Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä
 

Väliintulon hetki meni jo Syyriassa

Rory Stewart ja Gerald Knaus: Can Intervention Work? Amnesty International Global Ethics Series,W. W. Norton & Company 2011, 236 s.

Lauri Tähtinen

Voivatko humanitaariset väliintulot onnistua? Kysymyksen parissa painiskelevat Rory Stewart ja Gerald Knaus kirjassaan Can Intervention Work. Ulkopolitiikka-lehti esitti samaisen kysymyksen professori Mary Kaldorille, London School of Economicsin kansalaisyhteiskuntaan ja inhimilliseen turvallisuuteen keskittyvän tutkimusyksikön johtajalle.

Väliintulon hetki meni jo Syyriassa
Kuva: Lauri Tähtinen

Voivatko humanitaariset väliintulot onnistua? Kysymyksen pa­rissa painiskelevat Rory Stewart ja Gerald Knaus kirjassaan Can Intervention Work. Ulkopolitiikka-lehti esitti samaisen kysymyksen professori Mary Kaldorille, London School of Economicsin kansalaisyhteiskuntaan ja inhimilliseen turvallisuuteen keskittyvän tutkimusyksikön johtajalle. Kaldor on toiminut myös kansalaisjärjestöissä ja johtanut Suomen ulkoasiainministeriön inhimillisen turvallisuuden työryhmää.

Stewartin ja Knausin kirja koostuu kokoavasta johdannosta ja kahdesta pit­kästä esseestä. Stewartin essee kuvailee, miksi Afganistanissa on epäonnistuttu. Suurimpana syynä Stewart pitää mant­raa, joka sulkee pois epäonnistumisen mahdollisuuden ja johtaa siksi valintoi­hin, jotka vain pitkittävät ja laajentavat konflikteja.

Knaus kuvailee, miten kansainvälinen yhteisö vei vuoden 1995 Bos­nian väliintulosta ja sitä seuranneesta rauhanturvaoperaatiosta mukanaan väärät opit – esimerkiksi Afganistaniin. Huomio kiinnitettiin suuriin joukkomääriin ja operaation ulkomaisten johta­jien karismaattisuuteen, vaikka Bosnian onnistumisen taustalla oli muita syitä, kuten Jugoslavia-tuomioistuin ja jopa se, miten epäiltyjen sotarikollisten annet­tiin osallistua vaaleihin. Mitä vähemmän kansainvälinen yhteisö yritti tehdä, sitä parempi.

Stewartin ja Knausin mukaan väliin­tulot voivat onnistua, kunhan niiden suo­rittajat eivät usko olevansa kaikkivoipia.

Rory Stewart istuu Britannian parlamentissa konservatiivien edusta­jana. Aiemmin hän on ansioitunut niin diplomaattina, Afganistanin jälleenrakentajana kuin Harvardin yliopiston ihmisoikeusprofessorina. Gerald Knaus on Kaakkois-Euroopan kysymyksiin keskittyvän European Stability Initiative -ajatushautomon perustaja.

UP: Voiko väliintulo onnistua?

Haluaisin uskoa, että väliintulo voi on­nistua, mutta 20 viimevuoden kokemus on lannistava. YK on toki onnistunut neuvottelemaan ja ylläpitämään asele­poja. Silti maailmanjärjestön käyttämä vanhakantainen, muodollisuuksiin kes­kittyvä konfliktien luokittelutapa jättää paljon pimentoon. Esimerkiksi Kongossa solmittiin vuonna2001 aselepo, mutta todellisuudessa väkivaltaisuudet eivät ole aselevon solmimisen jälkeen juuri vähentyneet.

Eikö onnistumisen ja epäonnistumisentermistö ole itsessään ongelmallinen?

Eräs parin viime vuosikymmenen vaara on ollut, että poliitikkojen pitää väittää jokaista väliintuloa onnistuneeksi. Silloin tapahtunutta on vaikea arvioida. Ko­mentajakapteeniFrank Ledwidge (EVP) on juuri julkaissut kirjan Losing Small Wars brittien kokemuksista Irakissa ja Afganistanissa. Hän huomauttaa, miten yksikään kenraali ei eroa hävittyään so­dan. Kenraalit eivät edes myönnä hävin­neensä sotaa. Heillä ei ole siihen lupaa, sillä poliitikot haluavat väittää sotien onnistuneen.

Mikä merkitys on poliitikkojen käyttä­millä väliintulojen perusteluilla?

