Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä
 

Jumalan puolueen kannattajat

Saana-Maria Jokinen

Hizbollah on parantanut šiiamuslimien elinoloja Libanonissa ja onnistunut tekemään vastarintaa Israelin joukoille. Siksi monet rakastavat Jumalan puoluetta ja sen johtajaa Hassan Nasrallahia.

Hizbollahin nimellä on länsi­maissa ikävä kaiku. Hizbol­lah, kirjaimellisesti hizb-Al­lah, Jumalan puolue, perus­tettiin 1980-luvun alussa vastustamaan Israelin miehitystä Etelä-Libanonissa. Siitä lähtien liike on käynyt väsymätön­tä taistelua Israelin ”terroristivaltiota” vastaan Iranin mittavalla taloudellisella ja sotilaallisella tuella.

Moni liittää Hizbollahin nimen edel­leen itsemurhaiskuihin, joista järjestö tuli tunnetuksi 1980-luvulla. Hizbolla­hilla on tiettävästi hallussaan enemmän aseita kuin monella eurooppalaisella armeijalla. Parhaillaan neljä järjestön korkea-arvoista jäsentä on syytettynä Libanonin entisen pääministerin Rafik Haririn vuonna 2005 tapahtuneesta salamurhasta.

Mutta mikä saa suuren osan Liba­nonin yli miljoonasta šiiamuslimista kannattamaan puoluetta, jonka muun muassa Yhdysvallat ja Britannia luokitte­levat terroristijärjestöksi? Lienee parasta esittää kysymys Hizbollahin kannattajil­le itselleen.

Ilma Beirutissa on kostea. Se saa vaatteet liimautumaan nihkeinä ihoa vas­ten ja tuntuu paljon mittarin osoittamaa reilua kymmentä astetta kylmemmältä. Syyrialainen ystäväni johdattaa minut Ras Beirutin kaupunginosassa sijaitsevan korkean kerrostalon kellarikerrokseen, joka toimii paikallisen kirjapainon varas­tona. Abu Hussein ja hänen poikansa Ali, jotka työskentelevät kirjapainon palve­luksessa, toivottavat meidät tervetulleiksi ja pahoittelevat varaston nuhjuisuutta.

”Aiemmat tilamme Dahian kau­punginosassa olivat paremmat, mutta ne tuhoutuivat Israelin pommituksissa vuonna 2006”, Abu Hussein kertoo.

Pienessä toimistossaan kohteliaasti hymyilevät isä ja poika eivät näytä hen­kilöiltä, joiden voisi kuvitella kannat­tavan terroristijärjestöä. He kuuluvat kuitenkin Hizbollahin vankkumattomiin kannattajiin. Heidän versiossaan Libano­nin viime vuosikymmenien tapahtumista terroristin rooli lankeaa Israelin valtiolle, ja Hizbollah käy johtajansa Hassan Nas­rallahin johdolla oikeutettua taistelua sorrettujen puolesta.

Šiiat jäivät sivuun

Libanonin poliittisen järjestelmän pe­rusta on vuodesta 1943 saakka ollut niin kutsuttu kansallinen sopimus. Se perustuu Libanonin vuoden 1932 väestönlaskentaan, jonka mukaan kris­tityt muodostavat väestön enemmistön. Paikkajako Libanonin parlamentissa ja hallituksessa määräytyy tunnustuksel­liselta pohjalta. Libanonin presidentin tulee aina olla maroniittikristitty ja pää­ministerin sunnimuslimi. Parlamentin puhemiehen on oltava šiia.

Käytännössä Libanonin poliittinen järjestelmä on valtion perustamisesta saakka antanut maan kristityille koh­tuuttoman suuren vallan. Tosiasiassa Libanonin väestön enemmistö oli musli­meita jo vuonna 1932, tai ainakin hyvin pian sen jälkeen. Uutta väestönlaskentaa ei ole kuitenkaan tehty.

Kaikkein heikoimpaan asemaan Libanonin poliittinen järjestelmä jätti maan šiiaväestön. Šiiamuslimeilla ei ollut Libanonissa juurikaan poliittista valtaa, vaikka heistä korkean syntyvyyden ansi­osta tuli ennen pitkää Libanonin suurin uskontokunta.

Abu Husseinin perhe on kotoisin Etelä-Libanonin maaseudulta, kuten valtaosa Libanonin šiiamuslimeista. Kun Libanon vaurastui 1950- ja 1960-luvuilla, kosmopoliittinen Beirut tuli maailmalla tunne­tuksi Lähi-idän Pariisina kasinoineen, kahviloineen ja hotelleineen. Etelä-Liba­nonin šiiat eivät juuri päässeet osallisiksi menestyksestä. Monet heistä muuttivat parempien ansioiden toivossa Beirutiin, mutta päätyivät asumaan pääkaupungin laitamien ahtaisiin slummeihin.

