Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä
 

Jättiläisen harteilla

Joonas Pörsti/UP

Joulukuussa Moskovan keskiluokka marssi kaduille vaatimaan rehellisiä vaaleja. Venäjän suuri enemmistö pysyi kotonaan. Heitä on toistasataa miljoonaa, harvaan asutun valtavan maan eri kolkissa. He uskovat vakauteen, isänmaahan ja mataliin veroihin, kertoo suurlähettiläs Matti Anttonen.

Jättiläisen harteilla
Kuva ja etusivun kuva: Sasa Tkalcan

Neuvostoliitto oli vuonna 1987 keskellä perestroikaa ja glasnostia. Kommunistisen puolueen pääsihteerinä työskenteli edeltäjiään selvästi nuorempi ja energisempi Mihail Gorbatšov, joka oli aloittanut valtakunnan uudistamisen ja avaamisen kriittiselle keskustelulle. Poliittinen taistelu Neuvostoliiton tulevaisuudesta oli kuumimmillaan. Gorbatšov oli nostanut politbyrooseen Sverdlovskista Uralin toiselta puolelta ikätoverinsa Boris Jeltsinin, joka vaati äänekkäästi uudistusten nopeuttamista entisestään.

Kolmikymppinen Matti Anttonen saapui Suomen Moskovan-suurlähetystöön avustajan tehtävään alkuvuodesta 1987. Anttosella oli auttava venäjän kielen taito. Ennen komennustaan hän oli viettänyt Venäjällä kaksi yötä ja kolme päivää.

”Palasin Suomeen vallankaappausviikon perjantaina elokuussa 1991, kun tehtävä oli saatu tavallaan päätökseen”, Anttonen veistelee. Hän pääsi seuraa maan läheltä imperiumin viimeisiä aikoja.

”Se oli erittäin mielenkiintoinen murroskohta nuorelle ihmiselle. Baltian maat alkoivat itsenäistyä ja hiekka loppui Neuvostoliiton tiimalasissa. Loppu oli vain tekniikkaa. Oli nähtävissä, että mikään ei ollut enää entisellään.”

Anttonen on tullut haastateltavaksi Moskovasta, jossa hän on palvellut jälleen neljä vuotta, tällä kertaa suurlähettiläänä. Kausi päättyy toukokuussa, jolloin Anttonen palaa ulkoministeriöön Helsinkiin. Hän on työskennellyt ulkoministeriössä 25 vuoden ajan eri tehtävissä, ja useimmat niistä ovat liittyneet Venäjään.

Tunnelmat Moskovassa ovat nyt vähemmän dramaattiset kuin 1990-luvun alussa, mutta itänaapuri näyttää olevan jälleen yhden murroksen edessä. Joulukuussa kymmenettuhannet mielenosoittajat vaativat Moskovassa rehellisiä vaaleja. Venäjällä ei ole järjestetty yhtä suuria poliittisia kokoontumisia sen jälkeen kun väki protestoi Moskovassa kesällä 1993 presidentti Jeltsinin kauden ankeita oloja.

”Venäjä on mennyt kahdenkymmenen viime vuoden aikana myönteiseen suuntaan. Venäjä on iso laiva, joka ei käänny kovin nopeasti. Jos asiaa katsoo marxilaisittain, maan tuotantovoimat ovat kehittyneet. Nyt on kysymys siitä, miten valtio pysyy mukana kehityksessä.”

”Uskoisin, että asia ratkeaa ajan myötä niin, että valtio muuttuu modernimmaksi. Venäjä on globaalissa vertailussa korkeasti koulutettu maa. Kaikki osaavat käytännössä lukea ja kirjoittaa käytyään 11-vuotisen peruskoulutuksen, jonka jälkeen monet jatkavat opintoja opistotasolla tai korkeakouluissa. Sillä koulutustasolla ihmisten pitäisi pystyä elämään paljon nykyistä paremmin.”

Historian taakka

Pohjoismaisesta näkökulmasta Venäjästä on tullut räikeästi rikkaisiin ja köyhiin jakautunut maa, jota vaivaa suunnaton korruptio. Maailman talousfoorumin arvion mukaan maan infrastruktuuri on vajonnut heikommaksi kuin Kenian tai Etiopian. Ovatko nämä arviot Venäjästä liian pessimistisiä?

Anttosen mielestä Venäjän tilanne kannattaa asettaa historiallisiin ja maantieteellisiin kehyksiinsä. ”Venäjä on kaksi kertaa Yhdysvaltojen kokoinen maa, jolla on käytettävissään 15 prosenttia Yhdysvaltojen taloudellisista voimavaroista.”

