Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä
 

Uskonnollisen vasemmiston paluu

Markku Ruotsila

Yhdysvaltain uskonnon ja politiikan kenttä on murroksessa. Vaikutusvaltansa huipulla 40 viime vuotta ollut kristillinen oikeisto on sisäisesti jakautunut, keskellä sukupolvenvaihdosta ja etsimässä uutta asialistaa.

Pitkään unohduksissa ollut ja vaille sanottavaa vaikutusval­taa jäänyt uskonnollinen vasem­misto on nyt palannut keskelle yhdysvaltalaista yhteiskunnallista keskus­telua.Barack Obaman presidenttikaudella tämän ryhmän sana on painanut kristilli­sen oikeiston sanaa enemmän. Siksi tämän vuoden presidentinvaaleissa kilpaillaan uskonnollisen vasemmiston äänistä.

Uskonnollinen vasemmisto koostuu useiden eri uskontokuntien edustajista, mutta kaikkia sen kannattajiksi tun­nustautuvia yhdistää yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden ja yhteiskunnal­lisen muutoksen tavoittelu ennen muuta valtiollisin keinoin.

Mielipidetutkimusten mukaan itsen­sä uskonnollisiksi vasemmistolaisiksi tai liberaaleiksi ja edistysmielisiksi mieltäviä on Yhdysvalloissa nyt suurin piirtein yh­tä paljon kuin uskonnollisiksi konserva­tiiveiksi itsensä määritteleviä. Kyselyissä miltei puolet amerikkalaisista ilmoittau­tuu nyt uskonnollisiksi edistysmielisiksi tai keskustalaisiksi. Käsitteet ovat kiertoilmaisuja maassa, jossa vasemmistolla on huono kaiku.

Eniten itsensä keskustavasemmistolaisiksi määrittelevien määrä on kasvanut herätyskristillisten protestanttien parissa, jotka muodostavat nyky-Yhdysvaltain suurimman yksittäisen uskonnollisen ryhmittymän, 26 prosenttia väestöstä. Toiseksi eniten vasemmistolaisiksi it­sensä määrittelevien määrä on kasvanut katolilaisten joukossa. Heitä on 23 pro­senttia maan väestöstä. Kyse on siis hy­vin laajasta kansanjoukosta, jota vaalimenestystä tavoittelevat poliitikot eivät voi jättää huomiotta.

Globaali yhteishyvä

Uskonnollisen vasemmiston asialistaa yhdistää opillinen pohja, jota kutsutaan yhteishyvän teologiaksi. Lähtökohtana on ajatus kaikkien Jumalan kuvaksi luotujen yhtäläisestä ja loukkaamatto­masta ihmisarvosta, josta johdetaan pyr­kimys globaaliin sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen ja yhteiskunnalliseen muutokseen.

Uskonnollinen keskusta ja vasem­misto ovat jo onnistuneet muuttamaan keskivertoamerikkalaisten käsityksiä ilmastonmuutoksesta, sen vaikutuksista kehittyvän maailman köyhien elinoloihin sekä tarpeesta torjua ilmastonmuutosta monenkeskisillä sopimuksilla. Asentei­den muutosta selittää ennen muuta niin sanotun creation care -ajattelun eli luo­makunnan hoivateologian leviäminen herätyskristillisten pariin. Hoivateolo­giaa on levittänyt varsinkin 1990-lu­vulla luotu Evangelical Environmental Network -ryhmittymä. Sen vuonna 2006 teettämän tutkimuksen mukaan jopa 70 prosenttia herätyskristityistä pitää ilmas­tonmuutokseen puuttumista tärkeänä.

Hoivateologia perustelee ympäristöarvojen edistämistä Raamatulla, ja siksi ajattelumalli vetoaa konservatiivisimpiin­kin uskovaisiin. Varsinaisissa politiikka­suosituksissaan hoivateologian edustajat ovat kuitenkin samoilla linjoilla muiden ympäristönsuojelua ajavien kanssa: he vaativat sekä paikallisia että yhteisöpohjaisia, myös globaaleja toimia, joista osa edellyttää kansainvälisiä sopimuksia.

Luomakunnan hoivateologiasta joh­dettu politiikka kuvastaa myös laajaa myötämielisyyttä kansainvälisyysaatteel­le, monenkeskiselle yhteistyölle ja YK:lle. Tämä ei ole yllättävää, sillä Yhdysval­tain päälinjan protestanttisilla kirkoilla oli merkittävä rooli niin Kansainliiton kuin YK:n perustamisessa ja varsinkin yleismaailmallisen ihmisoikeusjulistuk­sen aikaan saamisessa. Kirkot ovat alusta alkaen vaikuttaneet kansalaisjärjestöinä YK:ssa ja pyrkineet lisäämään maailman­järjestön painoarvoa.

