Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä
 
Ulkopolitiikka 3/2011

Idän suurvalta

Idän suurvalta

Julkaistu 15.9.2011

Nousevan Kiinan pelko nostaa päätään paitsi Yhdysvalloissa myös Etelä-Kiinan meren rantavaltioissa ja Intiassa. Läntisten demokratioiden on saatava oma taloutensa kuntoon, jotta ne kykenevät puhaltamaan yhteen hiileen ja puolustamaan omia arvojaan maailmanpolitiikassa.

Askel eteenpäin, toinen taakse

Joonas Pörsti/UP

Yhdysvallat ottaa huomioon kumppaneidensa näkemyksiä, jos tämä sopii maan omiin etuihin, muistuttaa professori Jussi Hanhimäki.

Epäluulon kierre

Mikael Mattlin

Kiinan sotilaallinen vahvistuminen kyseenalaistaa Yhdysvaltojen entisen aseman Itä- Aasiassa. Kiinan uusia lentotukialuksia ja häivehävittäjiä vaarallisemmiksi voivat kuitenkin muodostua ne sisäänrakennetut ajattelumallit, jotka värittävät Kiinan ja Yhdysvaltain suhdetta. Kiinan omista suurvaltapoliittisista tavoitteista tiedetään toistaiseksi vähän.

 
Lue verkossa myös
Artikkeli

Suomi korostaa Palestiinan kysymyksessä neuvottelutarvetta

Juha Mäkinen/UP

Mikä on Suomen kanta Palestiinan YK-pyrkimyksiin? Toistaiseksi on epävarmaa, aikovatko palestiinalaiset hakea syyskuussa YK:n jäsenyyttä, joka vaatisi turvallisuusneuvoston hyväksynnän, vai jonkinlaista tunnustusta Palestiinan valtiolle YK:n yleiskokoukselta.

Artikkeli

Suomesta puuttuu keskustelukulttuuri

Erkki Pennanen

UP-lehti 50 vuotta: Erkki Pennanen valitteli ulkopoliittisen keskustelun puutetta vuonna 1986. Alla teksti, joka julkaistiin UP-lehden numerossa 2/1986.

Pääkirjoitus

Talouskriisin alta paljastuu uusi maailmanjärjestys

Teija Tiilikainen

Globaali valtajärjestys on ollut muutoksen kourissa jo kaksi vuosikymmentä. Vieläkään ei ole kirkossa kuulutettu, minkälaiseen pysyvämpään olotilaan se mahdollisesti seuraavaksi asettuu. Varmaa on kui­tenkin, ettei Eurooppa ole enää järjestelmän polttopisteessä niin hyvässä kuin pahassakaan, kuten viime vuosisadalla.

Maailma palasina

Vihreä valta väistyy

Juha Mäkinen/UP

 Kun valta vaihtuu rytisten, vaihtuvat usein myös vallan symbolit. Muam­mar Gaddafin hallinnon kaatuminen Li­byassa on tuomassa maailman valtioiden lippujen joukkoon yhden uusvanhan tu­lokkaan.

Kolumni

Lähi-idän palapeli etsii kokoajaa

Janne Hopsu

Lähi-idän rauhanprosessiin liittyy niin paljon aloitteita, tiekarttoja, kvartetteja ja erityislähettiläitä, ettei ku­kaan tunnu pysyvän perässä. Rauhanrakentaminen alkoi nykymuodossaan 1990-luvun alussa Madridin huippukokouksella ja Oslon rauhanprosessilla, joiden perus­teella on pyritty kahden valtion, Israelin ja Palestiinan, malliin.

Kirjavieras

Euroopan rasismi rehottaa

Heta Muurinen

Ruotsalainen toimittaja Lisa Bjurwald tuskin osasi arvata, mitä kaikkea Euroopan äärioikeistolaisissa ja maahanmuuttajakriittisissä piireissä vielä tapahtuisi sen jälkeen, kun hän viimeisteli aiheesta kertovan kirjansa tämän vuoden alkupuolella. Kirjan arvioi juristi Husein Muhammed.

