Julkaistu 5.6.2003
Pääministeri Matti Vanhasen ulkopoliittiset juuret ovat Kekkosessa ja kansallisuusaatteessa. EU:n tiivistymiseen hän suhtautuu varauksellisesti. Mutta käytäntö tulee Vanhasella ennen periaatteita.
Suomi ei aina historiansa aikana ole voinut kuulla kansaa tärkeissä ratkaisuissa. Nyt EU:n uuden perustuslain kohdalla siihen olisi kansanäänestyksen kokoinen mahdollisuus. Ja se mahdollisuus pitäisi käyttää, sanoo EU:n entinen oikeusasiamies Jacob Söderman.
Unioni, jonka jäsenten kesken ei ole solidaarisuutta auttaa toisiaan hädän hetkellä, ei ole uskottava. Siksi uudistukset EU:n puolustukseen on pakko tehdä, pohtii tuktija Hanna Ojanen.
Henry Kissinger oli Yhdysvaltain ulkopolitiikan pääarkkitehti presidentti Richard Nixonin ja häntä seuranneen Gerald Fordin aikana. Kahdeksankymmentävuotiaana hän on yhä tärkeä ulkopolitiikan vaikuttaja ja ahkera kirjoittaja.
"Olen ruotsalainen ja siksi opportunistien asiantuntija". Näillä ironisilla sanoilla Per Ahlmark, kansanpuolueen entinen puoluejohtaja, varapääministeri, kirjailija ja väittelijä aloitti vuonna 1994 Ruotsissa valtaisan keskustelun käynnistäneen pamflettinsa "Vänstern och tyranniet". Se pyrki osoittamaan, miten ruotsalainen ulkopoliittinen eliitti ja media eli neljännesvuosisadan hulluuden, vasemmistodiktatuurien hellimisen sekä älyllisen ja moraalisen rappion aikaa. Kirjasta ilmestyi keväällä uusintapainos. Periksiantamaton Ahlmark puhuu nyt jo kolmannesvuosisadan jatkuneesta hulluudesta.
Amerikkalaisille ystävillemme voi aivan tyynesti selittää, miksi me saksalaiset holokaustin, Stalingradin ja Dresdenin jälkeen niin suuresti kavahdamme väkivaltaa ja sotaa", totesi Saksan entinen liittopäiväkansleri Helmut Schmidt Saksan Irak-päätöksestä. Saksalle päätös oli askel uuteen aikuisuuteen, syyllisyyden ja kiitollisuudenvelan syvissä vesissä.
Vaikka transatlanttisia suhteita on yritetty paikata Irakin sodan jälkeen, ovat ne yhä syvässä kriisissä. Tutkija Thomas Risse ehdottaa ratkaisuksi uutta transatlanttista sopimusta. Euroopan on vastattava Bushin hallinnon heittämään haasteeseen.
Putinin Venäjällä demokratiasta on tingitty, jotta talous nousisi jaloilleen ja keskusvalta vahvistuisi. Tutkijat kutsuvat politiikkaa ohjatuksi demokratiaksi. Se on yritys yksinkertaistaa monimutkaista maailmaa.
Euroopan unionin kykyä itsenäiseen, jäsenvaltioista riippumattomaan politiikkaan epäillään - usein syystäkin. Silti EU:sta on pikku hiljaa kasvanut merkittävä kansainvälinen toimija. Epäonnistumisista se saa aina syyt omille niskoilleen, kun taas menestyksistä jäsenmaat ottavat kunnian itselleen. Onko jo korkea aika antaa tunnustusta suoraan EU:lle, pohtii tutkija Hanna Ojanen.
Tunteet ja oman paikan löytäminen uuden Euroopan kartalla sanelivat Suomen päätöksen liittyä EU:hun. Kovien perustelujen takaa paljastuu identiteetin etsintä, muistuttaa kaksi tuoretta väitöskirjaa.
On monta tietä lisätä demokratiaa maailmanlaajuisesti, sekä ylhäältä että alhaalta käsin. Reseptejä ja mekanismeja maailmanparantamiseen tarjoilevat tuoreet teokset globalisaatiosta. Ne muistuttavat, että vaihtoehtoja yhä on.
Irakin jälkeen presidentti George W. Bushin ulkopolitiikka on testin edessä. Onko USA siirtynyt pysyvästi sotilaalliseen ylivoimaan perustuvaan uuskonservatiiviseen ulkopolitiikkaan vai joutaako voimaoppi jo sivuun.
Länsimaita vaivaava työvoimapula kiihdyttää aivovientiä kehitysmaista. Työvoiman rekrytoinnissa rikkaiden maiden tarpeet ja lähtömaiden kehitys törmäävät usein pahasti yhteen. Siksi globaali muuttoliike kaipaa kipeästi yhteisesti sovittuja, reilumpia pelisääntöjä, arvioi tutkija Arno Tanner.
George W. Bushin päätös toteuttaa kansallinen ohjuspuolustusjärjestelmä on historiallinen. Ensimmäistä kertaa rakenteilla on koko valtion kattava ohjuskilpi. Mutta mitä vihollista vastaan sillä suojaudutaan? Kytköksiä aseiden, talouden ja teollisuuden välillä pohtii kansanedustaja ja rauhantutkija Tarja Cronberg.