Siirtolaismyyttien murskaaja

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Vievätkö siirtolaiset vastaanottajamaittensa kansalaisten työt, vai hyödyttävätkö muuttajat taloudellisesti itseään ja muita? Päätä itse, mutta perusta päätöksesi faktoihin, rohkaisee Kansainvälisen siirtolaisuusjärjestön pääjohtaja William Lacy Swing.

Siirtolaisuus on lisääntynyt rä­jähdysmäisesti ja karkaa pian käsistä – totta vai tarua?

Entä tämä: Kehitysmaista tulevat siirtolaiset vievät vauraiden vastaan­ottajamaittensa työpaikat ja pilaavat muuttaessaan lähtömaittensa kehityksen edellytykset?

Myyttejä, sanoo Kansainvälisen siir­tolaisuusjärjestön IOM:n (International Organization for Migration) pääjohtaja William Lacy Swing.

Pitkän diplomaattiuran tehnyt Swing on johtanut 132 jäsenvaltion siirtolai­suusjärjestöä Sveitsin Genevessä vuodes­ta 2008. IOM on maailman suurin siirto­laisuuteen keskittyvä järjestö, joka mää­rittelee päätehtäväkseen ”inhimillisen ja hallitun siirtolaisuuden” tukemisen.

Käytännössä se tarkoittaa esimerkik­si kiintiöpakolaisten matkojen järjestä­mistä, siirtolaisten kotoutumisen avusta­mista ja vapaaehtoisesti lähtömaahansa palaavien tukemista. IOM työskentelee kaikenlaisten siirtolaisten kanssa: niin turvapaikanhakijoitten, pakolaisten kuin työn perässä muuttavien.

Nyt Swing on vakuuttunut siitä, että on korkea aika murtaa siirtolaisuuteen liittyviä perättömiä uskomuksia.

Muuten niistä kasvaa pelkoja ja pe­loista itseään toteuttava kierre.

Kuviteltu siirtolaistsunami

Euroopassa eletään jo pelon ilmapiirissä, sillä vallalla on Swingin mukaan ”siir­tolaisvastainen mieliala”. Hän ei käytä kiertoilmaisuja, kuten ”maahanmuut­tokritiikki”, vaan sanoo suoraan, että yleinen mielipide on kääntynyt siirtolai­suutta ja siirtolaisia vastaan.

Vierauden pelko on myös johtanut käytännön toimiin, kun eri puolilla Eu­rooppaa on tiukennettu rajavalvontaa ja kiristetty maahantulosääntöjä.

Esimerkiksi Britanniassa pääministe­ri David Cameron vaati taannoin loppua ”hallitsemattomalle maahanmuutolle” ja kiristyksiä ehtoihin, joilla Britanniaan jo muuttanut voi saada perheensä maahan. Suomessa keskustellaan oleskeluluvan ehtona olevista tulorajoista, ja Tanskas­sa aloitettiin kesällä rajatarkastukset Saksan- ja Ruotsin-vastaisilla Schengen-rajoilla. Syksyn vaaleissa valtaan nous­sut keskustavasemmistolainen hallitus tosin lupasi avata rajat uudelleen.

Siirtolaisuus ei kuitenkaan ole käy­mässä hallitsemattomaksi, saati räjähtä­mässä käsiin, Swing sanoo.

Noin 214 miljoonaa ihmistä asuu parhaillaan muualla kuin kotimaassaan. Absoluuttisesti luku on suurempi kuin koskaan – mutta vastaa vain kolmea pro­senttia maailman asukkaista. Sen verran siirtolaisia on maailmassa liikkunut aina.

Faktoista huolimatta siirtolaisuus koetaan huonossa taloustilanteessa on­gelmaksi, jota täytyy padota. Siksi liikku­vuuden ehtoja on Swingin mukaan tiu­kennettu jokaisella laskukaudella. Tren­dillä voi olla arvaamattomia seurauksia.

”Kun laillisen siirtolaisuuden ehto­ja kiristetään, osa siirtolaisista päätyy ihmissalakuljettajien ja -kauppiaitten kynsiin. Rikollisuus lisääntyy.”

Emmekö siis ole oppineet historiasta mitään?

”Kyse ei ole niinkään oppimisesta vaan politiikasta”, Swing sanoo. Kun eu­rooppalaiset pelkäävät kansallisvaltioit­tensa perinteisen rakenteen ja ”meidän” identiteettimme puolesta, osa poliitikois­ta ottaa peloista kaiken irti kansansuosi­ota tavoitellakseen.

Toinen esimerkki turhista peloista on Swingin mukaan puhe ”pakolaisten hyökyaallosta”. Pakolaispelkoa lietsot­tiin Suomessa ja muualla Euroopassa viimeksi keväällä, kun arabimaissa kuo­hui. Italia pyysi Euroopan unionia va­rautumaan Eurooppaan suuntautuvaan muuttoaaltoon, ja EU ryhtyi vahvista­maan rajavalvontavirastonsa Frontexin toimintavalmiuksia.

