Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä
 

Slummien selviytyjät

Katherine Boo: Behind the Beautiful Forevers. Life, Death and Hope in a Mumbai Undercity. Random House 2012, 256 s.

Niina Oisalo

”Millainen mahdollisuuksien infra­struktuuri yhteiskunnassa vallitsee? Kenen kykyjä arvostetaan, kenen kyvyt haaskataan”, kysyy Kathe­rine Boo.

Behind the Beautiful Forevers

Yhdysvaltalaisen Boon esikoiskirja on romaanin muotoon kirjoitettua tut­kivaa journalismia, elävästi ja todesti kerrottua. Kirja perustuu Boon omiin ha­vaintoihin, poliisipöytäkirjoihin ja haas­tatteluihin Intian suurimman kaupungin Mumbain lentokentän läheisyydessä sijaitsevassa Annawadin slummissa. Luksushotellien ympäröimän slummin todellisuus on kuin maailma pienois­koossa – räikeän epäoikeudenmukainen ja järjetön.

Pulitzer-palkittu Boo on tullut Yh­dysvalloissa tunnetuksi erityisesti köy­hiä ja muita syrjäytyneitä koskevista reportaaseistaan. The New Yorkerissa nykyään työskentelevä journalisti kertoo kirjan jälkisanoissa, että häntä on aina kiinnostunut se, millä ehdoilla köyhyy­destä noustaan.

Intian talouskasvu on ollut maailman nopeinta koko 2000-luvun, ja hallitus on uhonnut hakevansa yhä kovempaa kas­vua. Maan sisäiset tuloerot eivät kuiten­kaan ole kutistuneet, vaikka köyhien osuus väestöstä on laskenut.

Oxfordin yliopiston muutaman vuoden takainen tutkimus osoittaa, että Intian köyhyys on sekä syvempää että laajemmalle levinnyttä kuin Afrikan mantereen. Intiassa on 28 osavaltiota, joista jo kahdeksassa köyhimmässä on yhteensä enemmän köyhiä kuin Afrikan 26 köyhimmässä valtiossa: yli 420 mil­joonaa. YK:n kehitysohjelman mukaan yli kolmannes intialaisista elää köyhyy­dessä. Joidenkin arvioiden mukaan köy­hien osuus on lähes neljä viidesosaa.

Intian hallituksen mukaan köyhien määrä on laskenut 100 miljoonaa verrat­tuna vuoteen 1991, jolloin hallitus aloitti talouden liberalisoinnin. Ongelmana on kuitenkin köyhyyden syvyyden määrit­tely: suurinta osaa Annawadin slummin noin 3 000 asukkaasta ei enää lueta ”vi­rallisesti köyhäksi”.

Varmasti ne, joiden ei tarvitse pyy­dystää sammakoita ja rottia ruoakseen tai syödä kaatopaikan likavesistä muo­dostuneen järven rannoilla kasvavaa ruohoa selviytyäkseen, kokevat olevansa rikkaampia kuin ne, joiden täytyy, Boo kuvaa. Köyhyys on suhteellista.

Kurjissa oloissa elävien slummin asukkaiden toivo paremmasta elämäs­tä ei silti ole toiveunta. Köyhyydestä on mahdollista nousta. Yhdeksi suurimmis­ta kehityksen esteistä Boo näkee korrup­tion, joka tuhoaa paitsi yksilöiden tasa­vertaiset mahdollisuudet yhteiskunnassa myös ihmisten moraalisen selkärangan. Toinen este ovat globaalien markkinoi­den arvaamattomat liikahdukset, jotka polkevat jalkoihinsa elämää joka puo­lella maailmaa.

