Espanja muutosten edessä

Teemu Sinkkonen

Indignados-protestiliike on nostanut mielenosoitukset merkittäväksi tavaksi vaikuttaa Espanjan julkiseen keskusteluun. Puolueiden kannattaisi avata liikkeelle virallisen politiikan ovea, sillä kokonainen sukupolvi on halukas rakentavaan muutokseen.

Kun konservatiivit voittivat Es­panjan viimesyksyiset parla­menttivaalit, maa odotti synk­kien talousnäkymien vihdoin kirkastuvan. Sijoittajien uskon Espanjan velanmaksukykyyn piti palautua, ja val­taisan työttömyyden piti kääntyä hiljal­leen laskuun.

Mariano Rajoyn johtama hallitus uskoi myös, että taloustilanteen elpy­minen helpottaisi maan levottomaksi muuttunutta ilmapiiriä, sillä keväällä ja kesällä kaupunkien keskustat vallanneet Indignados-liikkeen kansalaisaktivistit menettäisivät aiheen suuttumukseensa. Toisin kävi.

Hallituksen mittavista julkisen sek­torin leikkauksista huolimatta Espanjan talous on edelleen alijäämäinen, ja maa vajoaa yhä syvemmälle toivottomuuteen. Sijoittajat ovat pysyneet poissa, ja kansa­laiset ovat kiristelleet vyötään vähentä­mällä kulutusta. Suuttumus tilanteeseen on lisääntynyt entisestään, mutta hallitus pelaa edelleen panoksensa yhden kor­tin varaan: tiukka säästökuuri kääntää maan nousuun.

Vaikka syksy ja talvi olivat kansalaisaktivismissa hiljaista aikaa, maaliskuun lopussa järjestetty yleislakko oli varoi­tus hallitukselle: Kuherruskuukausi on ohi, ja nyt pitää saada tuloksia. Muuten vastassa ovat viimevuotisen Indignados-liikkeenlisäksi myös ammattiliitot ja oppositioon pudonnut sosialistipuolue Partido Socialista Obrero Español (PSOE). Ne voivat halutessaan lamaut­taa maan ja karistaa sijoittajien viimeiset uskon rippeet talouden elpymiseen.

Mutta onko realistista, että varsin värikäs ja monenlaisia poliittisia näkemyksiä kattava Indignados-liike yhdistäisi voimansa Espanjan hajanaisen ammattiliittokentän kanssa ja haastaisi hallituksen tosissaan? Mikä ylipäänsä on turhautumisesta ja pettymyksestä voimansa ammentavan kansalaisliik­keen rooli Espanjan poliittisessa järjes­telmässä?

Protestiliike kasvoi vaikuttajaksi

Kun Indignados-liike nousi otsikoihin viime kevään paikallisvaalien yhteydes­sä, monet väheksyivät sitä ”poikkeuksellisena” ja ”spontaanina”. Liike ei kuitenkaan syntynyt tyhjästä eikä ole ohimenevä ilmiö. Kyse on poliittisen toi­mintatavan murroksesta, joka on jo jät­tänyt jälkensä poliittiseen järjestelmään.

Indignados-liikkeen juuret voidaan jäljittää Prestige-öljytankkerin vuonna 2002 aiheuttamaan luonnonkatastrofiin. Sitä yritettiin alkuun peitellä, mikä sai ihmiset kyseenalaistamaan sekä poliitik­kojen että median luotettavuuden. Syntyi kansalaisliike Nunca maís (Ei koskaan enää). Se loi yhteiskuntaan verkostoja, jotka aktivoituivat ja moninkertaistuivat nopeasti Irakin sotavalmistelujen yhtey­dessä 2003.

