Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä
 

Hyvän maineen voi ostaa

Timo Korkeamäki

Luottoluokitusyritysten riippumattomuutta tulisi vahvistaa veron tapaan kerättävällä maksulla, kirjoittaa professori Timo Korkeamäki.

Luottoluokitusala sai alkunsa Yh­dysvalloissa vuonna 1909, jol­loin John Moody alkoi julkaista rautatiealan velkakirjaopasta. 1920-luvun puolivälissä mukaan tulivat Fitch Publishing sekä Poor’s Publishing ja Standard Statistics, jotka liittyivät myö­hemmin yhteen. Varhaiset luottoluokitus­laitokset julkaisivat paksuja opaskirjoja, joita investoijat ostivat saadakseen riip­pumatonta, analyysipohjaista tietoa eri velkakirjojen liikkeellelaskijoista.

Ala siirtyi 1970-luvulla liiketoimintamalliin, jossa sekä investoijat että velkakirjoja liikkeelle laskevat yritykset mak­soivat luokituksista. Korkeatasoisen markkinainformaation koettiin sekä hyödyttävän investoijia että sertifioivan yrityksiä niiden laskiessa liikkeelle uusia velkakirjoja. Lisäksi valokopiokoneiden yleistyminen rajoitti luottoluokittajien mahdollisuuksia kasvattaa liiketoimin­taansa yksin velkakirjaoppaiden myyn­nin avulla.

Sittemmin luottoluokitusten mer­kitys on kasvanut lainsäädännöllisistä syistä, kun pankkien investointisalkut ovat tulleet riippuvaisiksi luokituksista. Tämä kehitys alkoi Yhdysvalloissa jo 1930-luvun laman aikana, mutta myö­hemmin luokitusriippuvuus on lisäänty­nyt maailmanlaajuisesti. Syynä ovat eten­kin pankkien vakavaraisuussäännökset, joilla pankkien velkakirjainvestointien riskejä on rajattu. Riskien mittarina on käytetty luottoluokituksia.

Luokituksilla on siis velkakirjojen liikkeellelaskijoille entistä suurempi merkitys, ja vastaavasti luottoluokitus­alan tuotot perustuvat velkakirjojen liikkeellelaskijoiden maksamiin luokituskorvauksiin. Tämän mallin vuoksi väärinkäytösten riski alalla on kasvanut, kun luokittajien ja luokitettavien yhtei­senä etuna on tuottaa myönteisiä luoki­tuksia tosiasioista riippumatta.

Vuonna 2008 puhjenneen finans­sikriisin yhteydessä luottoluokitusalan vakavimpana ongelmana nähtiin sys­temaattiset virhearviot etenkin asunto­lainoista paketoitujen arvopapereiden luokituksissa. Ne olivat perusteettoman korkeita.

Samaan aikaan luokittajat myivät konsultointipalvelujaan lainoja paketoi­neille investointipankeille. Luokittajien ja asiakkaiden välinen suhde muotoutui liian läheiseksi.

Luokittajia tosin arvosteltiin jo en­nen finanssikriisiä: esimerkiksi energia­yhtiö Enron meni konkurssiin, vaikka luokittajat olivat arvioineet sen vakaak­si yritykseksi syksyllä 2001. Edellisellä vuosikymmenellä luokittajat eivät rea­goineet ajoissa Venäjän ja Aasian talous­kriiseihin.

Myös viimeaikaisia maaluokituksia on arvosteltu väärästä ajoituksesta, in­formaatioarvon vähyydestä ja poliitti­sista motiiveista. Luokitusten tehtävänä on viestiä lainanottajan kyvystä maksaa investoijille lupaamansa velanhoitomak­sut, joten luokituksen alenemisen pitäisi normaalisti nostaa investoijien tuotto­vaatimuksia eli korkoja. Yhdysvaltain, Espanjan ja Italian maaluokitusten lasku ei kuitenkaan ole nostanut kyseisten mai­den korkoja, pikemminkin päinvastoin.

Korkojen laskua selittää osaksi se, että turvallisina pidettyjen sijoitusten, kuten lyhytaikaisten euro- ja varsinkin dollarimääräisten valtionlainojen, ky­syntä kasvaa sitä mukaa, kun maailmanlaajuinen epävarmuus lisääntyy. Toisaal­ta korkojen ja luottoluokitusten välinen epäsuhta on merkki siitä, että luottoluokittajat ovat olleet ajastaan jäljes­sä tai toimineet poliittisten motiivien perusteella.

