Putinismin kaikuja Ranskassa

Anaïs Marin

Yliviritetystä presidentinvallasta on tullut ongelma Ranskan demokratialle, kirjoittaa Ulkopoliittisen instituutin tutkija Anaïs Marin.

Vuoden 1958 perustuslaki antoi Ranskan presidentille huomat­tavat valtaoikeudet, joita sen jälkeen virassa olleet presidentit ovat vain lujittaneet noudattamallaan käytännöllä.

Ranskassa valitaan jälleen ensi vuon­na tasavallalle presidentti suoralla kan­sanvaalilla. Samalla tulee kuluneeksi 50 vuotta valtiosääntöuudistuksesta, jolla siirryttiin suoraan vaalitapaan 1962. Uudistus näytti demokraattiselta edistys­askeleelta, mutta se on vuosikymmenien kuluessa lujittanut poliittisen järjestel­män presidenttivaltaisuutta.

Vallan keskittäminen valtionpää­miehelle on noussut poliittisten keskus­telujen huolenaiheeksi Ranskassa, mutta kritiikki ei ole uutta. Vallan keskittäminen valtionpää­miehelle on noussut poliittisten keskus­telujen huolenaiheeksi Ranskassa, mutta kritiikki ei ole uutta. Vasemmiston ehdo­kas François Mitterand arvosteli presi­dentin liiallisia valtaoikeuksia vuonna 1964 julkaisemassaan esseessä Le coup d'État permanent (suom. pysyvä vallan­kaappaus).

Vuoden 1958 perustuslain kohdan 19 mukaan tietyt presidentin päätökset eivät edellytä hallituksen tai parlamentin hyväksyntää.

Tasavallan presidentti voi perustus­lain nojalla esimerkiksi hajottaa parla­mentin alahuoneen eli kansalliskoko­uksen ilman pääministerin suostumusta (19 §), järjestää kansanäänestyksen ilman parlamentin suostumusta (13 §), nimittää pääministerin ilman kansallis­kokouksen hyväksyntää (8.1 §), nimittää kolme yhdeksästä perustuslakituomaris­ta (56 §) ja ennen kaikkea keskittää itsel­leen kaiken vallan tasavaltaa uhkaavassa poikkeustilanteessa (16 §).

Kohtaan 16 on turvauduttu vain ker­ran, Algerian sodan aikana huhtikuussa 1961, jolloin Charles de Gaulle torjui pykälän avulla kenraalien vallankaap­pausyrityksen Algeriassa. Nyt useat presi­denttiehdokkaat kannattavat vaalioh­jelmassaan luopumista koko pykälästä.

Äänestäjät vartioivat

Ranskassa presidentin ja hallituksen vä­linen toimeenpanovallan jako kallistuu selvästi presidentin eduksi, toisin kuin Euroopan pääministerivaltaisissa demo­kratioissa, joissa mahdollisen päämiehen tehtävät ovat lähinnä edustuksellisia.

Ranskan presidentti on periaatteessa puolueiden yläpuolella mutta käytän­nössä johtaa vaalit voittanutta poliittista leiriäRanskan presidentti on periaatteessa puolueiden yläpuolella mutta käytän­nössä johtaa vaalit voittanutta poliittista leiriä., mikä kasaa monien arvostelijoiden mielestä liikaa valtaa presidentinkansliaan.

Ranskan kansalliskokous muodos­tetaan Britannian ja Yhdysvaltojen ta­paan enemmistövaaleilla, joissa jokai­sesta vaalipiiristä valitaan yksi ehdokas. Enemmistövaalit vahvistavat osaltaan poliittista kahtiajakoa ja Ranskan tapauksessa presidentin valtaa.

Toisaalta Ranskan järjestelmä ei noudata puhtaasti presidentiaalista mal­lia. Ranskan presidentillä on toisenlaisia valtaoikeuksia kuin yhdysvaltalaisella virkaveljellään, jolla ei ole oikeutta hajottaa edustajainhuonetta tai vedota kansaan järjestämällä suoraa kansan­äänestystä.

Ranskan viidettä tasavaltaa kuva­taan puolipresidentiaaliseksi järjestel­mäksi. Sen parlamentaariset lähtökohdat tulevat selkeimmin näkyviin silloin, kun vastakkainen poliittinen leiri voittaa vaa­leissa enemmistön kansalliskokouksen paikoista. Tässä tilanteessa presidentti ei voi puuttua hallituksen kokoonpanoon tai erottaa pääministeriä, jolla on tuore vaaleissa hankittu mandaatti.

Ranskalaiset ovat äänestäneet presi­denttinsä tällaiseen epämukavaan koha­bitaatioksi kutsuttuun asetelmaan kol­mesti: Mitterandin vuosina 1986–1988 ja 1993–1995 sekä Jacques Chiracin 1997–2002. Mielipidemittausten mu­kaan äänestäjät pitivät demokraattisena oikeutenaan ohjata tarvittaessa presiden­tin vallankäyttöä kesken kauden.

