Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä
 

Keskiluokka ryhtyi yrittäjiksi

Maailman keskituloiset

Julia Wiræus

Delhiläinen Vidhi Chhariya työskenteli 14 vuotta IT-alalla ja teki sitten niin kuin moni muu Intian keskiluokasta: perusti oman yrityksen.

Intian pääkaupungissa New Delhissä talouskasvua ei voi olla huomaamat­ta. Joka puolella nousee uutuuttaan kiiltäviä rakennuksia, kuin symbo­leita viime vuosien talouskasvusta, joka on kivunnut seitsemään kahdeksaan pro­senttiin vuodessa.

Yhä useampi monikansallinen yritys on siirtänyt toimintojaan Intiaan. Siinä imussa myös Vidhi Chhariya aloitti uran­sa puhelintukena 1990-luvulla.

”Tuijotin tietokoneen näyttöä 16–18 tuntia päivässä ja autoin asiakkaita, jotkasoittivat muilta mantereilta”, Chhari­ya sanoo. Hän istuu hopeanharmaan Suzukinsaratissa; Delhin liikenneruuhkaseisoo.

Chhariya teki puhelintuen töitä öisin ja ansaitsi noin 6 400 rupiaa eli noin 100 euroa kuukaudessa. Puolet palkasta kului vuokraan, eikä muuhun elämiseen jää­nyt tarpeeksi. Vuosi vuodelta Chhariya kuitenkin kipusi yrityksen hierarkiassa. Palkka nousi parhaimmillaan lähes 30 kertaa aloituspalkkaa suuremmaksi – mutta ei lopulta riittänyt motivaatioksi jatkaa IT-alan päällikkötehtävissä.

”Halusin saada aikaan jotain omaa. Tuntui, että oli oikea aika heittäytyä.”

Nyt Chhariya on toiminut yrittäjänä kolmisen vuotta. Hän suunnittelee työk­seen tietoteknisiä ratkaisuja esimerkiksi julkisten koulujen ja sairaaloiden tarpei­siin. Työn alla on esimerkiksi sairaaloi­den asiakastietojen hallintajärjestelmiä.

Aasian kehityspankin mukaan Intian pienet ja keskisuuret yritykset työllistivät 2000-luvun ensimmäisen vuosikymme­nen lopussa noin 42 miljoonaa ihmistä.

”Vielä kymmenen vuotta sitten yrit­täjyys olisi ollut monelle mahdottomuus. Moni keskiluokkaan kivunnut kokeilee nyt ensimmäistä kertaa, millaista elämä yksityisyrittäjänä on”, Chhariya sanoo.

Juuri nyt bisnes tosin käy kankeasti. Intian valtiokoneisto on jähmeä kään­teissään, ja sopimusten neuvotteleminen valtion kanssa vie aikaa. Sitä paitsi pian käydään osavaltiovaalit, ja ne hankaloit­tavat asioita entisestään.

”Poliitikot eivät vaalien alla päätä mistään, joten minun täytyy odottaa, kunnes äänet on laskettu.”

Nousun jälkeen lasku?

Chhariya on kotoisin Lucknow’sta, Ut­tar Pradeshin osavaltion kaupungista läheltä Nepalin rajaa, missä hänen van­hempansa edelleen asuvat. Suurkaupunki Delhissä oma auto on nuorelle yrittäjälle lähes välttämättömyys, mutta Chhariyan vanhemmilla ei autoa ollut, kun perheen lapset olivat pieniä.

”Isä kuljetti koko viisihenkistä per­hettämme moottoripyörällään.” Isä työs­kenteli Intian valtion rautatieyhtiössä, äiti opetti hindin ja sanskritin kieliä.

”Olimme tyypillinen keskiluokkai­nen perhe. Vanhempani työskentelivät ankarasti, jotta heillä oli varaa koulut­taa minut ja kaksi veljeäni. Niin tekivät kaikki muutkin keskiluokkaiset.”