Investoija maksakoon

Luokitusten objektiivisuuden lisäämi­seksi pitäisi ennen kaikkea päästä eroon mallista, jossa liikkeellelaskijat maksa­vat luokituksista. Yksi vaihtoehto olisi kerätä markkinoilta transaktiopohjais­ta maksua, jolla luottoluokitustoiminta rahoitettaisiin.

Nykyisen laajuinen luottoluokitus­toiminta voitaisiin rahoittaa jo suhteelli­sen pienellä maksulla. Kolmesta suuresta luokittajasta Moody’s on julkinen yritys, jonka maailmanlaajuinen liikevaihto oli vuonna 2011 noin kaksi miljardia dol­laria eli noin puolitoista miljardia euroa. S&P ja Fitch ovat toiminnaltaan samas­sa kokoluokassa. Euroopan komission ehdottaman 0,1 prosentin transaktiove­ron odotetaan keräävän pelkästään EU-alueen velkakirjamarkkinoilta noin 10,4 miljardia euroa vuodessa.

Maksun keräisi jokin jo olemassa oleva tai erikseen perustettava järjestö, joka toimisi finanssialalla maailman­laajuisesti. Maksun tuotto pitäisi jakaa luokittajien kesken siten, että luokittajien motiivi tuottaa laadukasta tietoa säilyisi.

Varteenotettava on esimerkiksi eh­dotus, jossa luokittajien palkkio makset­taisiin annetun luokituksen markkinatuoton mukaan: esimerkiksi BB-luo­kituksen antajan korvaus määräytyisi BB-luokituksen saaneen arvopaperin senhetkisen markkinatuoton mukaan. Heikon luokituksen saaneilta sijoitus­kohteilta odotetaan parempaa tuottoa, joten luokittajilla olisi motiivi luokittaa arvopapereita alakanttiin. Tämä voisi toimia vastapainona luokittajien nykyi­selle motiiville tuottaa liian myönteisiä luokituksia.

Luokittajat voisivat myös tarjota luokituksia suljetuille sijoittajaryhmille jäsenmaksuja vastaan. Esimerkiksi va­kiintuneita luokittajia pienempi Egan-Jones-luokituslaitos toimii tämän mal­lin mukaan. Tämä voisi vähentää luo­kittajien vaikutusvaltaa, kun luokitusten muutoksia ei enää uutisoitaisi nykyiseen tapaan eikä julkisuus pääsisi kasvatta­maan luokittajien valtaa.

Myös EU-komission parhaillaan käsittelyssä oleva asetusesitys sisältää useita ehdotuksia eturistiriitojen vähen­tämiseksi. Komissio ehdottaa esimerkiksi luottoluokittajien kierrätystä siten, että kunkin liikkeellelaskijan luokittaja vaih­tuisi muutaman vuoden välein. Tällä päästäisiin eroon läheisten asiakassuhtei­den mukanaan tuomista eturistiriidoista.

Toiseksi komissio vaatii luottoluokituksilta nykyistä parempaa läpinä­kyvyyttä. Läpinäkyvyysvaatimukset voi­sivat kuitenkin uhata alan olemassaoloa: jos luottoluokitusten perusteet olisivat yleisesti tiedossa, sijoittajat voisivat itseanalysoida saatavilla olevan tiedon, ja luokituslaitokset kävisivät tarpeetto­miksi.

Kolmanneksi luokituksille on kai­vattu tuotevastuuta luokitusvirhetapauksissa. Tässä ongelmaksi tulisi vas­tuiden koko: jos luokitusvirheet voisivat viedä luokittajan konkurssiin, virheiden riski voisi yhtäältä pelästyttää luokitta­jia markkinoilta ja toisaalta kannustaa turhan konservatiivisiin luokituksiin. Lisäksi lainsäädännön tiukentuminen vaikeuttaisi alalle kaivattujen uusien kilpailijoiden syntyä.

Kiinan esiinmarssi

Eurooppalaiset päätöksentekijät ovat todenneet eurokriisin aikana, että Eu­roopan pitäisi olla nykyistä riippumat­tomampi suurista amerikkalaisista luo­kittajista. Uusi eurooppalainen luokittaja aloittaa toimintansa mahdollisesti jo tä­nä vuonna, ja sen on määrä erottua van­hoista luokittajista esimerkiksi ottamalla tuotevastuu luokituksistaan.

Uusi luokittaja saattaa kuitenkin kompastua luottamuspulaan. Asiantuntijoiden mukaan markkinoiden luot­tamuksen voittamiseen voi uudelta luo­kittajalta kulua jopa kymmenen vuotta.