Perustelut ovat hyvin tärkeitä. Se onkin kritiikkini Stewartin ja Knausin kirjaa kohtaan, sillä minusta väliintulo voi onnistua vain, jos sen perusteena ovat humanitaariset syyt tai inhimillisen tur­vallisuuden takaaminen. Päämääränä on oltava siviilien puolustaminen ja vakau­den luominen.

Afganistanissa al-Qaidaan ja Tali­baniin kohdistuva terrorismin vastainen sota on ollut etusijalla. Vakautta ja inhi­millistä turvallisuutta pidettiin välineelli­sinä ja alisteisina päämäärinä terroristien tuhoamiselle. Näiden päämäärien välillä oli alusta pitäen jännite.

Eurooppalaiset joukot keskittyivät ehkä enemmän vakauttamiseen kuin yhdysvaltalaiset. Silti viime vuodet Af­ganistanissa ovat osoittaneet, miten sy­välle sotilaskulttuuri on iskostunut. On hyvin vaikea saada aikaan sotilasjohtoi­nen operaatio, joka todella keskittyisi olojen vakauttamiseen eikä ihmisten tappamiseen.

Olisiko tässä syy sille, miksi ette pidä Bosnian operaatiota yhtä onnistuneena väliintulona kuin Stewart ja Knaus?

Bosnia oli huomattavasti onnistuneempi operaatio kuin Afganistan, mutta en pidä sitä niin onnistuneena kuin kirjoittajat väittävät. Syyt ovat samoja, joista he puhuvat Afganistanin kohdalla, kuten kansainvälisen yhteisön hajanaisuus: mukana on lukematon määrä järjestöjä ja alihankkijoita, ja niiden yhteistoimin­nassa on vaikeuksia.

Kaikkein haasteellisinta on kuitenkin laaja kansainvälinen läsnäolo itsessään. Afganistaniin tulee lyhyillä sopimuksilla toimivia kenttätyöntekijöitä, jotka viet­tävät aikaa toistensa kanssa. He elävät rinnakkaistodellisuudessa irrallaan maan omista kansalaisista eivätkä tiedä, mitä maassa tapahtuu.

Tämä kuulostaa hyvin pitkälti Rory Stewartinpuheenparrelta.

Täysin, ja olen hänen kanssaan samaa mieltä laajan kansainvälisen läsnäolon haasteellisuudesta. Väittämä on hyvin vahva ja pätee myös Bosniaan. Toisin kuin todellisessa imperiumissa – enkä todellakaan halua puolustaa imperiu­meja – nyt kentällä ollaan vain hetken aikaa ja sieltä lähdetään kotiin lomille, tai kuten Bosnian tai Kosovon tapauk­sessa, jopa viikonlopuksi. Kokonaisuu­teen ei enää silloin sitouduta samalla tavalla, vaan voidaan asua missä päin maailmaa tahansa.

Se, että Bosniassa onnistuttiin suh­teellisesti paremmin, johtui Bosnian-operaation luonteesta vakauttamis- ja humanitaarisena missiona, mitä Afga­nistan-operaatio ei ole. Minusta tämä on hurja ero, eivätkä Knaus ja Stewart ota sitä huomioon.

Eivätkö he pikemminkin pyri laajenta­maan tapausten kirjoa? Hehän käsitte­levät sotilasoperaatioita Vietnamista lähtien.

Kyllä, mutta haluaisin pitää kiinni todel­lisen humanitaarisen väliintulon mahdol­lisuudesta. Meidän olisi pitänyt estää Ruandan kansanmurha, ja tästä Stewart ja Knauskin ovat samaa mieltä. He eivät ota huomioon, miten humanitaarinen vä­liintulo poikkeaa sotilaallisesta. Huma­nitaarisen väliintulon ei pidä vain estää laajamittaisia ihmisoikeusrikkomuksia. Se on tietysti päämääränä, mutta samalla on suojeltava ihmishenkiä.

Tämä näkökohta puuttuu Stewartin ja Knausin ohella aihetta koskevasta kes­kustelusta yleisemminkin. Esimerkiksi Libyassa päämäärä oli oikea – siviilien suojeleminen – mutta siviilejä ei suojella ilmaiskuilla.

Eikö ilmavoimiin turvautumalla myös epäsuorasti ilmaista, että omien sotilai­den henki on arvokkaampi kuin suojel­tavien siviilien, mikä on humanitaarises­ta näkökulmasta ongelmallista?