1970-luvulla Etelä-Libanonissa asui 17 prosenttia maan väestöstä, mutta val­tio käytti budjetistaan vain 0,7 prosent­tia alueen julkisiin palveluihin.

Sota repii maan

Vuonna 1975 syttynyt sisällissota ro­mutti kuvitelmat Libanonista ”Lähi-idän Sveitsinä”. Seitsemän vuotta myöhem­min Israel puuttui konfliktiin lähettä­mällä armeijansa Etelä-Libanoniin, mis­tä palestiinalaisjärjestö PLO:n joukot tekivät iskuja Pohjois-Israeliin. Israelin Rauha Galileaan -operaation tavoittee­na oli poistaa PLO:n joukot Libano­nista, vähentää Syyrian vaikutusvaltaa maassa ja muodostaa Etelä-Libanoniin turvallisuusvyöhyke.

Israelin joukkojen läsnäoloa Etelä-Libanonissa ryhtyi vastustamaan joukko pieniä sissiryhmittymiä, joista Hizbollah nousi pian ylitse muiden.

Abu Hussein muistaa hyvin, miten Israelin joukot saapuivat hänen koti­seudulleen. Ennen israelilaisia tulivat kuitenkin palestiinalaiset.

”Palestiinalaisia tuli Etelä-Libano­niin suuria määriä 1960-luvulta lähtien. Ensi alkuun me kyläläiset toivotimme heidät tervetulleiksi, sillä tunsimme solidaarisuuttaheitä kohtaan.”

”1970-luvulle tultaessa yhä suurem­pi osa palestiinalaisista oli kuitenkin aseistautunut, ja he alkoivat aiheuttaa kaikenlaista harmia meille paikallisil­le maanviljelijöille. He saattoivat esimerkiksi varastaa satomme ja uhkailla meitä. Tästä syystä toivotimme Israelin sotilaat tervetulleiksi”, hän jatkaa.

Vähitellen Etelä-Libanonin asukkai­den ilo kuitenkin hälveni. ”Luulimme Israelin armeijan tulleen ainoastaan pois­tamaan PLO:n joukot Etelä-Libanonista. Pian kuitenkin näimme Israelin joukko­jen pystyttävän tarkastuspisteitä kaikki­alle. Liikkuminen kylästä toiseen kävi lä­hes mahdottomaksi. Emme saaneet enää kaivaa edes kaivoa omalle maallemme viljelysten kastelemiseksi!”

”Niin aloimme vähitellen vastustaa Israelia ja vihata sen joukkoja, jotka oli­vat saapuneet varastamaan maamme”.

Hizbollahin sissisota Israelia vas­taan tuotti tuloksia. Vuonna 2000 Israel vetäytyilähes koko miehittämältään alu­eelta Libanonissa. Tämä oli merkittävä voitto Hizbollahille. Tuntemattomasta sissijärjestöstä alkunsa saanut liike oli onnistunut siinä, missä arabiarmeijat oli­vat epäonnistuneet kerta toisensa jälkeen. Se pisti juutalaisvaltiolle kampoihin.

Hizbollah nousi arabimaailmassa pianesimerkiksi islamilaisesta vastarintaliikkeestä. Hizbollahin johtaja Hassan Nasrallah oli suositumpi kuin yksikään arabijohtaja sitten Gamal Abdel Nasse­rin, joka oli Egyptin presidenttinä vuo­sina 1956–1970.

Yhteiskunnan rakentajat

Hizbollahin nykyinen toiminta ei rajoitu sodankäyntiin Israelia vastaan. Järjestö on osallistunut vuodesta 1992 Liba­nonin parlamenttivaaleihin ja on mu­kana kesäkuussa 2011 muodostetussa hallituksessa. Hizbollah on onnistunut parantamaan huomattavasti Libano­nin šiiaväestön elinoloja. Monilla šiia-alueilla järjestö huolehtii useista perin­teisesti valtiolle kuuluvista tehtävistä: se kunnostaa – Iranin taloudellisella tuella – sisällissodan raunioittamia rakennuk­sia, ylläpitää kouluja ja sairaaloita ja huolehtii jopa jätehuollosta.

Kun Israel pommittaa Jumalan puo­lueen kannattajien koteja, Hizbollah rakentaa tilalle uudet, entistä ehommat asuinrakennukset. Vuonna 2010 Hizbol­lah sai päätökseen Etelä-Beirutin 400 miljoonaa dollaria maksaneen jälleen­rakennusprojektin, jossa slummit kor­vattiin uusilla, moderneilla tornitaloilla.

Jos Iran maksaa Libanonin šiiojen koulutuksen, terveydenhuollon ja jopa šiia-alueiden kaduilla partioivien po­liisien palkat, kenelle šiiat ovat lopulta lojaaleja, Iranille vai Libanonille?