Vuoden 2000 perustuslakiuudistus kuitenkin lyhensi presidentin toimikau­den seitsemästä viiteen vuoteen, jotta presidentti voitaisiin valita samaan ai­kaan kansanedustajien kanssa. Uudis­tuksen tarkoitus oli vähentää päätök­sentekoon syntyneitä kupruja ja esteitä, jotka saattavat johtaa institutionaaliseen umpikujaan.

Kohti kevään vaaleja

Kansanäänestystä pidetään lähtökoh­taisesti demokraattisena instituutiona, mutta Ranskassa käytäntö on vienyt siltä pohjaa. Ranskalaisten enemmistö hylkäsi Euroopan perustuslakisopimuksen kan­sanäänestyksessä 2005, mutta Jacques Chirac jatkoi presidentinvirassa äänes­täjien voimakkaasta mielenilmaisusta huolimatta. Kaksi vuotta myöhemmin Nicolas Sarkozy toi ”yksinkertaistetun” version EU-perustuslaista parlamentin hyväksyttäväksi yksinkertaisella enem­mistöllä.

Operaatio inspiroi gaullistien kan­sanedustajan Nicolas Dupont-Aignanin kirjoittamaan teoksen Le coup d'État simplifié (suom. yksinkertaistettu vallan­kaappaus), jossa hän luonnehti poliittista manööveriä ”Ranskan demokratian vas­taiseksi salamasodaksi”.

Presidenttivaltainen järjestelmä on vahvistunut entisestään sen jälkeen, kun Sarkozy valittiin Elysée-palatsin isännäk­si 2007. Hyperaktiivinen Sarkozy on pa­kottanut lainsäätäjät käsittelemään uusia lakialoitteita ilman työhön tarvittavaa aikaa. Sarkozy esiintyy jatkuvasti tiedo­tusvälineissä ja ottaa kantaa niin suuriin kysymyksiin kuin toissijaisiin pikkuasioihin. Televisioesiintymisiä seuraavat äänestäjät ovat menettäneet kosketuksen siihen, mikä politiikassa on oleellista.

Hämmennys ja vallan keskittäminen ovat seurausta Sarkozyn ”avoimuuden” strategiasta, joka on heikentänyt oppo­sitiota ja häivyttänyt oikeiston ja vasem­miston välisiä poliittisia eroja. Sarkozy ei ole katsonut tehtäväkseen suojella yh­teistä etua tai toimia sovittelijana, vaan hän on päinvastoin tuonut eturistiriidat ja talouspiirien harvainvallan hallintojär­jestelmänsä ytimeen. Hän on esimerkiksi ehdottanut amerikkalaisen mallin mu­kaisen lobbauksen institutionalisoimista osaksi parlamentin työtä.

Sarkozyn arvostelijoiden mukaan presidentillä on liian läheiset yhteydet liike-elämään. Lisäksi häntä moititaan puuttumisesta akateemiseen vapauteen sekä tuomareiden ja tiedotusvälineiden riippumattomuuteen. Pelkona väijyy, että ilman poliittista vastavoimaa valtionpää­mies voi valjastaa Ranskan yliviritetyn presidentinvallan eräänlaiselle putinis­min tielle Venäjän mallin mukaan. Pelkona väijyy, että ilman poliittista vastavoimaa valtionpää­mies voi valjastaa Ranskan yliviritetyn presidentinvallan eräänlaiselle putinis­min tielle Venäjän mallin mukaan.

Suuntaus on nyt tuomittu monelta suunnalta. Sarkozyn päähaastajaksi en­si vuoden presidentinvaaleissa noussut sosialistien ehdokas François Hollande voi korostaa ehdokasvalintansa demo­kraattista luonnetta: sosialistipuolueen järjestämiin esivaaleihin osallistui loka­kuussa yli kaksi miljoonaa äänestäjää.

Hollande on vielä maltillinen ver­rattuna sosialistipuolueen esivaalissa kolmanneksi sijoittuneeseen Arnaud Montebourgiin, joka vaatii poliittisten instituutioiden täydellistä uudistamista ja kuudennen tasavallan perustamista.

Ennen Montebourgia viidennen tasavallan kumoaminen oli lähinnä kansal­lismielisen Front national -puolueen pit­käaikaisen puheenjohtajan Jean-Marie Le Penin kuningasidea. Le Pen selvisi vuoden 2002 presidentinvaaleissa toi­selle kierrokselle, ja huhtikuun vaaleissa samaa yrittää hänen tyttärensä Marine Le Pen.

Oli Ranskan presidentinvaalien voit­taja kuka tahansa, tämän käsissä on niin paljon valtaa, että sillä voi halutessaan keikuttaa demokratiaa.

Sähköposti Facebook LinkedIn Twitter Lisää