Annawadissa roskien kerääjänä ja kierrätysraaka-aineiden jälleenmyyjänä työskentelevä teini-ikäinen Abdul Hus­ain, yksi kirjan päähenkilöistä, on elät­tänyt 11-henkisen perheensä työllään 6-vuotiaasta asti, jolloin tuberkuloosi ja jätetyön myrkyt tuhosivat isän tervey­den. Pekingin olympialaisten nostattama rakennusvimma vuonna 2008 nosti ke­räysmetallin maailmanmarkkinahintaa, mikä hyödytti Abdulin perhettä.

Perhe voitti ensin nälän, pystyi sitten jykevöittämään kotinsa lakanaseinät alu­miinilevyillä ja asui lopulta hökkelirivin vankimmassa talossa, jossa oli jopa yksi tiiliseinä. Kaikki naapurit eivät kuiten­kaan iloinneet yhden perheen kohon­neesta elintasosta. Kun naapurissa asu­va rampa nainen yritti polttoitsemurhaa, pahat kielet syyttivät siitä Abdulia.

”Slummissa hyvä elämä ei koostu siitä, mitä tekee tai miten hyvin, vaan siitä, miten monta onnettomuutta pystyy välttämään”, Boo kirjoittaa. Yksi virhe, tai yksi hetki, jolloin ei ole riittävän va­ruillaan, voi pilata koko elämän.

Abdulkin joutuu syyttömänä van­kilaan, mikä rapauttaa hänen perheen­sä toimeentulon. Lopulta perhe päätyy jälleen myymään varastettua kierrätys­tavaraa selviytyäkseen. Olosuhteet vain ovat sellaiset.

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.

Katherine Boon teos on ilmestynyt äskettäin suomeksi nimellä Kätkössä kauniin ikuisen (WSOY 2012, 288 s.).

 

 
Ulkopolitiikka 2/2012

Ilmastopolitiikan B-suunnitelma

Antti Kivimäki

Yhden edistys, toisen taantumus

Antti Kivimäki

Ovatko ilmastoneuvottelut epäonnistuneet?

Antto Vihma

Espanja muutosten edessä

Teemu Sinkkonen

Euroopan unionin arkkitehti

Joonas Pörsti/UP

Slummien selviytyjät

Niina Oisalo

Vaihtuuko maailmanpoliisi?

Joonas Pörsti/UP

Miksi Maailmanpankin pääjohtaja on valittava Yhdysvalloista?

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Yhteisen planeetan jakajat

Teija Tiilikainen

Tilastovelho

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Äly hoi

Joonas Pörsti/UP

Tarinatekniikoilla vihollista päin

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Nuori ja levoton

Juha Mäkinen/UP

Sitoumukset elintason mukaan

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Puhtaan veden kysyntä kasvaa

Lauri Seppälä

Ei vain leivästä

Juha Mäkinen/UP

Kuluttaja, älä syyllisty

Hanna Nikkanen

EU pelkää kansan valtaa naapurustossaan

Kristi Raik

Kärki edellä

Kaisa Korhonen

Islanti vuonna nolla

Hanna Nikkanen

Islannin ja Wikileaksin romanssi uudisti medialait

Hanna Nikkanen

Myanmar avaa oviaan kurinalaisesti

Bart Gaens

Hollanden taikasana

Raine Tiessalo

Turvaneuvosto terästi otettaan

Janne Taalas

Alueelliset mahdit vastakkain

Joonas Pörsti/UP

Eurooppa maksaa virheistään

Pekka Vahvanen

Finanssikriisi rahapelurin silmin

Henri Purje

Kylmän sodan oppi-isästä tuli toisinajattelija

Kari Möttölä

Saksan vasemmisto etsii suuntaa

Yrjö Lautela

Jännitettä Vapautuksen aukiolla

Sanna Negus

Ministeri kuin luonnonvoima

Juha Mäkinen/UP

Radion sinfoniaorkesterin lippujen voittajat on arvottu

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Maailman suurimmat johtajat

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Aavikon omistajat

Anna-Kaisa Hiltunen/UP, kuvat ja kartta Tuomas Kortteinen/UP