Kun valtapuolueet Madridin terrori-iskun jälkipyykin yhteydessä yrittivät politisoida tragediaa, verkostot alkoivat kutsua väkijoukkoja koolle. Suhteellisen vähäisellä määrällä varsinaisia aktiiveja pystyttiin mobilisoimaan kaduille valta­via määriä ihmisiä. Myöhemmät tekijänoikeuksiin liittyvät lakimuutokset puo­lestaan politisoivat aikaisemmin passiivi­sia mutta internetissä sujuvasti liikkuvia, viestinnässään valtioiden rajoja ylittäviä nuoria.

Tämän poliittisen toiminnan mur­roksen seuraava askel oli Indignados-liike, joka eroaa perinteisestä kansalais­liikkeestä monin tavoin. Kyseessä on erilaisten liikkeiden ja intressien koalitio, jota yhdistää turhautuminen vallitsevaan poliittiseen ja taloudelliseen tilanteeseen niin Espanjassa kuin laajemmin maail­massa. Yhteistä visiota halutusta loppu­tuloksesta ei kuitenkaan ole.

Espanjan Indignados-liikkeen inno­vatiivisuus ei jäänyt maailmalla huo­miotta. Sitä imitoi pian Yhdysvalloissa niin sanottu Occupy-liike, joka onnistui levittämään Indignadosin ajatuksia ja toimintatapoja pian ympäri maailmaa. Indignados ja Occupy käyttävät nyky­teknologiaa, välitöntä viestintää ja erilai­sia verkostoja hyväkseen paremmin kuin mikään aikaisempi liike, vähät välittäen perinteisistä poliittisen ajan, paikan tai edes ideologioiden rajoista.

Merkittävimmin on muuttunut aktivismin toimintakenttä. On- ja offline-aktivismin väliset merkityserot ovat sumentuneet On- ja offline-aktivismin väliset merkityserot ovat sumentuneet.. Siksi se, että todellisen maailman aukiot ovat nyt tyhjiä, ei vält­tämättä tarkoita, että liike verkostoineen olisi poissa eikä kykenisi mobilisoimaan ihmisiä kaduille nopeasti.

Occupy- ja Indignados -liikkeiden poliittinen toiminta on dynaamista: liikkeet mukautuvat erilaisiin tilantei­siin ja reagoivat nopeasti reaalimaailman tapahtumiinkäyttäen hyväksi virtuaali­maailman verkostoja.

Indignadosin pohjalta on käynnisty­nyt myös useita perinteisempiä ja tehok­kaammin toimivia kansalaisjärjestöjä, ku­ten lainanmaksuhäiriöistä johtuvia hää­töjä vastustava Plataforma de Afectados por la Hipoteca. Myös liikkeen perustana toiminut opiskelija-aktivistiryhmittymä Democracia Real Ya (Aito demokratia heti) järjestäytyi taannoin viralliseksi kan­salaisyhdistykseksi. Tämä aiheutti pienen skandaalin liikkeen sisällä, koska monet pitivät ryhmän tehokkaampaa järjestäy­tymistä sen omien, johtajattomuuteen ja vapaaehtoisuuteen perustuvien periaattei­den hylkäämisenä. Strategisesti ajatellen järjestäytyminen kuitenkin helpottaa yh­teistoimintaa perinteisten painostusryh­mien, kuten ammattiliittojen, kanssa.

Monet Indignadosin arvostelijat ovat vähätelleet liikkeen saavutuksia vetoa­malla Espanjan viimevuotisiin paikal­lis- ja parlamenttivaaleihin, joissa vas­takkaisia poliittisia ajatuksia edustava konservatiivinen Partido Popular (PP) otti niskalenkin maan toisesta suuresta puolueesta, vasemmistolaisesta PSOE:sta.

Ulkoparlamentaarisen liikkeen vai­kutusta ei silti voida arvioida vaalitu­losten perusteella. Sen sijaan on pohdit­tava sitä, miten liikkeen esille nostamat teemat, kuten moniarvoisuus ja suoran kansanvallan lisääminen, ovat vaikutta­neet puolueisiin ja muihin poliittisen jär­jestelmän osiin ja voiko vaikutus johtaa sulkeutuneen järjestelmän avautumiseen.