Puheenvuoro

Velka voi tiivistää EU-rivejä

Katarina Sehm-Patomäki

Toimiva valuuttaunioni vaatii yh­tenäisen talouspolitiikan. Eräs talouspolitiikan tehtävistä on kerätä veroja erilaisten vajeiden tasapainottamiseksi. Valuuttaunionissa tämä tulojen siirto kattaisi koko unionin alueen.

Kirja

Yhden miehen demokratia

Juha Mäkinen/UP

Kanada pääsee suomalaismediassa esiin useimmiten jääkiekon yhteydessä. Vaahteranlehtimaan politiikka jää meillä Yhdysvaltain varjoon.

Profiili

Leo Riski: Saksa joutuu yhä syvemmälle Eurooppaan

Anna-Kaisa Hiltunen

Saksan liittokansleria Angela Merkeliä on arvosteltu strategian puutteesta eurokriisin hoidossa. Suomen Berliinin-suurlähetystön lehdistöneuvos Leo Riski uskoo, että Merkel joutuu talouskriisin pakottamana viemään Saksan entistä integroituneempaan Eurooppaan – vaikka saksalaiset eivät sitä haluaisikaan.

Artikkeli

Kapinaan!

Niina Sarkonen

Nykynuorisosta ei tunnetusti ole mihinkään. Usein toistetun väitteen naulaa seinään 93-vuotias Stéphane Hessel, jonka pamfletti Vastarintaan! on juuri ilmestynyt suomeksi. 

Artikkeli

Kuninkaalliset sotajoukot

Juha Mäkinen

Kanadan asevoimissa tehtiin elokuussa pieni mutta symbolisesti merkittävä uudistus: laivaston ja ilmavoimien nimiin palautettiin 43 vuoden tauon jälkeen sana royal, kuninkaallinen. Niinpä esimerkiksi merivoimien sotilaat palvelevat nyt Kanadan kuninkaallisessa laivastossa. 

Kolumni

Kehitysyhteistyön nousevat tähdet

Joonas Pörsti/UP

Kiina, Intia, Brasilia ja muut nousevat maat ovat liittyneet kehitysavun antajina rikkaiden maiden rintamaan, mutta omilla ehdoillaan.

Artikkeli

Amerikka meni rikki

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

”Yhdysvallat on yläilmoista katsottuna kuin risteilijäalus, joka kääntyilee verkkaisesti oman kummallisen maailmansa merillä. Sen käännöksistä ja kurssinkorjauksista päättävät demokratiansa sääntökirjan mukaisessa järjestyksessä ylivilkkaat ja tarkkaavaisuushäiriöiset matkustajat sekä heitä palveleva, välillä hieman humalaisen oloinen miehistö.”

Artikkeli

Jättiläiset horjuvat

Joonas Pörsti

Euroopalla ja Yhdysvalloilla on suuria vaikeuksia ratkaista omia talousongelmiaan. Sisäänpäin kääntyminen heikentää oleellisesti suurvaltojen kykyä toimia maailmalla, sanoo yhdysvaltalainen tutkija Daniel Hamilton.

Artikkeli

Intia varustautuu Kiinan pelossa

Janne Halttu

Intian ja Kiinan rajakiista Arunachal Pradeshissa on kärjistymässä kilpavarusteluksi. Samaan aikaan ottelu Intian valtameren sotilaallisesta hallinnasta kovenee.

Kolumni

Vaalit vahvistivat Turkin konsensusta

Johanna Nykänen

”Näpit irti internetistämme!” turkkilaiset mielenosoittajat julistivat toukokuussa Istanbulissa yhdessä viime vuosien suurimmista mielenosoituksista. 

Artikkeli

Armeijalla ratkaisun avaimet Syyriassa

Sanna Olli

Syyrian hallinto on vajonnut sotaan kansalaisiaan vastaan. Syyrialainen tutkija huomauttaa, että loikkaukset kertovat armeijan epävarmuudesta.

Artikkeli

Millainen on professorien maailma?