IOM:n mukaan yksin Libyasta oli lokakuun alkuun mennessä paennut yli 720 000 ihmistä. Heistä yli 690 000 oli siirtynyt Libyan naapurimaihin Egyptiin, Tunisiaan, Nigeriin, Algeriaan, Tšadiin ja Sudaniin.

Euroopan satamiin Italiaan ja Mal­talle Libyasta oli tullut hieman yli 27 000 ihmistä.

”Suurin osa pohjoiseenkin paen­neista olisi halunnut pysyä Libyassa tai palata kotimaihinsa, mutta eivät olosuh­teiden vuoksi voineet.”

Ensimmäinen myytti on mennyttä.

Turvallisuus = tulevaisuus

Pelkäsimme siirtolaistulvia tai emme, siir­tolaisuutta ruokkivat yhteiskuntien kehi­tykseen liittyvät vetävät ja työntävät teki­jät. Swing kutsuu niitä englanniksi termillä seven D’s, siirtolaisuuden seitsemän D:tä.

Yksi niistä on väestörakenne, demo­graphy. Ihmiset liikkuvat yleensä sieltä, missä on paljon nuorta väkeä, sinne, mis­sä väki vanhenee – siis kehittyvistä maista teollisuusmaihin. Tähän liittyy siirtolai­suuden tarve, demand: Siirtolaisia tar­vitaan esimerkiksi Euroopassa paikkaa­maan vanhenevan väestön jälkeensä jättä­mää työvoimapulaa. Kehittyvien maiden nuorilla taas on työpaikkojen tarve, jota talouskriisi tuskin ainakaan lievittää.

Kolmas siirtolaisuutta kiihdyttävä tekijä ovat taloudelliset ja sosiaaliset eriarvoisuudet, disparities. Köyhyys ajaa ihmisiä pois kotiseuduiltaan.

”Sekin on myytti, että ihmiset lähti­sivät siirtolaisiksi, koska eivät rakastaisikotimaataan. Moni palaisi mieluusti takaisin, jos kotona olisi turvallisuutta ja työmahdollisuuksia”, Swing sanoo.

Köyhyyttä ja siitä johtuvaa siirto­laisuutta aiheuttavat sekä luonnolliset että ihmisen aikaansaamat katastrofit, disasters. Yhtä lailla ihmisiä ajaa koti­seuduiltaan maan ja ilmaston pilaantu­minen, degradation.

Yksi siirtolaisuuteen houkutteleva tekijäpuolestaan on välimatkoja lyhentävä teknologia, distance shrinkingtechnology, joka on kutistanut esi­merkiksi viikkojen pituiset valtameri­matkat muutamien tuntien lennoiksi. Myös seitsemäs D, digital revolution eli digitaalinenvallankumous, on tuonut ihmiset entistä lähemmäksi toisiaan.

”Noin joka kolmannella maailman asukkaalla on pääsy internetiin. Ihmi­set voivat ottaa hetkessä selvää, kuinka maailman toisella puolella eletään ja onko siellä esimerkiksi töitä tehtäväksi”, Swing sanoo.

Työ etsii tekijäänsä

Suomessa siirtolaisuuden, työmarkkinoi­den ja hyvinvointivaltion suhteet nousi­vat puheenaiheeksi viime vaalien alla. Yhtäältä on puitu sitä, vievätkö maahan­muuttajat kantaväestön työpaikat. Toi­saalta on mietitty, laskeeko elintasomme, jos korkeaa koulutusta vaativille töille ei löydy tekijöitä, kun väestö vanhenee.

Euroopan komission mukaan Eu­roopan työikäinen väestö vähenee il­man siirtolaisia 110 miljoonaa vuoteen 2060 mennessä. Eurostatin viimeisim­män tilaston mukaan EU-maihin muutti vuonna 2008 noin 1,8 miljoonaa EU:n ulkopuolelta tullutta siirtolaista.

Swingin mukaan Eurooppa kuiten­kin joutuu ojasta allikkoon, jos siirto­laisuuspolitiikassa aletaan suosia vain korkeakoulutettuja erityisosaajia.

”Kukaan ei kohta tee niitä töitä, joi­ta monet siirtolaiset tekevät nyt”, Swing sanoo.

Hän viittaa esimerkiksi matalapalk­kaisiin siivous- ja kuljetusalan töihin, jotka ovat muun muassa Suomessa jää­neet suureksi osaksi maahanmuuttajien tehtäväksi. Samalla hän murtaa toisen myytin: siirtolaiset eivät vie vastaanot­tajamaittensa työpaikkoja vaan tekevät niitä töitä, jotka ovat tekijöitä vailla.

Jumiin pakolaisleirille

Viime vaalien yhteydessä suomalaisessa siirtolaisuuskeskustelussa nousi esiin myös kysymys siitä, onko Suomella va­raa vastaanottaa humanitaarisista syistä maahan tulevia nykyiseen tahtiin.

