Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä
 

Kirsti Lintonen: Naisemme YK:ssa

Profiili

Martina Ahola

Pitkän uran ulkoasianhallinnossa tehnyt Kirsti Lintonen arvostelee Suomea liian EU-keskeisestä näkökulmasta. ”EU:hun liittymisen jälkeen Brysselistä on tullut kansainvälisen politiikkamme päätepiste.” Erityisen huolestuttavaa on Suomen roolin kutistuminen YK:n rauhanturvatoiminnassa. Lue lisää UP-lehdestä 4/2009.

Kirsti Lintonen: Naisemme YK:ssa
kuva Martina Ahola

Kirsti Lintonen

 

· Syntynyt 1945 Tampereella

 

· Valtiotieteiden maisteri Helsingin yliopistosta

 

· Jäi kesällä eläkkeelle ulkoministeriöstä

 

· Suomen YK-suurlähettiläs 2005–2009

 

· Suomen suurlähettiläänä 2000–2005 Etelä-Afrikassa, Mosambikissa, Swazimaassa, Lesothossa, Botswanassa ja Mauritiuksella

 

· Ulkoministeriön poliittiseksi apulaisosastopäälliköksi 1994 ja kehitysyhteistyöasioista vastaavaksi alivaltiosihteeriksi 1996

 

· Suomen Namibian suurlähettiläs 1990–1994

 

· Pääministerin ulkopoliittisena erityisavustajana 1983–1987

 

· Tuli ulkoministeriöön vuonna 1971 ja on palvellut Brysselin, Berliinin, Belgradin, Lontoon ja Tukholman suurlähetystöissä

 

Kun metsät hupenevat Afrikassa, puunhakumatka pitenee ja perheen taloudenpidosta huolehtivilla naisilla ja tytöillä on vähemmän aikaa palkkatyöhön tai koulunkäyntiin. Ilmastonmuutoksen ankarimmat vaikutukset kohdistuvat heikoimmassa asemassa oleviin kehitysmaiden naisiin ja lapsiin.  Ilmastonmuutoksen ankarimmat vaikutukset kohdistuvat heikoimmassa asemassa oleviin kehitysmaiden naisiin ja lapsiin. Noin 70 prosenttia maailman köyhistä on naisia.

Myös ilmastonmuutoksen torjunnan ja siihen sopeutumisen on lähdettävä ruohonjuuritasolta. Kehitysmaiden naisilla on usein ensikäden tietoa ilmaston muuttumisesta ja arjessa koeteltuja selviytymisstrategioita. Näitä ei pidä väheksyä, vaan kansainvälisen yhteisön on aktiivisesti haettava keinoja saada naisten ääni kuuluviin ilmastoneuvotteluissa.

"Ei riitä, että he ovat paikan päällä ja osallistuvat esimerkiksi kansalaisjärjestötapaamisiin, vaan siihen pitää ehdottomasti pyrkiä, että valtiot ottavat naisia virallisiin valtuuskuntiinsa", Suomen YK-suurlähettilään tehtävästä kesällä eläkkeelle jäänyt Kirsti Lintonen korostaa.

"Olen hyvin iloinen, että Suomen keskeinen linjaus on tukea naisten osallistumista tyypillisemmin ilmastonmuutokseen liittyvien metsä- ja vesiasioiden rinnalla", hän sanoo.

Tasa-arvonäkökulma on kirjattu myös Suomen tavoitteisiin Kööpenhaminan ilmastokokouksessa. Ilmastosopimukseen pitäisi esimerkiksi saada maininta naisten roolista. Myös rahoitusjärjestelyjen tulisi olla naisten tiedossa ja heidän käytettävissään.

Suomi oli isossa roolissa Liberian Monrovian maaliskuisessa naisjohtajien tapaamisessa. Naisjohtajien yhteenliittymän nykyinen puheenjohtaja, tasavallan presidentti

Tarja Halonen, toi naisten asemaa vahvasti esiin myös YK:n avajaisviikolla New Yorkissa, jossa Suomi järjesti oheistapahtuman teemalla naiset, turvallisuus ja ilmastonmuutoksen torjunta.

