Irti talouskasvusta

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Degrowth-liikkeen mielestä talous on ylittänyt maapallon ekologiset rajat ja kasvu pitää kääntää laskuun. Talouskasvun puolustajien mukaan kasvu on välttämätöntä hyvinvoinnin turvaamiseksi. Ulkopolitiikka-lehti järjesti aiheesta väittelyn, jossa vastakkain olivat tutkimusohjaaja, kansantaloustieteen tohtori Niku Määttänen Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksesta ja kauppatieteiden tohtori, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun tutkimuspäällikkö ja degrowth-aktivisti Timo Järvensivu.

Talouskasvu nousi väittelynaiheeksi presidentinvaalien toisella kierrok­sella, kun kakkoseksi jäänyt Pekka Haavisto suomi vaalivoittaja Sauli Niinistön pitävän talouskasvua itseisar­vona piittaamatta siitä, kuinka kasvu vaikuttaa esimerkiksi ympäristöön.

Niinistön mielestä kasvu on välttä­mätöntä yhteiskunnan rattaiden pyörit­tämiseksi. Haaviston mielestä itse kasvun lisäksi pitäisi mitata kasvun laatua.

Kasvun asettamista itseisarvoksi ar­vostelee myös kansainvälinen degrowth-liike, jonka mukaan nykyinen talous­kasvumme perustuu liian halvaksi hin­noiteltujen fossiilisten polttoaineiden ja muiden luonnonvarojen liikakäyttöön. Siksi kasvu saakin loppua.

UP-lehti kutsui kaksi talousammat­tilaista väittelemään talouskasvusta ja degrowth-mallista. Talouskasvua ja liberaaliamarkkinataloutta puolusti tutkimusohjaaja, kansantaloustieteen toh­tori Niku Määttänen Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksesta. Kasvukritiikin puolesta puhui kauppatieteiden tohtori, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun tutkimuspäällikkö ja degrowth-aktivisti Timo Järvensivu.

Erä 1: Maailman ekologiset rajat

Debatöörit toteavat ensi alkuun olevansa yhtä mieltä siitä, että talouskasvu – ta­loudellisen toimeliaisuuden arvonlisäys, jota yleensä mitataan bruttokansantuot­teen vuosittaisena kasvuna – ei sinänsä ole ongelma. Sen sijaan ympäristön saas­tuminen ja ilmastonmuutos ovat.

Järvensivu:”Nykyinen talouskasvu luo globaalia ympäristövelkaa, joka ei näy taloudessa. Vaikka ekologisten ra­jojen olemassaolo tunnustetaan, rajoja ei ole otettu taloudellisen toiminnan raamiksi, koska talouden ei ole katsottu olevan tarpeeksi vahva. Ympäristöstä pitäisi kuitenkin huolehtia ensiksi ja sit­ten pitäisi katsoa, minkä kokoinen talous ympäristörajojen sisään mahtuu.”

Määttänen:”En ymmärrä, miksi ympäristöongelmia pitäisi lähteä lie­vittämään epäsuorasti rajoittamalla talouskasvua. Sen sijaan pitäisi puhua keinoista, joilla rajoittaa kasvihuonekaasujen päästöjä. Päästöistä pitäisi tehdä nykyistä kalliimpia esimerkiksi päästökaupan avulla.”

”Sitä paitsi monia ympäristöongel­mia on jo ratkaistu. Esimerkiksi happosateita ei Suomessa enää ole, ja otsonikerrosta tuhoavien freonien käyttö on kielletty lähes maailmanlaajuisesti. On epätodennäköistä, että talouskasvu olisi tuomittu loppumaan ekologisten rajojen vuoksi nytkään. Kehitämme vähäpääs­töisempiä teknologioita, kunhan päästö­jen hinnat saadaan kohdalleen.”

Järvensivu:”Yksittäisiä ympäristö­ongelmia on toki ratkaistu, mutta edes Suomen yhteenlaskettuja ympäristövaikutuksia ei ole onnistuttu kääntä­mään laskuun. Jos kaikki maailman asukkaat kuluttaisivat kuten suomalai­set, tarvittaisiin neljä maapalloa, jotta resurssit riittäisivät. Nykyisellä tuotantorakenteella Suomen bruttokansantuotet­ta pitäisi siis laskea 75 prosenttia, jotta saisimme ekologisen jalanjälkemme kes­tävälle pohjalle.”

”Siksi huomio pitäisi kääntää talous­kasvun tavoittelusta kohti hyvinvoinnin varmistamista: Miten voimme tuottaa hyvinvointia oloissa, joissa emme voi käyttää öljyä emmekä muita resursseja yhtä paljon kuin tähän mennessä? Kumpion tärkeämpää, Suomen kilpailu­kyky vai se, että ratkaisemme ekologiset ongelmat?”

