Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä
 

Kristallipallossa näkyy globaalipolitiikan vuosi 2012

Joonas Pörsti/UP

Suurvaltojen suhteet liikkuvat ensi vuonna taas hieman uuteen asentoon, ennustaa Euroopan parhaisiin ajatushautomoihin lukeutuva ECFR.

Ulkopolitiikka-lehti lähti uusimmassa numerossaan ennustamisen kaltevalle pinnalle ja esitti neljä skenaariota EU:n tulevaisuudesta. Maailman parhaaksi uudeksi ajatushautomoksi vuosina 2008 ja 2009 valittu The European Council on Foreign Relations ottaa askelen pidemmälle. ECFR:n Lontoon-toimiston kristallipallo kertoo, mitä maailmassa tapahtuu vuonna 2012.

Listalla ei mainita maya-intiaanien vanhan kalenterin päättymistä 21.12.2012, joka on innostanut monia maailmanlopun ennustajia. Sen sijaan tarjolla on kymmenen kohtaa painavaa asiaa ja tiivistä analyysiä.

Ensimmäisenä ECFR:n listalla on ”eurooppalaisten sivilisaatioiden törmäys”. Monet pohjoiseurooppalaiset ovat nähneet euron kriisin taustalla Etelä-Euroopan löysän finanssipolitiikan. ECFR huomauttaa, että faktat eivät aivan tue tätä selitystä: Saksa ylitti useana vuotena euroalueen kriteerit budjettivajeesta siinä missä Espanja täytti vaatimukset. Sivilisaatiomallista on kuitenkin tulossa itseään toteuttava ennuste, kun Etelä-Eurooppa pakotetaan leikkaamaan taantumassa rajulla kädellä menojaan.

Sivilisaatiomalleilla on taipumus toteutua viimeistään siinä vaiheessa, kun riittävän monet uskovat niihin. Näin on käynyt ainakin Samuel Huntingtonin teesille, jonka mukaan kylmän sodan jälkeisessä maailmassa soditaan kulttuurin ja uskonnon vuoksi

ECFR ennustaa myös Euroopan uutta militarisoitumista. Suomen presidenttikisassa on viritetty keskustelua tiiviimmästä eurooppalaisesta puolustusyhteistyöstä. ECFR:n mukaan talousahdinko ja säästöpakko pakottavat Euroopan maat etsimään toisistaan tukea myös tällä saralla. Samaan aikaan Venäjä varustautuu uudelleen ja kasaa taktisia ydinaseita Pietarin alueelle. Yhdysvallat sen sijaan vähentää läsnäoloaan Euroopassa ja perustaa uusia tukikohtia Tyynellemerelle. Euroopalla häämöttää edessään aika, jolloin sen täytyy vastata jälleen itse omasta turvallisuudestaan.

Lisäksi ECFR ennustaa Muslimiveljeskunnan nousevan valtaan arabimaissa. Maltilliset islamistit ovat ECFR:n mukaan länsivalloille paras kumppani alueella, kunhan liian monet eivät ammenna innoitustaan sharian laista.

Lue tästä koko listaus englanniksi.
 
Ulkopolitiikka 4/2011

Kuinka monta Eurooppaa?

Teija Tiilikainen

Miksi Iranilla ei saisi olla ydinasetta?

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Euroopan neljä tulevaisuutta

Joonas Pörsti/UP

Ulkopolitiikan paluu

Hiski Haukkala

Sari Essayah: Venäjä-yhteistyö on ykkönen

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Impivaaralaisuudesta aktiiviseen ihmisoikeuspolitiikkaan

Frank Johansson

Paavo Arhinmäki: Uusin aloittein kansainväliseen yhteistyöhön

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Eva Biaudet: Presidentti voi vähentää pelkoja

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Pekka Haavisto: Moninapaista arvokeskustelua

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Paavo Lipponen: Globalisaation ja uusien uhkien hallintaa

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Sauli Niinistö: EU on Suomen menestyksen raami

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Timo Soini: EU:n varaan ei pidä jättäytyä

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Paavo Väyrynen: Kohti ihmiskuntapolitiikkaa

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Puna-armeijan seikkailut Afganistanissa

Olli Ruohomäki

Siirtolaismyyttien murskaaja

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Totuus sotilasvallan ajasta

Mikael Wigell

Liittolainen helvetistä

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Aidattu Amerikka

Juha Mäkinen/UP

Välimeren euromaat ajelehtivat

Raine Tiessalo

Putinismin kaikuja Ranskassa

Anaïs Marin

Berlusconin karu perintö

Jouni Kantola

Espanja sai tarpeekseen

Teemu Sinkkonen

Kroatiasta seuraava EU-maa

Rinna Kullaa

Syyrialla on edessään pitkä kamppailu

Ari Kerkkänen

Ruuhkaa Libanonin näyttämöllä

Mikko Patokallio

Kaksi erilaista Syyriaa

Kaisa Honkala

Kazakstanin pääkaupunki on kangastus

Salla Nazarenko

Japanin politiikka odottaa uudistajaa

Juha Saunavaara

Kuningas David

Charly Salonius-Pasternak

Siirtolaisuus lääkitsee ikääntyvää Eurooppaa

Lauri Seppälä

Uusi pohjoinen vetää väkeä etelästä

Kaarina Järventaus

Hyperglobalisaatio on tullut tiensä päähän

Mimosa Lankinen

Demonikratian rujot kasvot

Niina Sarkonen

Sosialismia ja päähuiveja

Kaisa Honkala

Eurooppa vei puolueettomuuden

Jaakko Blomberg

Menestyksellistä harvainvaltaa

Kari Kahiluoto

Kenialainen katse ihmisoikeuksiin

Ulla Anttila

Karhun kainalossa

Joonas Pörsti/UP

Ihmisoikeuksien inflaatio

Juha Mäkinen/UP

Kristallipallossa näkyy globaalipolitiikan vuosi 2012

Joonas Pörsti/UP

Mistä Eilen puhuttiin?

UP-lehden toimitus