Ajattelen juuri näin, mutta kyseessä on myös hyvin käytännöllinen asia. Libyassa Tripolin ja Bengasin välisen tien pommitus oli ratkaisevaa, jotta voitiin estää Muammar Gaddafin jouk­kojen pääsy Bengasiin. Tämän jälkeen liittouman päämäärä muuttui Gaddafin hallinnon kaatamiseksi. Tämän huomaa niin Naton sisällä kuin YK:ssa käydyistä keskusteluista.

Siviilien suojelu alkoi merkitä kaik­kea, mikä voisi johtaa konfliktin päätty­miseen, mikä ei ole hyvä asia. Ongelma pätee myös muihin väliintulotapauksiin. Siviilien suojelun tulisi tarkoittaa jotain erityistä, lähinnä poliisitoimea ja suoraa toimintaa kentällä. Sotilaiden olisi toi­mittava enemmän poliisien tapaan.

Miten vastarintaa tekeviä vastaan sitten pitäisi kamppailla?

Jos siihen käyttää voimaa ja tappaa sa­malla siviilejä, ei voi väittää ottavansa si­viilien suojelua vakavasti. Vastakkaisena esimerkkinä voi pitää Pohjois-Irlantia. Vaikka se ei ollut missään määrin ihail­tava tapaus, emme olisi voineet kuvitella­kaan pommittavamme Britannian kansalaisia Belfastissa. Tässä on merkittävin sanoma.

Jos ajattelemme, että voimme pom­mittaa Fallujaa Irakissa tai Kandaharia Afganistanissa, halveksimme samalla irakilaisia tai afganistanilaisia. Vaikka yrittäisimme minimoida siviilien kuole­mat, tuhoamme joka tapauksessa ihmis­henkiä ja ihmisten koteja. Meidän täytyy yrittää pidättää vastarintataistelijat. Jos­kus siihen voidaan kaivata järeää, soti­laallista otetta, mutta päämäärän täytyy säilyä aseista riisumisessa eikä tuhoami­sessa tai pommittamisessa. Niiden välillä on hyvin merkittävä ero.

Täytyykö väliintulon olla YK:n turvaneuvoston hyväksymä?

Väliintulon on oltava laillinen, sillä sen on oltava kansainvälisen oikeuden täy­täntöönpanoa, siis poliisitoimi. Tietysti turvaneuvoston koostumus on ongelmal­linen, ja siksi joudumme harkitsemaan, tulisiko lakia muuttaa. Olin osana Kosovo-komissiota, joka piti väliintuloa Koso­vossa oikeutettuna, mutta laittomana. Pidimme lain ja oikeuden väliin jäänyttä tilaa jo silloin vaarallisena. Se osoittautui vieläkin vaarallisemmaksi, sillä se johti tietyillä tavoin suoraan Irakin sotaan.

Miten eri valtioiden mahti kansainväli­sessä politiikassa vaikuttaa väliintuloi­hin? Esimerkiksi venäläiset ovat käyttä­neet humanitaarisen väliintulon kieltä.

He käyttivät sitä Etelä-Ossetiassa, mikä oli hyvin ongelmallista. Elämme maail­massa, jossa suurvallat päättävät, mikä on hyvä väliintulo ja mikä huono. Noam Chomskyn jaTariq Alin tapaiset kriitikot ovatkin pitäneet humanitaarista väliintuloa vain imperialismin jatkeena.

Kymmenen viime vuoden aikana humanitaarinen yhteisö on jakautunut. Esimerkiksi yhdysvaltalainen keskus­telija ja Irakin sodan arvostelija David Rieff on kuvaillut, miten humanitaariset väliintulot ovat edistäneet aggressiivista suurvaltapolitiikkaa. Toisaalta liberaalit interventionistit ovat tukeneet Irakin ja Afganistanin sotia. Välillä minäkin ih­mettelen, onko humanitaarinen väliin­tulo todella mahdollinen.

Missä ja miten haluaisitte nähdä seuraavanväliintulon tapahtuvan?

Syyriassa. Se vaatisi turvapaikan siviileille ja lentokieltoalueen, mutta lentokielto­alue ei tarkoittaisi ilmaiskuja. Sen tehtä­vänä olisi yksinkertaisesti estää president­tiBašar al-Assadin ilmavoimien iskut. Lisäksi valvontaa tehostettaisiin. Syyrian oppositio on pyytänyt juuri tämänkaltai­sia toimia. Tosin nyt on jo todennäköisesti liian myöhäistä, sillä meidän olisi pitänyt toimia puoli vuotta sitten.