Herätyskristillinen keskusta on YK:n suhteen hieman epäileväisempi, koska se pelkää uuden byrokraattisen valtakes­kittymän syntyä. Herätyskristillistenkin johtajat ovat silti peräänkuuluttaneet esimerkiksi köyhyyttä ja nälkää vastaan kamppailevien YK-järjestöjen vahvista­mista.

Kaikki uskonnollisen vasemmiston alaryhmät ovat olleet hyvin kriittisiä unilateralismia eli Yhdysvaltojen yksipuolista päätöksentekoa korostavia ulkopoliittisia pyrkimyksiä kohtaan. Presidentti George W. Bushin kaudella monet ryhmät kampanjoivat sekä Irakin että Afganistanin sotaa vastaan. Uskon­nolliset ryhmät ovat pyrkineet uuteen globaaliin sodan- ja terrorisminvastai­seen strategiaan, jossa rikkaan pohjoisen ja köyhän etelän väliseen taloudelliseen epäsuhtaan puuttuminen nähdään aino­ana toimivana tienä kestävään rauhaan.

Yksi paljon huomiota saanut ratkaisu­malli on niin sanottu globaali Marshall-suunnitelma, joka on uskontojen välistä Network of Spiritual Progressives -jär­jestöä johtavan rabbi Michael Lernerin käsialaa. Mallin mukaan Yhdysvallat perustaisi kaikista G8-maista koostuvan uudenlaisen kansainvälisen ryhmän, jon­ka jäsenet sitoutuisivat 30 vuoden mas­siiviseen ohjelmaan köyhyyden, nälän­hädän ja kodittomuuden poistamiseksi.

Ohjelma rahoitettaisiin finanssiverol­la, ja sitä hallinnoisi YK tai uusi yhteen­liittymä, joka koostuisi kansainvälisesti tunnustetuista hengellisistä johtajista sekä koulutuksen ja terveydenhuollon toimijoista.

Oma media puuttuu

Uskonnollisen vasemmiston voittokulun esteenä on kuitenkin monia rajoituksia.

Ensinnäkin herätyskristityillä ja ei-kristillisillä uskovaisilla vasemmistolaisilla on monia teologisia erimielisyyk­siä, joita ei ole helppo sovittaa. Uskon­nollisella vasemmistolla ei myöskään ole yhtään sellaista valtakunnallista katto-organisaatiota, jollaisten kautta kristil­linen oikeisto nousi vaikutusvaltansa huipulle 1980- ja 1990-luvuilla.

Päälinjan kirkkojen järjestö National Council of the Churches of Christ (NCC) on 2000-luvun alun jälkeen koonnut niin sanottua ”verkostojen verkostoa”, löy­hää yhteistyöjärjestöä, joka pyrkii koor­dinoimaan uskonnollisten ja maallisten vasemmistojärjestöjen toimintaa. Samaa on yrittänyt herätyskristillisen vasemmis­ton suurin yksittäinen järjestö Sojour­ners/Coalition on Revival. Toistaiseksi aktivismi on kuitenkin hajonnut yksit­täisten hankkeiden ympärille koottuihin pieniin painostusjärjestöihin.

Toisin kuin televisiopastoreiden pit­kään tukemalla kristillisellä oikeistolla, uskonnollisella vasemmistolla ei myös­kään ole omaa mediaa. Uskonnollisella vasemmistolla on ollut suuria ongelmia hankkia medialleen rahoitusta. Parhai­ten on menestynyt päälinjalaisten NCC, mutta se on myös kadottanut osan us­kontopohjaisesta luonteestaan kosiskel­lessaan maallisen vasemmiston rahoitus­kanavia. Nyt NCC saa jopa 60 prosenttia rahoituksestaan ei-kirkollisista lähteistä, ennen muuta demokraattista puoluetta lähellä olevilta säätiöiltä.

Uskonnollisen vasemmiston suurin haaste liittyy kuitenkin päälinjalaisten ikääntymiseen. Päälinjan kirkkojen jäse­nistä runsas kolmannes on yli 60-vuoti­aita. 1960-luvun puolivälin jälkeen pää­linjalaisten määrä on vähentynyt puoleen ja heidän osuutensa kaikista äänestäjistä on laskenut alle neljännekseen.

Ikääntymisongelmaa tosin lieventää käynnissä oleva demografinen muutos, jossa latinotaustaisten ennustetaan nou­sevan Yhdysvaltain väestön enemmis­töksi 2040-luvulle mennessä. Latinoista useimmat edustavat keskustavasemmis­tolaista katolilaisuutta, mikä tekee heistä mahdollisen vaa’ankieliryhmän.

