Karhun kainalossa
Jarno Limnéll: Maailma ja Suomi 9/11 jälkeen. WSOY 2011, 303 s.
Joonas Pörsti/UP
Syyskuun 2001 terrori-iskuista on ilmestynyt massiivinen määrä raportteja, tutkimuksia ja lehtijuttuja. Sotatieteen tohtori Jarno Limnéll on kirjoittanut iskujen vaikutuksista sujuvan yhteenvedon, joka ottaa kantaa myös Suomen turvallisuuspoliittisiin valintoihin. Lue lisää UP-lehdestä 4/2011.
Syyskuun 2001 terrori-iskuista on ilmestynyt massiivinen määrä raportteja, tutkimuksia ja lehtijuttuja. Sotatieteen tohtori Jarno Limnéll on kirjoittanut iskujen vaikutuksista sujuvan yhteenvedon, joka ottaa kantaa myös Suomen turvallisuuspoliittisiin valintoihin. Iskut onnistuivat paljon paremmin kuin al-Qaidan johtajat todennäköisesti uskalsivat uneksia. Pelko levittäytyi länsimaihin, Yhdysvaltojen viholliskuva tarkentui ja Nato omaksui kirpeän neuvotteluvaiheen jälkeen uuden tehtävän terrorismin torjunnassa. Kymmenen vuotta iskujen jälkeen al- Qaida on muuttunut löyhäksi maailmanlaajuiseksi terroristibrändiksi. Limnéllin mukaan brändi on nyt entistä vahvempi, koska terrorismin vastainen sota on lisännyt islamistien kannatusta. Arabikevään demokraattisten tuulien ja Osama bin Ladenin kuoleman jälkeen al-Qaidan vahvistumisesta voi olla perustellusti eri mieltä. Kirja kuitenkin muistuttaa, että maailmanpolitiikan asetelmat ovat muuttuneet ennenkin nopeasti. Limnéll ei suosittele nopeaa vetäytymistä Afganistanista. Hänen mielestään vastuuta tulee kantaa loppuun saakka, kun leikkiin on kerran lähdetty. Samalla hän varoittaa rakentamasta Suomen turvallisuuspolitiikkaa sotilaallisen kriisinhallinnan varaan. Suomi joutuu pienenä maana valitsemaan läntisen ja itäisen sodan kuvan väliltä. Lännessä keskitytään kriisinhallintaan, idässä perinteisen sotilasvoiman rakentamiseen. Maantieteellisen asemamme vuoksi meidän tulisi valita itäinen sodan kuva. ”Puolustuskyvyn on oltava uskottava Venäjän silmissä. Sitä Venäjäkin meiltä toivoo ja odottaa”, Limnéll kirjoittaa. Siksi armeijan tulisi keskittyä maanpuolustukseen ja siviilien kriisinhallintaan.