Ettekö usko Assadin lähtevän, kuten Jemenin presidentin Ali Abdullah Salehin?

Uskon, että niin voi käydä jossain vai­heessa, hyvin verisen konfliktin jälkeen. En tosin ole läheskään varma, että Jeme­nissäkään kaikki päättyy hyvin. Eniten minua huolestuttaa, miten esimerkiksi Foreign Affairsin sivuilla käydään pit­kää väittelyä siitä, pitäisikö Irania pom­mittaa vai ei. Kukaan ei tunnu ottavan huomioon, miten uskomaton lumipallovaikutus pommittamisella voisi olla Ira­kiin ja Syyriaan. Se voisi johtaa Lähi-idän laajuiseen ”uuteen sotaan”, siis rajat ylit­tävään matalan intensiteetin konfliktiin. Tällä hetkellä kävelemme lähes unissamme hälyttävään tilanteeseen.

Arvioitte siis, että poliittisilla päättäjillä on edelleen tapana käsitellä kansallis­valtioita liialti yksikköinä? Päättäjät ku­vittelevat voivansa suorittaa väliintulon yhteen maahan vaikuttamatta sen ym­päristöön.

Juuri näin. Merkittävin kohtaamamme haaste – ehkä talouskriisin jälkeen – on mahdollinen yhteenotto Iranin kanssa ja sen vaikutukset.


 
Ulkopolitiikka 1/2012

Mikä on länsi?

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Y-kromosomin ylivalta murtuu hitaasti

Juha Mäkinen/UP

Missä Suomi on onnistunut?

Joonas Pörsti/UP

Tansanian metsät häviävät Kiinaan

Joonas Pörsti/UP

Puhdasta vettä miljoonille etiopialaisille

Joonas Pörsti/UP

Vauraus ja vakauden kaipuu

Anna-Kaisa Hiltunen/UP, kuvitus Antti Valta

Vallastaan tarkka presidentti

Tuomo Yli-Huttula

Yhdysvallat menetti aloitteen avaruudessa

Markus Hotakainen

Jättiläisen harteilla

Joonas Pörsti/UP

Mitä tapahtui "Medvedevin Venäjälle"?

Katri Pynnöniemi

Kiina käymistilassa

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Köyhien arki on jatkuvaa riskien hallintaa

Pasi Nokelainen

Kiina hämmentää

Teija Tiilikainen

Ruotsi on toista maata

Hanna Ojanen

Puhtoiset veroparatiisit

Pasi Nokelainen

Luokkasotaa Ruotsissa

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Mikä vuosi tänään on?

Juha Mäkinen/UP

Hyviä uutisia ilmastosta?

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Laillisuuden tuolla puolen

Juha Mäkinen/UP

Ne, joilla on rahaa

Lily Liu

Keskiluokka ryhtyi yrittäjiksi

Julia Wiræus

Kolme ateriaa päivässä

Joe Nkadaani

Kehitysyhteistyön uudet tähdet

Joonas Pörsti/UP

Suomen kehitysapu syynissä

Joonas Pörsti/UP

Irti talouskasvusta

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Uskonnollisen vasemmiston paluu

Markku Ruotsila

Euroopan unionista tuli häirikkö

Annamari Sipilä

Jumalan puolueen kannattajat

Saana-Maria Jokinen

Eurooppa loppuu Evrokselle

Reeta Paakkinen

Hyvän maineen voi ostaa

Timo Korkeamäki

Ihmisoikeuksien puolustamisesta asein

Alpo Rusi

Väliintulon hetki meni jo Syyriassa

Lauri Tähtinen

Mafiavaltiosta, hellän pilkallisesti

Vadim Kononenko

Moukarin ja alasimen välissä

Olli Ruohomäki

Diktatorinen rauhan mies

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Puolueeton Georgia vakauttaisi Etelä-Kaukasiaa

Ville Ropponen

Nationalismi kuriin

Kristiina Kouros

Puhetta Natosta

Pekka Visuri

Ulkopoliittiset syyt

Juha Mäkinen/UP

Vielä Euroopan tulevaisuudesta

Hanna Tuominen

Onko Ranska demokratia?

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Vaihtoehtoja talouskurille

Joonas Pörsti/UP

UP on Vuoden laatulehti 2012

Joonas Pörsti/UP