Äänistä kilpaillaan

Uskonnollisen vasemmiston painoar­voa ei ole syytä aliarvioida, kun Yhdysvalloissa keskustellaan ja päätetään maan ulko- ja sotapolitiikan suurista linjauksista. Vasemmisto hallitsee jo nyt useita merkittäviä painostusjärjestöjä sekä Institute for Global Engagemen­tin kaltaisia, hyvin verkostoituneita tutkimuslaitoksia, joita kuunnellaan po­litiikanteon johtopaikoilla. Tämän lisäk­si uskonnollisen vasemmiston kasvavalla joukkovoimalla on välitön vaalistrategi­nen merkitys, joka pakottaa kummankin pääpuolueen poliitikot etsimään vasem­miston hyväksyntää, tukea ja ääniä.

Barack Obaman valinta toiselle kaudelle riippuu presidentin kyvystä innostaa uudelleen äänestyspaikoille ne mustat, latinot, nuoret ja valkoihoisen työväestön edustajat, jotka ratkaisivat vuoden 2008 vaalit hänen hyväkseen. Näissä ryhmissä kannatetaan enemmän uskonnollista vasemmistoa kuin oikeistoa.

Myös republikaanien täytyy kosiskella uskonnollista vasemmistoa ja keskustaa, sillä sisäisesti jakautunut vanha kristillinen oikeisto ei enää yksin riitä takaamaan republikaaneille voit­toa. Entisenlaiseen kristillisen oikeiston valtakauteen ei Yhdysvalloissa enää ole paluuta, sillä varsinkin sen herätyskristil­lisen ytimen nuori sukupolvi on muuttumassa aiempaa keskustalaisemmaksi.

 
Ulkopolitiikka 1/2012

Mikä on länsi?

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Y-kromosomin ylivalta murtuu hitaasti

Juha Mäkinen/UP

Missä Suomi on onnistunut?

Joonas Pörsti/UP

Tansanian metsät häviävät Kiinaan

Joonas Pörsti/UP

Puhdasta vettä miljoonille etiopialaisille

Joonas Pörsti/UP

Vauraus ja vakauden kaipuu

Anna-Kaisa Hiltunen/UP, kuvitus Antti Valta

Vallastaan tarkka presidentti

Tuomo Yli-Huttula

Yhdysvallat menetti aloitteen avaruudessa

Markus Hotakainen

Jättiläisen harteilla

Joonas Pörsti/UP

Mitä tapahtui "Medvedevin Venäjälle"?

Katri Pynnöniemi

Kiina käymistilassa

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Köyhien arki on jatkuvaa riskien hallintaa

Pasi Nokelainen

Kiina hämmentää

Teija Tiilikainen

Ruotsi on toista maata

Hanna Ojanen

Puhtoiset veroparatiisit

Pasi Nokelainen

Luokkasotaa Ruotsissa

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Mikä vuosi tänään on?

Juha Mäkinen/UP

Hyviä uutisia ilmastosta?

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Laillisuuden tuolla puolen

Juha Mäkinen/UP

Ne, joilla on rahaa

Lily Liu

Keskiluokka ryhtyi yrittäjiksi

Julia Wiræus

Kolme ateriaa päivässä

Joe Nkadaani

Kehitysyhteistyön uudet tähdet

Joonas Pörsti/UP

Suomen kehitysapu syynissä

Joonas Pörsti/UP

Irti talouskasvusta

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Uskonnollisen vasemmiston paluu

Markku Ruotsila

Euroopan unionista tuli häirikkö

Annamari Sipilä

Jumalan puolueen kannattajat

Saana-Maria Jokinen

Eurooppa loppuu Evrokselle

Reeta Paakkinen

Hyvän maineen voi ostaa

Timo Korkeamäki

Ihmisoikeuksien puolustamisesta asein

Alpo Rusi

Väliintulon hetki meni jo Syyriassa

Lauri Tähtinen

Mafiavaltiosta, hellän pilkallisesti

Vadim Kononenko

Moukarin ja alasimen välissä

Olli Ruohomäki

Diktatorinen rauhan mies

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Puolueeton Georgia vakauttaisi Etelä-Kaukasiaa

Ville Ropponen

Nationalismi kuriin

Kristiina Kouros

Puhetta Natosta

Pekka Visuri

Ulkopoliittiset syyt

Juha Mäkinen/UP

Vielä Euroopan tulevaisuudesta

Hanna Tuominen

Onko Ranska demokratia?

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Vaihtoehtoja talouskurille

Joonas Pörsti/UP

UP on Vuoden laatulehti 2012

Joonas Pörsti/UP