Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä
 

Mistä Eilen puhuttiin?

UP-lehden toimitus


Mistä Eilen puhuttiin?

Noin 2 000 puhetta kym­menellä kielellä kaikilta mantereilta. Sellainen on Suo­men ulkopoliittisen johdon puheiden saldo tällä vuositu­hannella.

Ulkopoliittinen instituutti on koon­nut puheet kaikille avoimeen Suomen ulkopolitiikan sähköiseen arkistoon. UP-lehti keräsi arkiston jyviä ja akanoita.

  • Eurooppa- ja ulkomaankauppaminis­teri Alexander Stubb jossitteli puhuessaan suurlähettiläskokouksessa viime kesänä: "Euroopan unionin merkitys Suo­melle on kasvanut talouskriisin ansioista. Jos EU:ta ei olisi, se olisi keksitty talous­kriisin aikana, ja pienet maat olisivat olleet unionin kaikkein innokkaimpia perustajia.”

  • Presidentti Tarja Halonen kertoi Arktinen hysteria -taidenäytte­lyn avajaisissa 20. elokuuta 2009 tuntemuksistaan nähtyään saman näyttelyn New Yorkin modernin taiteen museossa: ”Tunsin kuitenkin MoMassa lisäksi pientä ujoutta – ihan kuin olisi tullut yllätetyksi ilkosillaan – ja myön­telin vähän hämilläni, että kyllä näyttely kotoisalta tuntui.”

  • Puolustusministeri Jyri Häkämies nostatti myrskyn suomalaisessa turvalli­suuspoliittisessa vesilasissa vuoden 2007 puheellaan yhdysvaltalaisessa Center for Strategic International Studies -tutkimus­laitoksessa: "Yleisesti ottaen Suomi on etuoi­keutetussa asemassa sijaitessaan yhdes­sä maailman turvallisimmista kolkista. Ottaen kuitenkin huomioon maantieteel­lisen sijaintimme Suomen tämän päivän kolme pääasiallista turvallisuushaastetta ovat Venäjä, Venäjä ja Venäjä.”

  • Ulkomaankauppa- ja kehitysministe­ri Paula Lehtomäki tiesi jo vuonna 2004 Leaders' Forum -seminaarissa, mistä 2010-luvulla puhutaan: ”Näiden dynaamisten alueiden kil­pailun puristuksessa on valitettavasti lähinnä euroalue, joka on rakenteellis­ten ongelmiensa, alhaisen kotimaisen kysynnän ja yksityisen kulutuksen takia yhä hitaasti kehittyvä talousalue. Eräs luottamusta vähentävä seikka on monieneuromaiden kyvyttömyys pitää kiinni talouskurista, eli vakaus- ja kasvusopi­muksen alijäämärajoitteesta.”

Lue lisää Suomen ulkopolitiikan asiakirja-arkistosta ja kronologiasta osoitteessa eilen.fi.

 
Ulkopolitiikka 4/2011

Kuinka monta Eurooppaa?

Teija Tiilikainen

Miksi Iranilla ei saisi olla ydinasetta?

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Euroopan neljä tulevaisuutta

Joonas Pörsti/UP

Ulkopolitiikan paluu

Hiski Haukkala

Sari Essayah: Venäjä-yhteistyö on ykkönen

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Impivaaralaisuudesta aktiiviseen ihmisoikeuspolitiikkaan

Frank Johansson

Paavo Arhinmäki: Uusin aloittein kansainväliseen yhteistyöhön

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Eva Biaudet: Presidentti voi vähentää pelkoja

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Pekka Haavisto: Moninapaista arvokeskustelua

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Paavo Lipponen: Globalisaation ja uusien uhkien hallintaa

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Sauli Niinistö: EU on Suomen menestyksen raami

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Timo Soini: EU:n varaan ei pidä jättäytyä

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Paavo Väyrynen: Kohti ihmiskuntapolitiikkaa

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Puna-armeijan seikkailut Afganistanissa

Olli Ruohomäki

Siirtolaismyyttien murskaaja

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Totuus sotilasvallan ajasta

Mikael Wigell

Liittolainen helvetistä

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Aidattu Amerikka

Juha Mäkinen/UP

Välimeren euromaat ajelehtivat

Raine Tiessalo

Putinismin kaikuja Ranskassa

Anaïs Marin

Berlusconin karu perintö

Jouni Kantola

Espanja sai tarpeekseen

Teemu Sinkkonen

Kroatiasta seuraava EU-maa

Rinna Kullaa

Syyrialla on edessään pitkä kamppailu

Ari Kerkkänen

Ruuhkaa Libanonin näyttämöllä

Mikko Patokallio

Kaksi erilaista Syyriaa

Kaisa Honkala

Kazakstanin pääkaupunki on kangastus

Salla Nazarenko

Japanin politiikka odottaa uudistajaa

Juha Saunavaara

Kuningas David

Charly Salonius-Pasternak

Siirtolaisuus lääkitsee ikääntyvää Eurooppaa

Lauri Seppälä

Uusi pohjoinen vetää väkeä etelästä

Kaarina Järventaus

Hyperglobalisaatio on tullut tiensä päähän

Mimosa Lankinen

Demonikratian rujot kasvot

Niina Sarkonen

Sosialismia ja päähuiveja

Kaisa Honkala

Eurooppa vei puolueettomuuden

Jaakko Blomberg

Menestyksellistä harvainvaltaa

Kari Kahiluoto

Kenialainen katse ihmisoikeuksiin

Ulla Anttila

Karhun kainalossa

Joonas Pörsti/UP

Ihmisoikeuksien inflaatio

Juha Mäkinen/UP

Kristallipallossa näkyy globaalipolitiikan vuosi 2012

Joonas Pörsti/UP

Mistä Eilen puhuttiin?

UP-lehden toimitus