”Neuvostoliitto käytti varusteluun kylmän sodan aikana suunnattomia resursseja. Samaan aikaan kun Suomi rakensi päätieverkoston, keskussairaalat ja yliopistot, Venäjä rakensi kymmeniätuhansia panssarivaunuja, joita paloitellaan nyt romumetalliksi.”

Kylmän sodan jälkeen Venäjää koettelivat 1990-luvun mullistukset. Maa oli taloudellisesti vaikeassa tilanteessa eikä kyennyt investoimaan teihin, rautateihin tai lentokenttiin. Anttonen uskoo, että niihin kiinnitetään tulevaisuudessa enemmän huomiota.

Venäjästä puhuttaessa väläytetään usein sellaisia sanoja kuin ”kaaos” tai ”heikkous”. Anttosen mielestä näitä sanoja ei kannattaisi käyttää.

”Suomen kannalta Venäjä ei ole koskaan heikko tai vahva, vaan aina iso naapuri meille. Venäjä on pohjoismaisesta näkökulmasta aina erilainen ja näyttää yhteiskuntana vähemmän järjestyneeltä.”

Anttonen katsoo Venäjän kehityksessä mielellään pitkää linjaa. Sen valossa hänestä on tullut pikemminkin optimistinen Venäjän suhteen.

"Noin suuren laivan suunnanmuutos ei voi tapahtua millään muulla tavalla kuin että hyllyltä tippuu vähän posliinia ja ihmiset hakevat suuntaansa." ”Noin suuren laivan suunnanmuutos ei voi tapahtua millään muulla tavalla kuin että hyllyltä tippuu vähän posliinia ja ihmiset hakevat suuntaansa. Nyt se uusi suunta on löytynyt. Venäjä näyttää joka päivä enemmän Venäjän näköiseltä.”

”Jos ajattelen edeltäjiäni 1920-, 1930- tai 1940-luvulla, herranen aika, että miehet ovat tehneet työtä paljon haastavammissa olosuhteissa kuin meikäläinen.”

Anttonen on asunut vuodesta 2008 vaimonsa kanssa Moskovan ydinkeskustassa. Hän on nauttinut ison kaupungin tunnelmasta. Arkkitehtuurin harrastajalle ympärillä avautuu erilaisia rakennustyylejä vuosisatojen ajalta.

Suur-Moskovan alueella asuu yli 15 miljoonaa ihmistä. Markkinatalous on Venäjällä niin nuorta, että kaupunki ei ole ehtinyt jakautua yhtä selkeästi kuin läntiset suurkaupungit. Osa Moskovan taiasta liittyy tähän: Forbesin laskelmien mukaan Moskovassa asuu 79 miljardööriä, enemmän kuin New Yorkissa. Rikkaat elävät keskustassa sulassa sovussa köyhien mummojen kanssa.

Joulukuun duumanvaalien jälkeen keskustan kadut täyttyivät hyvin koulutetuista keskiluokan edustajista, jotka arvostelivat Vladimir Putinin hallintoa vaalivilpistä. Heidän mielestään hallinto oli ylittänyt sopivuuden rajan. Vaalivilpin ohella mielenosoittajia vihastutti se ilmoitusluontoinen tapa, jolla pääministeri Putin kertoi siirtymisestään takaisin presidentinvirkaan.

”Lisäksi Venäjällä on ollut kaikenlaisia ongelmia: lentokoneita on pudonnut ja laivoja uponnut, vuonna 2010 raivosivat metsäpalot. Venäjä on siinä mielessä normaali yhteiskunta, että kansalaiset vaativat johtajiaan viemään asioita hyvään suuntaan”, Anttonen sanoo.

Välttämättömiä uudistuksia

Hallinto on nyt luvanneet kansalle poliittisia uudistuksia: Venäjän tasavaltoja ja alueita johtavien kuvernöörien valinnassa palataan takaisin vaaleihin ja uusien puolueiden perustamista helpotetaan. Puolueiden äänikynnys duumaan laskee takaisin viiteen prosenttiin, jossa se oli 1990-luvulla.

”Hallinnossa on odotettavissa henkilömuutoksia presidentinvaalien jälkeen. Tulee uusi pääministeri ja uusi hallitus. Vuoden 2013 aikana nähdään, miten uuden hallitusohjelman toteutus on käynnistynyt.”

