Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä
 

Ruotsi on toista maata

Hanna Ojanen


Kauempaa katsoen Suomi ja Ruotsi muistuttavat suuresti toisiaan. Ulkopolitiikkakin on ollut niin samanlinjaista, että maiden välinen yhteistyö on ollut helppoa. Usein maat ovat myös tehneet yhteisiä aloit­teita esimerkiksi EU:ssa – viimeksi Euroopan rauhaninstituutin perustamisesta. Lähempää kun tarkastelee, näkee kuitenkin, että Ruotsi on eri maata, joskus ehkä vähän eri maailmoissakin.

Kun Suomessa puhutaan ulkopolitiikasta, puhutaan valtaoikeuksista, Venäjästä ja Natosta. Kun Ruotsissa puhutaan ulkopolitiikasta, puhutaan Länsi-Saharasta, Palestiinasta ja naisten asemasta. Esimerkiksi Länsi-Saharan tilanne voi hyvin nousta esiin missä keskustelussa hyvänsä. Sosiaalidemokraatit ja vihreät tukevat Länsi-Saharan itsenäisyyden tunnustamista. Ne kannattavat myös Palestiinan tunnustamista, mutta tässä asiassa valtiopäivät on selvästi jakautunut.

Joskus tuntuu myös ulkopolitiikan sanastossa olevan eroa: Burmaa sanotaan Ruotsissa reilusti Burmaksi, ei Myanmariksi.

Ruotsin ulkopolitiikka perustuukin arvoille siinä missä Suomen ulkopolitiikka perustuu intresseille.

Arvoista keskeinen on ihmisoikeuksien kunnioittaminen. Ihmi­set ovat muutenkin keskeisiä, erityisesti vähemmistöt ja muita heikommassa asemassa olevat. Niinpä esimerkiksi Ruotsin Arktis-strategiassa ympäristön ja talouden rinnalle on nostettu inhimillinen ulottuvuus, muun muassa terveyteen ja kulttuuriin liittyvät kysymykset.

Naisten asema on luonnollisesti tärkeä, oli sitten kysy­mys Afganistanin-operaation perusteluista tai EU:n uuden ulkoasiainhallinnon muodostamisesta. Euroopan parlamentin naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokuntaa joh­taa ruotsalainen – tosin mies, Mikael Gustafsson.

Nykyisin Mikael-niminen ihminen voisi kyllä olla myös nai­nen. Uuden lain mukaan ruotsalaiset saavat halutessaan valita itselleen tai lapselleen nimen, joka perinteisesti kuuluu vastak­kaiselle sukupuolelle ja on siis könskonträr, kuten termi kuu­luu. Ruotsalaisessa yhteiskunnassa keskeistä on, ettei ketäänloukata. Kaikenlainen ahdistaminen, kränkning, on kielletty. Myös se, että joutuu käyttämään vain yhden sukupuolen nimiä, voidaan kokea ahdistavana.

Arvopolitiikka tuntuu joskus myös tunnepolitiikalta. Ruot­sin ulkopolitiikkaa tehdään tunteita säästämättä. Mutta sitä tehdään myös työstä tinkimättä: siis tunteella ja tuhisematta.

Toinen ero liittyy itseluottamukseen, mitä Ruotsissa mi­tataan aivan eri asteikolla kuin Suomessa. Jos Tukholma on kaupunkien paremmuuslistalla saanut sijan 11, sanomalehti kertoo pääkaupungin sijoittuneen maailmanlistan kärkeen. Ruotsi vie aloitteitaan maailmalle intensiivisessä etukenossa, ei suomalaisessa empivässä takanojassa.

Ruotsin ääni kuuluu; hankkeita osataan markkinoida, oli sitten kyse vaikkapa EU:n itäisestä ulottuvuudesta. Mikä ennen oli vain jätteviktigt, on tässä maailmanajassa jo jättejätte-jätte­jätteviktigt. Ruotsi voi hyvin olla oikeassa, vaikka olisi jäänyt kantansa kanssa yksin, kuten äänestäessään ainoana EU-maana EU:n ja Marokon kalastussopimusta vastaan.