Yksi uusien luottoluokittajien ryhmä ovat kiinalaiset luokituslaitokset, joista suurimpana Dagong toimii maailman­laajuisesti. Dagongin maaluokitukset ovat herättäneet viime aikoina mielen­kiintoa: yhtiötä on syytetty kansainväli­sessä mediassa muun muassa poliittisista motiiveista ja siitä, ettei yhtiöllä ole länsi­maisen talouden asiantuntemusta.

Dagongin luokitukset ovat poi­kenneet huomattavasti kolmen suuren luokittajan vastaavista. Dagong antaa esimerkiksi Yhdysvalloille tällä hetkel­lä saman A-luokituksen kuin Venäjälle ja Etelä-Afrikalle. Dagong on kuitenkin osoittanut myös kolmesta suuresta luo­kittajasta poikkeavaa kykyä nähdä riske­jä aiemmin. Dagong muun muassa laski Italian ja Ranskan luokituksia kuukautta ennen Standard & Poor’sia.

Vaikka kiinalaisilla luottoluokittajil­la on omat kytköksensä, niiden erilaisuus amerikkalaisiin luokittajiin verrattuna merkinnee lisäinformaatiota markkinoil­le. Globaaleilla markkinoilla on kysyntää kiinalaisesta näkökulmasta toimivalle investointianalyysille, kun Kiinan osuus sijoitusmarkkinoilla kasvaa.

Kiinalainen luokittaja saattaa pys­tyä analysoimaan investointien riskejä objektiivisemmin kuin länsimainen luo­kittaja, joka kenties huolehtii liikaa luo­kitustensa poliittisista jälkivaikutuksista.

 
Ulkopolitiikka 1/2012

Mikä on länsi?

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Y-kromosomin ylivalta murtuu hitaasti

Juha Mäkinen/UP

Missä Suomi on onnistunut?

Joonas Pörsti/UP

Tansanian metsät häviävät Kiinaan

Joonas Pörsti/UP

Puhdasta vettä miljoonille etiopialaisille

Joonas Pörsti/UP

Vauraus ja vakauden kaipuu

Anna-Kaisa Hiltunen/UP, kuvitus Antti Valta

Vallastaan tarkka presidentti

Tuomo Yli-Huttula

Yhdysvallat menetti aloitteen avaruudessa

Markus Hotakainen

Jättiläisen harteilla

Joonas Pörsti/UP

Mitä tapahtui "Medvedevin Venäjälle"?

Katri Pynnöniemi

Kiina käymistilassa

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Köyhien arki on jatkuvaa riskien hallintaa

Pasi Nokelainen

Kiina hämmentää

Teija Tiilikainen

Ruotsi on toista maata

Hanna Ojanen

Puhtoiset veroparatiisit

Pasi Nokelainen

Luokkasotaa Ruotsissa

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Mikä vuosi tänään on?

Juha Mäkinen/UP

Hyviä uutisia ilmastosta?

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Laillisuuden tuolla puolen

Juha Mäkinen/UP

Ne, joilla on rahaa

Lily Liu

Keskiluokka ryhtyi yrittäjiksi

Julia Wiræus

Kolme ateriaa päivässä

Joe Nkadaani

Kehitysyhteistyön uudet tähdet

Joonas Pörsti/UP

Suomen kehitysapu syynissä

Joonas Pörsti/UP

Irti talouskasvusta

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Uskonnollisen vasemmiston paluu

Markku Ruotsila

Euroopan unionista tuli häirikkö

Annamari Sipilä

Jumalan puolueen kannattajat

Saana-Maria Jokinen

Eurooppa loppuu Evrokselle

Reeta Paakkinen

Hyvän maineen voi ostaa

Timo Korkeamäki

Ihmisoikeuksien puolustamisesta asein

Alpo Rusi

Väliintulon hetki meni jo Syyriassa

Lauri Tähtinen

Mafiavaltiosta, hellän pilkallisesti

Vadim Kononenko

Moukarin ja alasimen välissä

Olli Ruohomäki

Diktatorinen rauhan mies

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Puolueeton Georgia vakauttaisi Etelä-Kaukasiaa

Ville Ropponen

Nationalismi kuriin

Kristiina Kouros

Puhetta Natosta

Pekka Visuri

Ulkopoliittiset syyt

Juha Mäkinen/UP

Vielä Euroopan tulevaisuudesta

Hanna Tuominen

Onko Ranska demokratia?

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Vaihtoehtoja talouskurille

Joonas Pörsti/UP

UP on Vuoden laatulehti 2012

Joonas Pörsti/UP