Venäjän talous on sujutellut monta vuotta eteenpäin öljyn korkean hinnan varassa. Jatkossa öljyn ja kaasun tuotannosta ja viennistä kerätyt verot eivät riitä kattamaan valtion kasvavia menoja, vaan hallituksen on koskettava 13 prosentin tasaveroon, joka on hyvin toimeentuleville varsin alhainen.

”Kansalaisten maksamien verojen määrä kasvaa väistämättä, eikä verotus ole Venäjällä sen suositumpaa kuin missään muualla”, Anttonen toteaa. Tuloverojen ohella hallitus joutuu harkitsemaan lisäkorotuksia esimerkiksi sähkön ja lämmityksen hintaan sekä polttoaineveroihin, joilla on tarkoitus rahoittaa teiden rakentamista. Myös eläkejärjestelmä on uudistettava ennen pitkää.

Oppositio on toistaiseksi ollut melko järjestäytymätön. Puolueilla on huono kaiku maassa, jota kommunistipuolue komensi 75 vuoden ajan. Odotettavissa on, että poliittinen kilpailu silti lisääntyy, jos maahan perustaan uusia puolueita ja alueellisten vaalien määrä lisääntyy.

”Venäjällä on vaalipäivä kaksi kertaa vuodessa, keväällä ja syksyllä, jolloin valitaan alueparlamenttien ja kunnanvaltuustojen jäsenet. Jos tähän lisätään kuvernöörinvaalit, vaalikamppailusta tulee jatkuvaa vähän niin kuin Saksassa, jossa kunnallis- tai osavaltiovaalit ovat aina nurkan takana.”

Anttonen arvioi, että näistä vaaleista tulee ilmapuntari, jolla Venäjän suuntaa voidaan seurata duuman- ja presidentinvaalien välissä. Maan johtajat voivat peilata aluevaalien avulla kansalaisten asenteiden muutoksia.

Liberaalit vähemmistössä

Äänestäjät ovat olleet Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen kallellaan vasemmalle, ja liberaalit oikeistopuolueet ovat jääneet pieniksi. Duumassa opposition muodostavat isänmaallisuutta korostava kommunistipuolue, jonka jäsenistä osa on nykyään lähellä ortodoksista kirkkoa, Vladimir Žirinovskin johtama kansallismielinen ja populistinen liberaalidemokraattinen puolue sekä sosiaalidemokraattiseksi puolueeksi itsensä määrittelevä Oikeudenmukainen Venäjä.

Tämän kokoonpanon perusteella on vaikea ennustaa, mihin Venäjän poliittinen tuuli kääntyy. Anttosen mielestä olennaisin kysymys on, mihin suuntaan valtapuolue Yhtenäinen Venäjä liikkuu politiikassaan: ”Joutuuko se valitsemaan selkeämmän poliittisen ideologian puoluekentässä vai pysyykö se pääministerin ja presidentin tukipuolueena?”

”Kannattaa muistaa, että Venäjällä on vahva paternalismin ja konservatismin perinne, joka luo pysyvyyttä. Ihmiset eivät halua suurta muutosta, vaan ovat saaneet siitä ihan tarpeekseen.” ”Ihmiset eivät halua suurta muutosta, vaan ovat saaneet siitä ihan tarpeekseen.”

Muutoksen sijaan venäläiset haluavat vakautta, hyvinvointia ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta, Anttonen arvioi. ”Että korruptiota ei olisi,  asumiskustannukset pysyisivät kohtuullisina eikä veroja nostettaisi.”

”Pohjois-Afrikan tapahtumat alkoivat viime vuonna tyytymättömän nuorison protestina ja päätyivät islamilaisten puolueiden voittoon vaaleissa”, hän muistuttaa. ”Venäjän politiikassa on hyvin erilaisia trendejä, mutta en usko, että Venäjän kansan suuri enemmistö valitsisi liberaalia länsimielistä oikeistosuuntausta.”

Länsimieliset liberaalit jäivät pieneksi vähemmistöksi Venäjän ensimmäisissä perustuslakia säätävän kansalliskokouksen vaaleissa vuonna 1917, Anttonen lisää. Niin kävi myös viime joulukuun duumanvaaleissa.

”Moskovan ja maakuntien välillä on valtavat erot. Taantuvan teollisuuskaupungin työläisellä on yksi ääni siinä missä Moskovan mainostoimistossa työskentelevällä nuorella aikuisella. Toinen lentää Venäjältä useamman kerran vuodessa etelään, Lontooseen tai Pariisiin, joku toinen ei pääse pikkukaupungistaan tai kylästään koskaan edes kuvernementin pääkaupunkiin.”