Moni humanitaarista maahanmuuttoa vastustava katsoo, että on rahan tuhlausta asuttaa esimerkiksi Somaliasta paenneita Suomen kaltaisiin kaukaisiin maihin. Heitä olisi halvempaa auttaa lä­hellä kotiseutuaan.

Suomi on kymmenen viime vuoden ajan ottanut vastaan enintään 750 kiin­tiöpakolaista vuosittain. Turvapaikkaa täältä oli kuluvana vuonna syyskuun loppuun mennessä hakenut 2 217 ihmis­tä. Se on kolmanneksen vähemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna. Koko viime vuonna turvapaikanhakijoita oli 4 018.

Swing kiittelee Suomen osuutta kiintiöpakolaisten vastaanottamisessa ja toteaa, että kotimaistaan paenneiden auttaminen esimerkiksi naapurimaissa on vaikeampaa kuin moni kuvittelee.

YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n mukaan eniten pakolaisia suhteessa kansantalouden kokoon asuu nykyisin Pakistanissa, Kongon demokraattisessa tasavallassa ja Keniassa – maissa, jotka ovat vastaanottaneet tuhansia pakolai­sia, vaikka kärvistelevät itsekin köyhyy­den, konfliktien ja luonnonkatastrofien kanssa.

”Maailmalla ei ole tarpeeksi Suomen kaltaisia maita, joihin pakolaisleireille saapuneita voitaisiin asuttaa. Kaikkiaan pakolaiskiintiöt ovat liian pieniä, ja osa pakolaisten uusista kotimaista valitsee tulijoita esimerkiksi lähtömaan ja uskon­non mukaan”, Swing sanoo.

Siksi kymmenettuhannet ovat jääneet jumiin väliaikaisiksi tarkoitetuille leireil­le, jopa vuosikymmeniksi. Niin käy esi­merkiksi monille Somaliasta paenneille, jotka onnistuvat pakenemaan rajan yli Keniaan.

Moni heistä päätyy maailman suu­rimmalle pakolaisleirille Dadaabiin, joka rakennettiin alun perin 90 000 ihmisen tarpeisiin. Nyt siellä asuu YK:n pakolais­järjestön mukaan yli 450 000 ihmistä. Rajan yli Somaliasta saapuu päivittäin yli tuhat lisää.

Taitoja ja rahaa

Entä kolmas myytti siitä, että siirtolaiset pilaavat lähtiessään kotimaittensa kehi­tyksen edellytykset?

Swing myöntää, että niin kehitys- kuin teollisuusmaissa on tehtävää, jotta siirtolaisuuspolitiikka ja kehityspolitiik­ka saataisiin tukemaan toisiaan. Hal­linnonalat tulisi tuoda saman pöydän ääreen.

”Harvoilla valtioilla on tehokasta, hallinnonalojen välistä koordinaatiota. Työministeriö huolehtii työpaikoista ja ulkoministeriö kansainvälisistä suhteista, mutta jos aloja ei tuoda yhteen, siirtolai­suuspolitiikka ei ole niin kattava kuin haluaisimme.”

Swingin mukaan siirtolaisuus kui­tenkin tukee muuttajien synnyinmaan kehitystä esimerkiksi silloin, kun muut­tajien ammattitaitoa ja rahalähetyksiä käytetään entisen kotimaan yhteiskun­nan vahvistamiseen.

IOM on esimerkiksi lähettänyt kor­keasti koulutettuja, ulkomailla asuvia somalialaisia lyhyille pesteille Somaliaan vahvistamaan julkishallintoa ja lainsää­däntöä. Meksikossa IOM on auttanut muun muassa Jaliscon alueen asukkaita järjestäytymään kotiseutuyhteisöiksi, jotka parantavat alueensa elinolosuhtei­ta. Jaliscolaisia on autettu esimerkiksi perustamaan pienyrityksiä. Osa rahoi­tuksesta on saatu Yhdysvaltoihin muut­taneilta siirtolaisilta.

Kaikkiaan siirtolaiset lähettivät Maa­ilmanpankin mukaan kotimaihinsa viime vuonna noin 440 miljardia dollaria. Se on lähes yhtä paljon kuin Ruotsin brut­tokansantuote, ja yli kolme kertaa yhtä paljon kuin OECD-maiden yhteenlasket­tu virallinen kehitysapu.

”Meidän tulee huolehtia siitä, että siirtolaiset jatkavat rahalähetyksiään ta­loustilanteen kehnoudesta huolimatta”, Swing sanoo. ”Siksi rahan lähettämis­kustannukset pitää saada mahdollisim­man edullisiksi.”

Faktat on esitetty. Mutta kuinka me voisimme toimia arjessa siten, että häl­ventäisimme perättömiä pelkoja?

”Tarvitaan kansalaiskasvatusta. Se on sekä tiedotusvälineiden, viranomais­ten että poliitikkojen velvollisuus.”

Sähköposti Facebook LinkedIn Twitter Lisää