Anna-Kaisa Hiltunen

Heistä yksi puhuu maailmanparlamentista, toinen biovallasta ja kolmas nimien geopolitiikasta. Heistä jokainen opettaa Suomen tulevia ulkopolitiikan asiantuntijoita. Mistä on Suomen kansainvälisen politiikan professorit tehty?

Artikkeli

Maailmannäyttämön ammattilaiset

Anna-Kaisa Hiltunen

K ansainvälisen politiikan parissa työskentelee ammattilaisia monenlaisilla nimikkeillä. Joukossa on ainakin poliitikkoja ja virkamiehiä, diplomaatteja, toimittajia, tutkijoita ja opettajia, konsultteja sekä järjestötyöntekijöitä. 

Artikkeli

Hyökkäävää energiapeliä

Pami Aalto

Saksa pystyy luopumaan ydinvoimasta keskeisen maantieteellisen asemansa ansiosta. Maa tukeutuu energiapolitiikassaan hiilivoimaan, maakaasuun ja uusiutuviin energianlähteisiin.

Silminnäkijä

Kuninkaasta ei saa puhua

Sirpa Nyberg

Thaimaassa kuningasta pidetään kansan yhdistäjänä, ja hänen arvostelunsa on tabu. Thaimaan tiukan majesteettirikoslain lèse majestén mukaan kuninkaan, kuningattaren ja kruununperijän pilkka voi johtaa 3–15 vuoden vankilatuomioon.

Artikkeli

Palestiina yhdistää voimiaan

Tuomas Mustikainen, Jorma Palovaara

Palestiinan kilpailevat puolueet Fatah ja Hamas ovat tehneet rauhan, mutta lokakuulle kaavaillut parlamenttivaalit saattavat muuttaa kaiken. Tilanne on jännittynyt varsinkin Länsirannalla, ja Israel harjoittelee suurmielenosoituksia ja mellakoita varten. Palestiinalaiset ovat päättäneet ottaa kohtalon omiin käsiinsä.

Artikkeli

Puola valaa Eurooppaan tulevaisuudenuskoa

Pilvikki Kause

Puola on selvinnyt finanssikriisistä tähän mennessä pää pystyssä, osin EU:n rakennerahastojen avulla. Nyt Puola yrittää rohkaista muuta Eurooppaa velkakriisin selvittämiseksi.

Artikkeli

Klaanit hallitsevat Venäjää

Joonas Pörsti

Poliittisen järjestelmän uudistuspaineet kasvavat Venäjällä vaalivuoden alla, sanoo tutkija Nikolai Petrov.

Artikkeli

Verkostojen valtio

Vadim Kononenko

Sosiologi Manuel Castellsin kuvaama verkostojen valta selittää osaltaan, miksi Venäjän valtio pysyy pystyssä ilmeisestä tehottomuudestaan huolimatta.

Artikkeli

Turkki miehittää kolmasosaa Kyproksesta

Filippos Kritiotis

Kypros on ollut EU:n jäsen vuodesta 2004, mutta EU:n lainsäädäntö ei ole voimassa Turkin miehittämällä alueella. EU:n jäsenehdokkaana Turkki ei noudata EU:n jäsenyysneuvotteluiden sille asettamia velvoitteita, kirjoittaa Kyproksen Suomen-suurlähettiläs Filippos Kritiotis. Lue lisää UP-lehdestä 3/2011.

Kirja

Tosipohjainen jännäri varjotaloudesta

Pasi Nokelainen

Vuonna 2007 Kiinaan investoivat eniten piskuiset Brittiläiset Neitsytsaaret ja Hongkong. Suorista sijoituksista Intiaan peräti 43 prosenttia tuli reilun miljoonan asukkaan afrikkalaiselta saarivaltiolta Mauritiukselta. Tilastokummajaiset johtuvat veroparatiiseista.

Kirja

Ruhtinas rauhaa rakentamassa

Jyrki Ruohomäki

Maailma on muuttunut, ja machiavellistinen realismi tulisi korvata "uudella realismilla", jossa globaali yhteistyö on jokaisen maansa etua ajattelevan hallitsijan tavoite, argumentoi professori Dennis J. D. Sandole teoksessaan Peacebuilding.