Suomesta katsottuna näyttää siltä, että venäläiset matkustavat paljon muualla Euroopassa. Suomen edustustot Venäjällä antoivat viime vuonna viisumin 1,2 miljoonalle venäläiselle.

Anttonen on tyytyväinen suurlähetystönsä saavutukseen: näillä viisumeilla Venäjältä matkustettiin Suomeen yli kolme miljoonaa kertaa. Hän uskoo matkustuksen lähentävän Suomea ja Venäjää.

Tilanne näyttää erilaiselta Venäjän toisessa päässä Vladivostokissa, jossa Anttonen vieraili hiljattain. Jos sieltä haluaa matkustaa Eurooppaan, on lennettävä ensin 9,5 tuntia Moskovaan. Ennen matkaa täytyy pistäytyä EU:n lähimmässä viisumipisteessä Novosibirskissä, jonne lentää neljässä viidessä tunnissa. Vladivostokista ajaa sen sijaan bussilla parissa tunnissa Kiinaan, eikä Koreaan ole paljoa pidempi matka.

Venäjä otti viime vuonna ison askeleen osaksi maailmantaloutta, kun Maailman kauppajärjestö WTO hyväksyi maan jäsenekseen. Ratkaisu alentaa Venäjän ja EU:n välisiä tulleja ja parantaa ulkomaisten sijoittajien luottamusta Venäjää kohtaan.

Anttonen arvioi, että Suomen teollisuuden kannalta konkreettisin lyhyen aikavälin hyöty on puuntuonnin elpyminen Venäjältä, kun puutullit laskevat selvästi. Suomi vie Venäjälle elintarvikkeita, maatalous- ja metsäkoneita, elektroniikkaa ja paperia.

Venäjällä voi aueta uusia mahdollisuuksia myös suomalaiselle palveluviennille. Kotimaiset kauppaketjut SOK, Kesko ja Stockmann hakevat Venäjän suurilta kuluttajamarkkinoilta lisää kasvua.

Euroopalla ja Venäjällä on paljon voitettavaa yhdessä, jos ne onnistuvat sovittamaan erimielisyytensä. ”Molempien yhteinen etu on, että ne eivät jää jälkeen muusta maailmasta. Molempien kannalta on tärkeää, että Eurooppa on kilpailukykyinen ja voi hyvin”, Anttonen sanoo.

Kilpailukykyistä valmistavaa teollisuutta Venäjällä on toistaiseksi vähän, mutta tilanne saattaa muuttua nopeasti. Anttonen kertoo, että hänen vanhempiensa hyllyssä on vitsikirja tšekkiläisestä Skodasta ja venäläisestä Ladasta. ”Kaikki tietävät, että Skoda ei ole enää mikään vitsi. Menee vähän aikaa, niin Ladakaan ei ole enää vitsi.”

Renault omistaa Ladasta jo nyt neljänneksen ja pyrkii hankkimaan yrityksen enemmistön. Yhtiön suunnitelmissa on rakentaa Renault'n, Nissanin ja Ladan varaan globaali konserni, jolla on tukijalat Euroopassa, Aasiassa ja Venäjällä, keskellä Euraasiaa.

Venäjä on iso automarkkina, jossa myytiin viime vuonna 2,6 miljoonaa uutta autoa.

”Aika moni iso autonvalmistaja sijoittuu sinne. Samalla tavalla Venäjällä on muita isoja kansainvälisiä yrityksiä tekemässä tavaroita venäläisille. Jossain vaiheessa niitä tavaroita aletaan viedä Venäjän rajojen ulkopuolelle.”

”Eurooppa on Venäjälle varsin luonteva teollinen kumppani”, Anttonen jatkaa. ”Kiina ostaa ilman muuta kaiken sen öljyn, puun ja metallin, jonka Venäjä on halukas myymään, mutta Kiina ei tarvitse Venäjää valmistavaan teollisuuteen, koska sen oma kilpailukyky on ylivoimainen.”

Euroopan kannalta tilanne on toisenlainen: Venäjällä keskipalkat ovat edelleen selvästi matalampia kuin Euroopan unionissa. Tuotteiden valmistusta voisi aikanaan siirtyä Venäjälle, varsinkin jos Eurooppa ja Venäjä saavat solmittua vapaakauppasopimuksen.