Politiikkaa uudistamassa

Espanjan vasemmistoliitto Izquierda Unida (IU) on ollut suurimmista puolu­eista kaikkein myötämielisin protestilii­kettä kohtaan. Monet puolueen jäsenistä ovat mukana protestiliikkeen toiminnas­sa, mikä osaltaan selittää konservatiivien väitteitä siitä, että Indignados on vasem­miston manipuloima.

Puolueen ohjelmasihteerin Marga Ferrén mukaan protestiliikkeen esiin nos­tamat teemat ovat pakottaneet puoluet­ta muuttumaan. IU otti liikkeeltä ideoita parlamenttivaalien puolueohjelmaansa muun muassa kansalaisaloitteen mah­dollistamisesta, korruptiota vastaan toimimisesta, julkishallinnon vastuunalaisuuden lisäämisestä, poliittisen vallan erottamisesta kirkosta ja oikeusjärjestel­mästä sekä suoran kansanäänestyksen ot­tamisesta käyttöön paikallispolitiikassa.

Parlamenttivaalien tulosten valossa näyttää siltä, että IU sai taakseen aina­kin osan vasemmistopuolue PSOE:lta karanneista äänestäjistä, sillä puolueen äänimäärä liki kaksinkertaistui. Alku­vuonna 2012 pidetyissä Andalusian ja Asturian itsehallintoalueen vaaleissa IU jatkoi nousuaan ja saavutti Andalusiassa merkittävän vaa’ankieliaseman.

Perinteisten valtapuolueiden suh­tautuminen Indignados-liikkeeseen on nihkeämpää. Tämä on ymmärrettävää sikäli, että puolueet ovat tottuneet sane­lemaan Espanjan politiikkaa vuorotellen yli kolmen vuosikymmenen ajan.

Hallituksessa ollessaan konserva­tiivinen PP on vähitellen ajanut protes­tiliikettä nurkkaan kaventamalla sen mahdollisuuksia kokoontua aukioille ja vallattuihin tiloihin. Puolueen asennetta kuvaa hyvin Madridin työläis- ja siirto­laiskaupunginosan Useran puoluetoimis­ton ohjelmajohtaja, María de los Reyes Amaro. Hänen mukaansa suuttumus koko poliittista luokkaa ja maan tapah­tumia kohtaan on aitoa, mutta ”kestää vain muutaman päivän”, ellei sitä aleta ohjaamaan järjestäytyneesti.

Reyes Amaro katsoo, että liike häviää heti, kun uuden konservatiivihallituksen talouden elvyttämistoimet alkavat purra. Siksi liikettä ei tarvitse kuunnella.

Sosialistinen PSOE näki ennen par­lamenttivaaleja protestiliikkeen roolin samaan tapaan kuin konservatiivit. Va­rauksellinen asenne näyttää kuitenkin muuttuvan, sillä PSOE on alkanut ottaa aiempaa näkyvämpää roolia hallituksen vastaisissa mielenosoituksissa ammatti­liittojen kanssa.

”Emme ole protestiliikkeen kanssa kaikesta samaa mieltä, mutta ymmär­rämme, että järjestelmää tulee parantaa”, muotoilee parlamentista pudonnut kan­sanedustaja Pedro Sánchez Madridista.

Konkreettisia protestiliikkeen ideoi­mia ehdotuksia, joita PSOE aikoo tällä vaalikaudella oppositiosta ajaa, ovat muun muassa suljettujen vaalilistojen avaaminen, kansalaisaloitteiden helpot­taminen ja suoran vaikutusvallan lisää­minen kunnallispolitiikassa.