Kirja

Rauhanvälityksen opas ruotsalaisittain

Raimo Väyrynen

Ruotsalaistutkijat Isak Svensson ja Peter Wallensteen ovat kirjoittaneet ruotsalaisen rauhanvälittäjän Jan Eliassonin kokemusten perusteella kirjan siitä, kuinka rauhanvälityksessä (epä)onnistutaan.

Kirja

Demokratiaa voidellaan valheilla

Hiski Haukkala

Perinteisesti kansainvälinen politiikka on mielletty viidakoksi, jossa pelin henkenä on kilpailu vallasta ja valtiot ovat vastuussa vain omasta turvallisuudestaan.

Kirja

Tanssia käärmeiden päällä

Janne Hopsu

Jemenin pitävät otsikoissa al-Qaida, öljy ja hupenevat vesivarat sekä arabimaailman kuohunta, joka on koskettanut myös presidentti Ali Abdullah Salehia. Keskeinen kysymys on, pysyykö vuonna 1990 vaivoin kokoon harsittu Jemen yhtenä valtiona.

Artikkeli

Tuppisuisuus on väistynyt

Juha Mäkinen

Erkki Pennanen valitteli ulkopoliittisen keskustelun puutetta vuonna 1986.

Artikkeli

Maailman laidalle ja takaisin

Anna-Kaisa Hiltunen

Olen aina koettanut mennä sellaisia kehittymässä olevia ilmiöitä kohti, jotka kulloinkin tuntuvat tärkeiltä ja kiinnostavilta, vaikka en olisi niitä heti aluksi ymmärtänytkään”, toimittaja ja lehdistöneuvos Leo Riski sanoo. 

Artikkeli

Leo Riski

Anna-Kaisa Hiltunen

Syntyi Sysmässä 1951. Suoritti toimittajatutkinnon Sanomien toimittajakoulussa vuonna 1977. Aloitti työt Yleisradion uutis- ja ajankohtaisohjelmissa samana vuonna.

Artikkeli

Neljä tulevaisuudenkuvaa

Joonas Pörsti

Daniel Hamiltonin johtama Center for Transatlantic Relations on laatinut neljä skenaariota Yhdysvaltain ja Euroopan tulevaisuudesta. Skenaariot on laadittu Suomen ulkoministeriön aloitteesta ja julkistetaan alkusyksystä. Nimet ovat The Beatlesin tai Paul McCartneyn kappaleista. 

Artikkeli

Daniel Hamilton

Joonas Pörsti

• Johtaa Yhdysvalloissa Johns Hopkins -yliopiston yksikköä Center for Transatlantic Relations. • Kasvoi ja kävi koulunsa Länsi-Euroopassa, isä työskenteli Yhdysvaltain ilmavoimissa

Artikkeli

Maailmanpolitiikan kartanlukija

Anna-Kaisa Hiltunen

Pekka Korhoselle nimet ovat geopoliittisen vallan ilmentymiä.

Artikkeli

Vallan runollinen kriitikko

Anna-Kaisa Hiltunen

Lappilaistunut brittiprofessori tarkkailee maailmaa lahjomattoman inhorealistisesti.

Artikkeli

Eurooppalainen rakenneteoreetikko

Anna-Kaisa Hiltunen

Brittienglantia puhuva turkulaisprofessori ei ole kiivennyt norsunluutorniin.

Artikkeli

Aktivistiprofessorit vs. uusliberalismi

Anna-Kaisa Hiltunen

Helsingin voimakaksikko hahmottelee maailmanjärjestystä, jossa demokratia toimii globaalisti.

Artikkeli

Käytännönläheinen akateemikko

Anna-Kaisa Hiltunen

Nato-kommenteistaan tunnettu tamperelaisprofessori on opiskelijoiden mielestä vaikutusvaltainen verkostoituja, jonka työssä teoria ja käytäntö lyövät kättä.

Lue lehdestä