Määttänen:”Minusta on naiivia erottaa näitä asioita toisistaan. Siinä ei olisi erityistä järkeä, että laittaisimme Suomessa tiukat päästörajat omalle teollisuudellemme, jos muut maat eivät tekisi mitään. Kokonaispäästöt eivät las­kisi juuri lainkaan, mutta me köyhtyi­simme huomattavasti. Teollisuus siirtyisi maihin, joissa päästöjä ei rajoiteta. Ensisijaisesti pitää tavoitella kansainvälisiä ympäristösopimuksia.”

Vihelletään ensimmäinen erä päätty­neeksi. Siinä väittelijöitä näyttää jakavan ennen kaikkea kysymys siitä, pitäisikö ympäristöongelmiin puuttua laskemalla päästöille rajoja vai hintoja.

Erä 2: Hyvä ja paha kasvu

Järvensivu ottaa päästörajoista vauhtia ja haastaa Määttästä vastaamaan ky­symykseen siitä, eikö teollisuusmaiden taloustieteilijöiden pitäisi laskea maa­ilman ekologisia rajoja entistä tarkem­min. Laskennallisten rajojen perusteella voitaisiin määritellä, mitä taloudessa voidaan pitkällä aikavälillä tehdä: pal­jonko esimerkiksi biodiversiteettiä on varaa hävittää tai meriä happamoittaa.

Määttänen:”Tuohan kuulostaa suunnitelmataloudelta! Talous on enna­koimaton; talouskasvu voi syntyä niin monesta eri lähteestä, ettei sitä voi suun­nitella. Markkinataloudessa hinta ohjaa resurssien käyttöä.”

”Sitä paitsi esimerkiksi biodiversi­teetin tuhoutumisen tai merien happa­moitumisen ei ole makrotasolla osoitettu aiheutuvan talouskasvusta. Luonnonvarojen kulutus ja ympäristön saastu­minen riippuvat talouden rakenteista eli siitä, millaisten tuotteiden ja palveluiden tuottamiseen maailmassa keskitytään.

Taloutemme rakenteissa on yhä paljon tilaa muutokselle tavaroiden tuottami­sesta kohti palveluita.”

Järvensivu:”Degrowth-ajattelussa­kaan kaikki kasvu ei ole pahasta. Hy­vää on sellainen talouskasvu, joka syntyy uuden oppimisesta ja innovaatioista eikä kuluta energiaa, ainakaan enempää kuin kykenee tuottamaan. Toisaalta palvelut­kaan eivät ole immateriaalisia, vaan niil­läkin on kasvun rajat.”

Määttänen:”Päästörajojen määrittä­minen on kuitenkin poliittinen prosessi ja arvokysymys, ja moni kansantalous­tieteilijä on haluton ottamaan kantaa arvokysymyksiin.”

Järvensivu:”Juuri tämä on ongelma. Nyky-yhteiskunnassa oletetaan, ettäkunhan toimimme markkinatalouden pelisääntöjen mukaan, olemme arvovapaalla vyöhykkeellä, ja että valinto­jen vaikutuksia ei tarvitse miettiä, koska mahdolliset haitat sisältyvät hintoihin. Mutta eihän näin ole!”

”Me emme keskustele poliittisesti tar­peeksi siitä, millaisia vaikutuksia yksilöi­den ja yhteiskunnan toiminnalla on. Ny­kyisellään markkinatalous toimii tavalla, joka tuottaa sekä ympäristöongelmia että monille myös sosiaalista pahoinvointia.”

Aika! Toisessa erässä väittelijöitä erottaa suhtautuminen arvoihin: onko hyvien ja huonojen valintojen mää­rittäminen vain poliitikkojen tehtävä, vai pitäisikö siihen ottaa kantaa myös taloustieteessä?

Erä 3: Hyvinvointivaltio

Kuinka sitten käy hyvinvoinnin ja hy­vinvointivaltion, jos talous lakkaa kas­vamasta? Kummankaan väittelijän mu­kaan nykyisenlaista hyvinvointivaltiota ei voida tulevaisuudessa säilyttää, jos ja kun talouskasvu hiipuu.

