Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä
 

Kazakstanin pääkaupunki on kangastus

Salla Nazarenko

Olipa kerran pääkaupunki, jonka nimi oli Pääkaupunki. Se nousi kymmenessä vuodessa kituvan neuvostoaikaisen kaupungin raunioille värikkäänä kuin Las Vegas. Tänään Pääkaupungissa on kaikkea, mitä pääkaupungilta odotetaan: rahaa, valtaa ja suihkulähteitä. Paha vain, että suuri osa Pääkaupungista on pelkkää kangastusta, kirjoittaa Salla Nazarenko.

Olipa kerran pääkaupunki, jonka nimi oli Pääkau­punki. Se nousi kymmenessä vuodessa kituvan neuvostoaikaisen kaupungin raunioille värikkäänä kuin Las Vegas. Tänään Pääkaupunki on täynnä lasisia liikekeskuksia, teräväpäisiä pilvenpiirtäjiä ja sykkiviä neonvaloja. Pääkaupungissa on kaikkea, mitä pääkaupungilta odotetaan: rahaa, valtaa ja suihkulähteitä.

Paha vain, että suuri osa Pääkaupungista on pelkkää kan­gastusta ja suurin osa kaupungin asukkaista on valunut sinne muista kituvista neuvostoaikaisista kaupungeista. He ajavat taksia ja tarjoilevat sushia ja miettivät, miksi niin suuri osa uusista luksustaloista seisoo tyhjillään.

Kazakin kielellä pääkaupungin nimi on Astana. Kukaan ei tarkalleen tiedä, miksi Kazakstanin presidentti Nursultan Nazarbajev päätti siirtää pääkaupungin lähes tuhat kilometriä pohjoiseen entisestä pääkaupungista Almatysta. Looginen syy lienee, että lähellä Kirgisian rajaa sijaitseva Almaty ei mahtunut enää kasvamaan.

Huhu taas väittää ennustajan sanoneen Nazarbajeville, et­tä tämä joutuu vielä maanjäristykseen. Pohjois-Kazakstanin aroilla ei ole maanjäristyksiä. Astanassa on äärimmäinen man­nerilmasto, kesäisin kuuma ja pölyinen tuuli ja talvella hyiset lumipyryt. Syyssateilla kaupunki tulvii. Se ei onneksi haittaa niitä, jotka ovat saaneet asuntonsa pilvenpiirtäjistä.

·

Astanan kadut ovat vaikuttavia. Nopealla vilkaisulla kaikki on kaunista ja siistiä. Oikeasti vanhojen talojen päälle on kuitenkin vedetty levyä kuin lavasteeksi. Rappukäytävissä haisee virtsa ja postilaatikot repsottavat kuten aina ennenkin.

Kaupungin pilvenpiirtäjistä liikkuu monia tarinoita. Erääs­sä pilvenpiirtäjässä rikkoutui hissi, ja matkustajat putosivat toistakymmentä kerrosta. Kukaan ei kuollut, mutta kaikki loukkaantuivat – eivätkä paikalliset tiedotusvälineet kertoneet asiasta sanaakaan. Toiset pilvenpiirtäjät ovat olleet puolival­miita vuositolkulla. Kuka sopi, kenen piti rakentaa, miksi ei rakennettu – kukaan ei tiedä.

Kaupungin kulttuuri on kazakkiversio sosialistisesta realis­mista. Mauttomuuden huippu on kultaan valettu Nazarbajevin kädenjälki, mutta presidentin vaikutus näkyy muuallakin. Mo­dernin taiteen museossa on näytillä tauluja, joissa paimentolai­set istuvat jurtan edustalla tai kansantanssijat valmistautuvat esitykseen. Suuren kansan suuri menneisyys: konservatiivista, tylsää ja Isä Nazarbajevin siunaamaa.

·

Papa” Nazarbajevin vaikutusvalta meni jo aikaa sitten nauret­tavuuksiin. Entinen kommunistipuolueen johtaja on vaientanut opposition, rakentanut henkilökultin ja lobannut länteen päin niin ansiokkaasti, että sai maalleen Etyjin puheenjohtajuuden vuonna 2010.

Kun Pääkaupungin Isä käskee, häntä totellaan. Näin kävi myös silloin, kun Nazarbajev sanoi henkeäsalpaavan typeräs­ti, että ”Kazakstanissa on kaksi uskontoa, ortodoksikristityt ja muslimit; kaikki muut ovat lahkoja, ja niiden kanssa on selvitettävä välit.”