Chhariyalla on taloustieteen mais­terin tutkinto intialaisesta Chhatrapati Shahu Ji Maharaj -yliopistosta. Hyvän koulutuksen lisäksi nuori yrittäjä pitää menestyksen avaimena sujuvaa englan­nin kielen taitoa.

Tulevaisuudeltaan Chhariya toivooentistä parempaa menestystä liiketoiminnalleen. Toistaiseksi yritykseen sijoittaminen on helppoa, sillä Chhariya elää yksin: riittää, kun kustantaa oman elämänsä, joten rahaa liikenee investoin­teihin.

Maansa poliitikoilta Chhariya toivoo enemmän poliittista tahtoa taistella kaik­kialle ulottuvaa korruptiota vastaan. Bis­neksen nuori yrittäjä kuitenkin uskoo kukoistavan Intiassa myös tulevaisuu­dessa, sillä kysyntää riittää yli miljardin asukkaan sisämarkkinoilla. Talouskas­vun jatkumiseen hän tosin suhtautuu realistisesti, jopa hivenen skeptisesti. ”Nousun jälkeen tulee aina lasku.”

 
Ulkopolitiikka 1/2012

Mikä on länsi?

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Y-kromosomin ylivalta murtuu hitaasti

Juha Mäkinen/UP

Missä Suomi on onnistunut?

Joonas Pörsti/UP

Tansanian metsät häviävät Kiinaan

Joonas Pörsti/UP

Puhdasta vettä miljoonille etiopialaisille

Joonas Pörsti/UP

Vauraus ja vakauden kaipuu

Anna-Kaisa Hiltunen/UP, kuvitus Antti Valta

Vallastaan tarkka presidentti

Tuomo Yli-Huttula

Yhdysvallat menetti aloitteen avaruudessa

Markus Hotakainen

Jättiläisen harteilla

Joonas Pörsti/UP

Mitä tapahtui "Medvedevin Venäjälle"?

Katri Pynnöniemi

Kiina käymistilassa

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Köyhien arki on jatkuvaa riskien hallintaa

Pasi Nokelainen

Kiina hämmentää

Teija Tiilikainen

Ruotsi on toista maata

Hanna Ojanen

Puhtoiset veroparatiisit

Pasi Nokelainen

Luokkasotaa Ruotsissa

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Mikä vuosi tänään on?

Juha Mäkinen/UP

Hyviä uutisia ilmastosta?

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Laillisuuden tuolla puolen

Juha Mäkinen/UP

Ne, joilla on rahaa

Lily Liu

Keskiluokka ryhtyi yrittäjiksi

Julia Wiræus

Kolme ateriaa päivässä

Joe Nkadaani

Kehitysyhteistyön uudet tähdet

Joonas Pörsti/UP

Suomen kehitysapu syynissä

Joonas Pörsti/UP

Irti talouskasvusta

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Uskonnollisen vasemmiston paluu

Markku Ruotsila

Euroopan unionista tuli häirikkö

Annamari Sipilä

Jumalan puolueen kannattajat

Saana-Maria Jokinen

Eurooppa loppuu Evrokselle

Reeta Paakkinen

Hyvän maineen voi ostaa

Timo Korkeamäki

Ihmisoikeuksien puolustamisesta asein

Alpo Rusi

Väliintulon hetki meni jo Syyriassa

Lauri Tähtinen

Mafiavaltiosta, hellän pilkallisesti

Vadim Kononenko

Moukarin ja alasimen välissä

Olli Ruohomäki

Diktatorinen rauhan mies

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Puolueeton Georgia vakauttaisi Etelä-Kaukasiaa

Ville Ropponen

Nationalismi kuriin

Kristiina Kouros

Puhetta Natosta

Pekka Visuri

Ulkopoliittiset syyt

Juha Mäkinen/UP

Vielä Euroopan tulevaisuudesta

Hanna Tuominen

Onko Ranska demokratia?

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Vaihtoehtoja talouskurille

Joonas Pörsti/UP

UP on Vuoden laatulehti 2012

Joonas Pörsti/UP