Arvojen asemaa vahvistaa luonnollisesti konsensuskulttuuri. ”Länttäydymme yhteen kuin rotat kylmänä talvipäivänä”, luonnehti Ruotsin akatemian jäsen Horace Engdahl maan ta­paa Skavlan-keskusteluohjelmassa 13. tammikuuta.

Kurssi voi kuitenkin myös muuttua. Jokapäiväinen poliit­tinen debatti alkaa radiossakin viimeistään puoli kahdeksalta aamulla. Myös ulkopolitiikassa mennään toisinaan siksakkia, kuten kysymyksessä suurlähetystöjen sulkemisesta – säästösyistä – ja uudelleen avaamisesta – imagosyistä. Mutta tiukastakin pai­kasta selvitään energisellä otteella ja tehokkaalla argumentoinnilla. Det är bara att kämpa på! Tai visa fram­fötterna, kuten nykyään sanotaan.

Kirjoittaja on Ulkopoliittisen instituutin tutkija, joka työskenteli Ruotsin ulkopoliittisessa instituutissa 2010–2011.

 
Ulkopolitiikka 1/2012

Mikä on länsi?

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Y-kromosomin ylivalta murtuu hitaasti

Juha Mäkinen/UP

Missä Suomi on onnistunut?

Joonas Pörsti/UP

Tansanian metsät häviävät Kiinaan

Joonas Pörsti/UP

Puhdasta vettä miljoonille etiopialaisille

Joonas Pörsti/UP

Vauraus ja vakauden kaipuu

Anna-Kaisa Hiltunen/UP, kuvitus Antti Valta

Vallastaan tarkka presidentti

Tuomo Yli-Huttula

Yhdysvallat menetti aloitteen avaruudessa

Markus Hotakainen

Jättiläisen harteilla

Joonas Pörsti/UP

Mitä tapahtui "Medvedevin Venäjälle"?

Katri Pynnöniemi

Kiina käymistilassa

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Köyhien arki on jatkuvaa riskien hallintaa

Pasi Nokelainen

Kiina hämmentää

Teija Tiilikainen

Ruotsi on toista maata

Hanna Ojanen

Puhtoiset veroparatiisit

Pasi Nokelainen

Luokkasotaa Ruotsissa

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Mikä vuosi tänään on?

Juha Mäkinen/UP

Hyviä uutisia ilmastosta?

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Laillisuuden tuolla puolen

Juha Mäkinen/UP

Ne, joilla on rahaa

Lily Liu

Keskiluokka ryhtyi yrittäjiksi

Julia Wiræus

Kolme ateriaa päivässä

Joe Nkadaani

Kehitysyhteistyön uudet tähdet

Joonas Pörsti/UP

Suomen kehitysapu syynissä

Joonas Pörsti/UP

Irti talouskasvusta

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Uskonnollisen vasemmiston paluu

Markku Ruotsila

Euroopan unionista tuli häirikkö

Annamari Sipilä

Jumalan puolueen kannattajat

Saana-Maria Jokinen

Eurooppa loppuu Evrokselle

Reeta Paakkinen

Hyvän maineen voi ostaa

Timo Korkeamäki

Ihmisoikeuksien puolustamisesta asein

Alpo Rusi

Väliintulon hetki meni jo Syyriassa

Lauri Tähtinen

Mafiavaltiosta, hellän pilkallisesti

Vadim Kononenko

Moukarin ja alasimen välissä

Olli Ruohomäki

Diktatorinen rauhan mies

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Puolueeton Georgia vakauttaisi Etelä-Kaukasiaa

Ville Ropponen

Nationalismi kuriin

Kristiina Kouros

Puhetta Natosta

Pekka Visuri

Ulkopoliittiset syyt

Juha Mäkinen/UP

Vielä Euroopan tulevaisuudesta

Hanna Tuominen

Onko Ranska demokratia?

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Vaihtoehtoja talouskurille

Joonas Pörsti/UP

UP on Vuoden laatulehti 2012

Joonas Pörsti/UP