”Venäjä voisi olla osa eurooppalaista talousaluetta siinä missä Turkki. ”Venäjä voisi olla osa eurooppalaista talousaluetta siinä missä Turkki.” Euroopan ja Turkin välisellä vapaakauppasopimuksella on ollut tärkeä osa Turkin talouskasvussa.”

Viime vuonna Venäjän talous kasvoi reilut neljä prosenttia. Länsi-Euroopan taloustiikeri Ruotsi pääsi samanlaisiin lukemiin.

”Meidän suomalaisten on hyvä olla Ruotsin ja Venäjän välissä, ne ovat Euroopan kaksi nopeimmin kasvavaa taloutta”, suurlähettiläs sanoo.

Matti Anttonen

  • Syntyi Tampereella 1957.
  • Suorittanut tutkinnot Turun kauppakorkeakoulusta ja Turun yliopistosta.
  • Aloitti työt ulkoministeriön kauppapoliittisella osastolla vuonna 1986.
  • Siirtyi avustajaksi Suomen suurlähetystöön Moskovaan 1987.
  • Työskenteli kauppapoliittisten asioiden parissa Genevessä 1991–1994.
  • Ulkoministeriössä Venäjään liittyvissä eri tehtävissä 1994–2002.
  • Washingtonin suurlähetystön kakkosmiehenä 2002–2006.
  • Suomen suurlähettiläänä Venäjällä 2008 alkaen.
  • Harrastaa kuvataiteita, arkkitehtuuria ja metsänhoitoa.

Lue myös kirjatutkajuttu Mitä tapahtui "Medvedevin Venäjälle?"

 
Ulkopolitiikka 1/2012

Mikä on länsi?

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Y-kromosomin ylivalta murtuu hitaasti

Juha Mäkinen/UP

Missä Suomi on onnistunut?

Joonas Pörsti/UP

Tansanian metsät häviävät Kiinaan

Joonas Pörsti/UP

Puhdasta vettä miljoonille etiopialaisille

Joonas Pörsti/UP

Vauraus ja vakauden kaipuu

Anna-Kaisa Hiltunen/UP, kuvitus Antti Valta

Vallastaan tarkka presidentti

Tuomo Yli-Huttula

Yhdysvallat menetti aloitteen avaruudessa

Markus Hotakainen

Jättiläisen harteilla

Joonas Pörsti/UP

Mitä tapahtui "Medvedevin Venäjälle"?

Katri Pynnöniemi

Kiina käymistilassa

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Köyhien arki on jatkuvaa riskien hallintaa

Pasi Nokelainen

Kiina hämmentää

Teija Tiilikainen

Ruotsi on toista maata

Hanna Ojanen

Puhtoiset veroparatiisit

Pasi Nokelainen

Luokkasotaa Ruotsissa

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Mikä vuosi tänään on?

Juha Mäkinen/UP

Hyviä uutisia ilmastosta?

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Laillisuuden tuolla puolen

Juha Mäkinen/UP

Ne, joilla on rahaa

Lily Liu

Keskiluokka ryhtyi yrittäjiksi

Julia Wiræus

Kolme ateriaa päivässä

Joe Nkadaani

Kehitysyhteistyön uudet tähdet

Joonas Pörsti/UP

Suomen kehitysapu syynissä

Joonas Pörsti/UP

Irti talouskasvusta

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Uskonnollisen vasemmiston paluu

Markku Ruotsila

Euroopan unionista tuli häirikkö

Annamari Sipilä

Jumalan puolueen kannattajat

Saana-Maria Jokinen

Eurooppa loppuu Evrokselle

Reeta Paakkinen

Hyvän maineen voi ostaa

Timo Korkeamäki

Ihmisoikeuksien puolustamisesta asein

Alpo Rusi

Väliintulon hetki meni jo Syyriassa

Lauri Tähtinen

Mafiavaltiosta, hellän pilkallisesti

Vadim Kononenko

Moukarin ja alasimen välissä

Olli Ruohomäki

Diktatorinen rauhan mies

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Puolueeton Georgia vakauttaisi Etelä-Kaukasiaa

Ville Ropponen

Nationalismi kuriin

Kristiina Kouros

Puhetta Natosta

Pekka Visuri

Ulkopoliittiset syyt

Juha Mäkinen/UP

Vielä Euroopan tulevaisuudesta

Hanna Tuominen

Onko Ranska demokratia?

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Vaihtoehtoja talouskurille

Joonas Pörsti/UP

UP on Vuoden laatulehti 2012

Joonas Pörsti/UP