Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä
 

Mikä on länsi?

Anna-Kaisa Hiltunen/UP


Uutisissa ja kansainvälisen politiikan kirjallisuudessa puhutaan aika ajoin ”lännestä”, joka katsoo asioita tietystä näkökulmasta, toimii ja ottaa kantaa. Nyt lännestä puhutaan esimerkiksi Iranin ja Syyrian yhteydessä: kuinka lännen pitäisi niiden toimiin reagoida? Monesti oletetaan, että lukija osaa itse päätellä, mitkä maat kuuluvat länteen.

Kuinka länsi määritellään kansainvälisen politiikan käsitteenä, Jyväskylän yliopiston maailmanpolitiikan professori Pekka Korhonen?

”Länsi on kylmän sodan aikainen käsite, eikä sitä ole helppo määritellä nykyään. Kylmän sodan aikana länteen kuuluivat kaikki Yhdysvaltain liittolaiset ja kehittyneet neutraalit valtiot, mukaan lukien Japani, Etelä-Korea, Taiwan ja Singapore. Käsite on kuitenkin murenemassa. Se korvataan mantereiden nimillä.”

”Suomessa ajatellaan, että maamme on osa länttä. Yhdysvalloissa ja Kanadassa Eurooppaa ei kuitenkaan välttämättä ajatella länneksi. Pohjois-Amerikassa katsotaan yhä voimakkaammin, että länsi on yhtä kuin Yhdysvallat ja Kanada. Eurooppa lähenee pikemminkin mystistä itää, orienttia, joka kamppailee talous- ja demografiaongelmiensa kanssa.”

”Toisaalta lännen käsite liittyy siihen arvomaailmaan, jossa puhutaan ihmisoikeuksien, demokratian ja oikeusvaltioperiaatteen tärkeydestä. Siinä Eurooppa ja Yhdysvallat hahmottuvat yhdeksi länneksi.”

 
Ulkopolitiikka 1/2012

Mikä on länsi?

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Y-kromosomin ylivalta murtuu hitaasti

Juha Mäkinen/UP

Missä Suomi on onnistunut?

Joonas Pörsti/UP

Tansanian metsät häviävät Kiinaan

Joonas Pörsti/UP

Puhdasta vettä miljoonille etiopialaisille

Joonas Pörsti/UP

Vauraus ja vakauden kaipuu

Anna-Kaisa Hiltunen/UP, kuvitus Antti Valta

Vallastaan tarkka presidentti

Tuomo Yli-Huttula

Yhdysvallat menetti aloitteen avaruudessa

Markus Hotakainen

Jättiläisen harteilla

Joonas Pörsti/UP

Mitä tapahtui "Medvedevin Venäjälle"?

Katri Pynnöniemi

Kiina käymistilassa

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Köyhien arki on jatkuvaa riskien hallintaa

Pasi Nokelainen

Kiina hämmentää

Teija Tiilikainen

Ruotsi on toista maata

Hanna Ojanen

Puhtoiset veroparatiisit

Pasi Nokelainen

Luokkasotaa Ruotsissa

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Mikä vuosi tänään on?

Juha Mäkinen/UP

Hyviä uutisia ilmastosta?

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Laillisuuden tuolla puolen

Juha Mäkinen/UP

Ne, joilla on rahaa

Lily Liu

Keskiluokka ryhtyi yrittäjiksi

Julia Wiræus

Kolme ateriaa päivässä

Joe Nkadaani

Kehitysyhteistyön uudet tähdet

Joonas Pörsti/UP

Suomen kehitysapu syynissä

Joonas Pörsti/UP

Irti talouskasvusta

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Uskonnollisen vasemmiston paluu

Markku Ruotsila

Euroopan unionista tuli häirikkö

Annamari Sipilä

Jumalan puolueen kannattajat

Saana-Maria Jokinen

Eurooppa loppuu Evrokselle

Reeta Paakkinen

Hyvän maineen voi ostaa

Timo Korkeamäki

Ihmisoikeuksien puolustamisesta asein

Alpo Rusi

Väliintulon hetki meni jo Syyriassa

Lauri Tähtinen

Mafiavaltiosta, hellän pilkallisesti

Vadim Kononenko

Moukarin ja alasimen välissä

Olli Ruohomäki

Diktatorinen rauhan mies

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Puolueeton Georgia vakauttaisi Etelä-Kaukasiaa

Ville Ropponen

Nationalismi kuriin

Kristiina Kouros

Puhetta Natosta

Pekka Visuri

Ulkopoliittiset syyt

Juha Mäkinen/UP

Vielä Euroopan tulevaisuudesta

Hanna Tuominen

Onko Ranska demokratia?

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Vaihtoehtoja talouskurille

Joonas Pörsti/UP

UP on Vuoden laatulehti 2012

Joonas Pörsti/UP