Ammattiliittojen suhtautuminen protestiliikkeeseen on toistaiseksi ollut hajanainen. Vasemmistoliittoa lähellä oleva Comisiones Obreras (CC.OO.) on ollut aktiivisesti mukana leikkauksia vastustavissa mielenosoituksissa, mutta sosialistinen Union General de Traba­jadores (UGT) heräsi toimintaan vasta hallitusvallan vaihduttua syksyllä. Tä­mä mahdollisti maaliskuisen yleislakon toteutumisen.

Hajurako Indignados-liikkeeseen on silti vielä selvä. Ammattiliittoja kiinnosta­vat protestiliikkeessä vain sen helposti mo­bilisoimat massat, eivät niinkään ajatukset hierarkioiden purkamisesta ja suorasta de­mokratiasta, jotka ovat ristiriidassa liitto­jen tämänhetkisten rakenteiden kanssa.

Anarkistiset ammattiliitot, kuten Confederación Nacional de Trabajo (CNT) ja Solidaridad Obrera (SO), ovat sen sijaan kuuluttaneet Indignados-liikkeen kokouksissa ”suuren sosiaalisen allianssin” perään. Tavoitteesta ollaan kuitenkin vielä kaukana: SO:n José Luis Carretero myöntää, että koordinoitua yhteistoimintaa ei vielä ole edes anar­kististen liittojen kesken, vaikka kaikki tunnustavat sen tarpeellisuuden.

Vuosien matka valtaan

Vaikka Indignados-liikkeen pitkäaikais­vaikutuksia on vielä vaikea arvioida, var­maa on, että mielenosoituksista ja muus­ta protestoinnista on tullut merkittävä tapa vaikuttaa julkiseen keskusteluun ja siten myös politiikkaan.

Tämän osoittaa muun muassa El País -lehden lokakuussa teettämä kysely, jonka mukaan jopa yli 70 prosenttia es­panjalaisista katsoi Indignadosin olevan oikeassa kritisoidessaan puoluejärjes­telmän elitistisyyttä ja korporaatioiden ylivaltaa politiikastaYli 70 prosenttia es­panjalaisista katsoi Indignadosin olevan oikeassa kritisoidessaan puoluejärjes­telmän elitistisyyttä ja korporaatioiden ylivaltaa politiikasta.

Silti konservatiivinen PP, joka vähät välittää protesteista, nauttii historiallisen laajasta vallasta. Kyse on paitsi sosialisti­puolue PSOE:n kriisistä, myös politiikan jakautumisesta viralliseen ja epäviralli­seen politiikkaan: vaikka ideaalia puo­luetta ei monen mielestä löydy, ääneste­tään silti ”pienintä pahaa” samalla kun kaduilla vaaditaan järjestelmän reformia.

Rinnakkaisten poliittisen toiminnan tilan ja käytäntöjen vakiintuminen on kuitenkin merkki epäterveestä demo­kratian toiminnasta: järjestelmä ei osaa kuunnella niitä, joita edustaa, eikä muo­vautua vastaamaan kansalaisten tarpeita. Lyhyellä aikavälillä tämä näkynee kiih­tyvinä mielenosoittajien ja hallituksen välisinä yhteenottoina, sillä konservatii­vit eivät ole valmiita muuttamaan jär­jestelmää, ja pitkittyvä talouskriisi lisää vastakkainasettelua.

Tilanteen helpottuminen edellyttää turhautumisen kanavoimista rakenta­vaan toimintaan. Kokonainen espanjalai­nen sukupolvi on nyt ennakkoluuloton, innovatiivinen ja halukas rakentavaan muutokseen. Siksi puolueiden kannattaisi helpottaa sen pääsyä osaksi viral­lista politiikkaa.

Silti vienee vuosia, vuosikymmeniä, ennen kuin nykyinen aktivistisukupol­vi pääsee vallan ytimeen. Vasta silloin Indignados-kevään ja -kesän hedelmät voivat alkaa kantaa satoa.

Kirjoittaja on tutkija Ulkopoliittisessa instituutissa.

Sähköposti Facebook LinkedIn Twitter Lisää