Vaikka lausunto oli perustuslain vastainen, sen perusteella alkoi hiljainen työ. Pienten uskonnollisten yhdistysten toimis­toihin virtasi tarkastajia. Palotarkastus, ympäristötarkastus. Joskus tarkastajia oli enemmän kuin yhdistyksessä jäseniä.

Nyt toimistoissa varotaan: Julkisesta presidentin arvostelus­ta määrätään erillisessä rikoslain pykälässä. Maksimirangaistus on kolme vuotta vankeutta.

Ihmiselämän päättymistä ei silti estä edes miljardi öljydolla­ria. Jonain päivänä Pääkaupunkia tärisyttää uutinen Isän kuole­masta. Mitä sitten tapahtuu? Kyllästyvätkö Länsi-Kazakstanin lakkoilevat, palkankorotuksia vaativat öljytyöläiset lopullisesti? Entä ekokatastrofien rampauttamat Araljärven entiset kalasta­jat ja Semipalatinskin ydinkoealueen asukkaat?

Toistaiseksi kangastuskau­pungin kuhina jatkuu, lahjukset ja öljymiljoonat vaihtavat omista­jaa. Mutta satunnainen matkailija ei tahdo uskoa näkyä todeksi. Ku­lissit ovat liian kiiltävät kestääk­seen pystyssä pitkään.

 
Ulkopolitiikka 4/2011

Kuinka monta Eurooppaa?

Teija Tiilikainen

Miksi Iranilla ei saisi olla ydinasetta?

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Euroopan neljä tulevaisuutta

Joonas Pörsti/UP

Ulkopolitiikan paluu

Hiski Haukkala

Sari Essayah: Venäjä-yhteistyö on ykkönen

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Impivaaralaisuudesta aktiiviseen ihmisoikeuspolitiikkaan

Frank Johansson

Paavo Arhinmäki: Uusin aloittein kansainväliseen yhteistyöhön

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Eva Biaudet: Presidentti voi vähentää pelkoja

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Pekka Haavisto: Moninapaista arvokeskustelua

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Paavo Lipponen: Globalisaation ja uusien uhkien hallintaa

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Sauli Niinistö: EU on Suomen menestyksen raami

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Timo Soini: EU:n varaan ei pidä jättäytyä

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Paavo Väyrynen: Kohti ihmiskuntapolitiikkaa

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Puna-armeijan seikkailut Afganistanissa

Olli Ruohomäki

Siirtolaismyyttien murskaaja

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Totuus sotilasvallan ajasta

Mikael Wigell

Liittolainen helvetistä

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Aidattu Amerikka

Juha Mäkinen/UP

Välimeren euromaat ajelehtivat

Raine Tiessalo

Putinismin kaikuja Ranskassa

Anaïs Marin

Berlusconin karu perintö

Jouni Kantola

Espanja sai tarpeekseen

Teemu Sinkkonen

Kroatiasta seuraava EU-maa

Rinna Kullaa

Syyrialla on edessään pitkä kamppailu

Ari Kerkkänen

Ruuhkaa Libanonin näyttämöllä

Mikko Patokallio

Kaksi erilaista Syyriaa

Kaisa Honkala

Kazakstanin pääkaupunki on kangastus

Salla Nazarenko

Japanin politiikka odottaa uudistajaa

Juha Saunavaara

Kuningas David

Charly Salonius-Pasternak

Siirtolaisuus lääkitsee ikääntyvää Eurooppaa

Lauri Seppälä

Uusi pohjoinen vetää väkeä etelästä

Kaarina Järventaus

Hyperglobalisaatio on tullut tiensä päähän

Mimosa Lankinen

Demonikratian rujot kasvot

Niina Sarkonen

Sosialismia ja päähuiveja

Kaisa Honkala

Eurooppa vei puolueettomuuden

Jaakko Blomberg

Menestyksellistä harvainvaltaa

Kari Kahiluoto

Kenialainen katse ihmisoikeuksiin

Ulla Anttila

Karhun kainalossa

Joonas Pörsti/UP

Ihmisoikeuksien inflaatio

Juha Mäkinen/UP

Kristallipallossa näkyy globaalipolitiikan vuosi 2012

Joonas Pörsti/UP

Mistä Eilen puhuttiin?

UP-lehden toimitus