”Katson olevani ensisijaisesti libano­nilainen”, Abu Hussein vastaa. ”Koska Libanonin valtio on kuitenkin hyvin heikko, se ei ole pystynyt huolehtimaan šiiojen oikeuksista. Kristityille virtaa tukea Libanonin ulkopuolelta; tämä on yleisesti tiedossa. Saad Haririn sunni­puolue puolestaan saa tukea esimerkik­si Saudi-Arabialta. Miksi šiiat eivät saisi ottaa vastaan avustusta Iranilta? Jos joku toinen puolue olisi kiinnostunut ratkai­semaan esimerkiksi sähköongelmat kotiseudullamme, ottaisimme avun mielel­lämme vastaan.”

Monta tuntia kestävät sähkökatkok­set ovat Libanonissa päivittäinen riesa. Pääasiassa šiiojen asuttama kaupungin­osa Dahia, jossa Abu Hussein perheineen asuu, voi olla ilman sähköä kaksikin päi­vää kerrallaan.

Hizbollah on selvästi tehnyt paljon Libanonin šiiaväestön hyväksi. Mutta silti: puolueen ylläpitämissä kouluissa lapsia opetetaan lukemisen ja kirjoitta­misen ohella vihaamaan juutalaisia ja rakastamaan Hizbollah-johtaja Hassan Nasrallahia.

”Miksi emme rakastaisi Nasralla­hia?” kysyy Ali Hussein tiukka katse silmissään. Alkaa käydä selväksi, että Ali on huomattavasti isäänsä vannoutu­neempi Hizbollahin kannattaja. Puolue on muun ohella maksanut hänen opis­kelunsa.

”Ihmiset rakastavat Nasrallahia muun muassa siksi, että hän on hyvin karismaattinen puhuja”, sanoo puoles­taan Abu Hussein. ”Lisäksi häntä pide­tään rehellisenä. Nasrallah on siten hyvin poikkeuksellinen poliitikko Lähi-idässä. Kun kuuntelimme häntä ensi kerran, meistä tuntui, kuin olisimme viimein saaneet omanarvontuntomme takaisin.”

 
Ulkopolitiikka 1/2012

Mikä on länsi?

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Y-kromosomin ylivalta murtuu hitaasti

Juha Mäkinen/UP

Missä Suomi on onnistunut?

Joonas Pörsti/UP

Tansanian metsät häviävät Kiinaan

Joonas Pörsti/UP

Puhdasta vettä miljoonille etiopialaisille

Joonas Pörsti/UP

Vauraus ja vakauden kaipuu

Anna-Kaisa Hiltunen/UP, kuvitus Antti Valta

Vallastaan tarkka presidentti

Tuomo Yli-Huttula

Yhdysvallat menetti aloitteen avaruudessa

Markus Hotakainen

Jättiläisen harteilla

Joonas Pörsti/UP

Mitä tapahtui "Medvedevin Venäjälle"?

Katri Pynnöniemi

Kiina käymistilassa

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Köyhien arki on jatkuvaa riskien hallintaa

Pasi Nokelainen

Kiina hämmentää

Teija Tiilikainen

Ruotsi on toista maata

Hanna Ojanen

Puhtoiset veroparatiisit

Pasi Nokelainen

Luokkasotaa Ruotsissa

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Mikä vuosi tänään on?

Juha Mäkinen/UP

Hyviä uutisia ilmastosta?

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Laillisuuden tuolla puolen

Juha Mäkinen/UP

Ne, joilla on rahaa

Lily Liu

Keskiluokka ryhtyi yrittäjiksi

Julia Wiræus

Kolme ateriaa päivässä

Joe Nkadaani

Kehitysyhteistyön uudet tähdet

Joonas Pörsti/UP

Suomen kehitysapu syynissä

Joonas Pörsti/UP

Irti talouskasvusta

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Uskonnollisen vasemmiston paluu

Markku Ruotsila

Euroopan unionista tuli häirikkö

Annamari Sipilä

Jumalan puolueen kannattajat

Saana-Maria Jokinen

Eurooppa loppuu Evrokselle

Reeta Paakkinen

Hyvän maineen voi ostaa

Timo Korkeamäki

Ihmisoikeuksien puolustamisesta asein

Alpo Rusi

Väliintulon hetki meni jo Syyriassa

Lauri Tähtinen

Mafiavaltiosta, hellän pilkallisesti

Vadim Kononenko

Moukarin ja alasimen välissä

Olli Ruohomäki

Diktatorinen rauhan mies

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Puolueeton Georgia vakauttaisi Etelä-Kaukasiaa

Ville Ropponen

Nationalismi kuriin

Kristiina Kouros

Puhetta Natosta

Pekka Visuri

Ulkopoliittiset syyt

Juha Mäkinen/UP

Vielä Euroopan tulevaisuudesta

Hanna Tuominen

Onko Ranska demokratia?

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Vaihtoehtoja talouskurille

Joonas Pörsti/UP

UP on Vuoden laatulehti 2012

Joonas Pörsti/UP