Määttänen:”Hyvinvointiyhteiskun­tamme on liian riippuvainen talouskasvusta. Poliitikot ovat luvanneet kan­salaisille etuuksia, kuten eläkkeitä, jotka on tarkoitus maksaa tulevasta talouskasvusta. Sellainen jakojärjestelmä, jos­sa työtä tekevien veroilla kustannetaan esimerkiksi eläkkeitä ja vanhustenhoitoa, on sitä helpompi rahoittaa, mitä nope­ammin palkkasumma kasvaa. Jos talous ei kasva, etuuksista on tingittävä.”

Järvensivu:”Juuri siksi meidän tulee luoda sellainen hyvinvointimalli, joka perustuu muille tekijöille kuin energiaa ja muita materiaalisia resursseja syövälle talouskasvulle. Jos onnistumme luomaan järjestelmän, joka samaan aikaan sekä tuottaa meille hyvinvointia että kasvat­taa taloutta, hyvä niin. Katson kuiten­kin, että edessämme on 40 – 100 vuoden vyönkiristys.”

Mitä sitten on se hyvinvointi, johon pitäisi talouskasvun sijaan pyrkiä?

Järvensivu:”Haluan välttää dikta­torista otetta, jossa joku ulkopuolinen määrittelisi muille, millaista heidän hyvinvointinsa pitäisi olla.”

”Jos hyvinvointia jotenkin pitäisi määritellä, viittaisin Amartya Senin ja Martha Nussbaumin ajatteluun toimin­tamahdollisuuksien teoriasta: jokaisella pitäisi olla mahdollisuus oman hyvin­vointinsa tuottamiseen tavoilla, jotka ovat kestäviä eivätkä vie tulevien suku­polvien mahdollisuuksia tuottaa omaa hyvinvointiaan. Tähän kuuluu esimer­kiksi mahdollisuus oppia ja osallistua yhteiskunnan toimintaan.”

Määttänen:”Talouskasvulla on kui­tenkin merkitystä esimerkiksi terveys-ja opetuspalveluiden tuotannolle, vaikka eläkkeistä luopuisimmekin. Jos Suomen talous lakkaisi kasvamasta tilanteessa, jossa talous kasvaisi edelleen muualla, palkkatasomme jäisi muista maista jäl­keen. Silloin esimerkiksi monet opet­tajat ja lääkärit lähtisivät ulkomaille töihin.”

Entä väheneekö työ, jos talous lak­kaa kasvamasta? Poliitikkojen kuulee usein puhuvan siitä, kuinka vain talous­kasvu voi luoda uusia työpaikkoja.

Järvensivu:”Talouskasvun ja työn määrän suhdetta tärkeämpi kysymys on, mikä on kestävää työtä. Energia korvaa ihmistyötä etenkin teollisuusmaissa ny­kyisin huimia määriä. Pelkästään yhden sadan watin hehkulampun polttaminen vaatii yhden ihmisen fyysisen työn, sil­lä ihmisen työteho on noin sata wattia. Kun meillä ei tulevaisuudessa ole varaa käyttää energiaa tässä mitassa, meidän on luovuttava nykyisenlaisesta elintavastamme ja alettava tehdä hyvin eri­laisia töitä kuin nyt.”

”Siksi työntekoa ei itsessään pitäisi pitää arvokkaana, vaan pitäisi miettiä, millainen työ tuottaa hyvinvointia työn tekijälle ja yhteiskunnalle. Esimerkiksi sellaisesta mainosteollisuudesta, joka luo uusia ja turhia tarpeita, voisi ainakin osin luopua. Hyvinvointimme voi tule­vaisuudessa lisääntyä esimerkiksi siten, että ihmiset tuottavat nykyistä enemmän omaa ruokaansa tai huolehtivat van­huksista sillä ajalla, jota nyt kutsumme vapaa-ajaksi.”

Määttänen:”En voi hyväksyä puhet­ta arvokkaasta ja arvottomasta työstä. Jokainen voi miettiä, tuoko työ itselle tyydytystä, mutta jos tuotteille tai palve­luille on kysyntää, joku on niistä valmis maksamaan.”

”Toistaiseksi talouskasvu on sitä paitsi lisännyt ihmisten hyvinvointia. Hyvinvoinnista kysyttäessä ihmiset sa­novat yleensä voivansa sitä paremmin, mitä korkeampi heidän kotimaansa hen­keä kohti laskettu bruttokansantuote on. Talouskasvu helpottaa myös tulonsiirto­jen rahoittamista.”

Väittely on päättynyt. Kolmannessa erässä ei synny sopua siitä, mitä hyvin­vointi on tai voidaanko sitä tuottaa ta­louskasvusta irrallaan.

Kysymys jääköön mietittäväksi, kun seuraavan kerran sytytämme sadan wa­tin hehkulampun.

Sähköposti Facebook LinkedIn Twitter Lisää