Lintonen kiittelee erityisesti pääsihteeri Ban Ki-moonin tapahtumaan välittämää tervehdystä. "Siinä oli mielestäni aika hienosti perusteltu, miksi naiset pitää ottaa huomioon erityisesti köyhimmissä kehitysmaissa, joissa maanviljely, ruokaturvallisuus ja ruoanvalmistus ovat traditionaalisen roolijaon mukaan naisten vastuulla." YK:n pääsihteeri kehotti hallituksia nimittämään naisia Kööpenhaminaan lähetettyihin valtuuskuntiin.

Lintonen puhuu haastattelun aikana useaan otteeseen valtioiden keskinäisestä riippuvuudesta ja painottaa etelän ja pohjoisen välisen vuoropuhelun merkitystä. On aika kuunnella kehitysmaiden huolia. "Pohjoisten valtioiden pitää ymmärtää, että se mitä tänä päivänä teemme ilmastonmuutoksen helpottamiseksi, myös kehitysmaissa, on huomattavasti halvempaa kuin jos ongelma jätetään hoitamatta. Ajan myötä tilanne todellakin vain pahenee", hän varoittaa. Olemme osa globaalia yhteisöä, mikä on tullut näkyväksi laajan turvallisuuden käsitteen vakiintuessa.

Lintonen korostaa, että vastassamme eivät ole ainoastaan ilmastokriisi sekä finanssi- ja talouskriisit. Samaan ongelmavyyhtiin yhdistyvät esimerkiksi vaihtelevat energian hinnat, jotka vaikuttavat monien arabimaiden asenteisiin. Myös ruoan hinnat heilahtelevat, mikä lisää paitsi köyhyysrajan alle jäävien, myös nälissään olevien määrää. "Nämä kaikki elementit vaikuttavat lisäksi terrorismin syntyyn ja sen vastaiseen toimintaan. Ihmiset radikalisoituvat yllättävistäkin asioista."

Koulutus mullistaa arjen

Lähes neljäkymmenvuotisen uran ulkoasiainhallinnossa tehnyt Lintonen on itsekin toiminut monella tavoin tienraivaajana. Hänet rekrytoitiin ulkoministeriöön kaikkien aikojen ensimmäiseltä Kavakulta eli kansainvälisten asioiden valmennuskurssilta vuonna 1970. "Kurssin kaikkiaan 30 osanottajasta taloon hyväksyttiin puolet", Lintonen sanoo. Ideana oli kouluttaa kansainvälisten asioiden tuntijoita koko valtionhallintoon. Ulkoministeriössä oli tuolloin alle kymmenen diplomaattinaista. Lintosen mukaan useimpien miesten olikin aluksi aika vaikea sopeutua naiseen työtoverina. He olivat tottuneet, että nainen on sihteeri, puoliso tai äiti.

"Oma alkuni oli itse asiassa aika lailla helpompi. Olin ollut pitkään kiinnostunut kehitysyhteistyöstä ja toivoin voivani aloittaa kehitysyhteistyöosastolla. Siellä olikin muuta ministeriötä väljempi tunnelma." Suomalainen kehitysyhteistyö oli saanut institutionaalisen muotonsa vain muutamaa vuotta aiemmin, kun ulkoministeriön poliittisen osaston yhteyteen avattiin vuonna 1965 kansainvälisen kehitysavun toimisto. Toimintaa käynnistämässä olivat muun muassa ministeri Jaakko Iloniemi ja presidentti Martti Ahtisaari.

Lintosen oma kiinnostus kehitysyhteistyöhön on peräisin 1960-luvun opiskeluvuosilta. "Luulen, että sukupolveani elähdytti ennen kaikkea Afrikan vapautuminen", Lintonen sanoo. "Siirtomaiden vapautuminen on edelleenkin yksi suurimpia YK:n saavutuksia."

Vuodet Afrikassa synnyttivät kiintymykseen maanosaa kohtaan. "Jotenkin se vaan menee ihon alle. Kun minut lähetettiin vastaitsenäistyneeseen Namibiaan suurlähettilääksi 1990, ei minulla ollut käsitystä siitä mihin olen todella menossa – kansakunnan rakentamisen tukemisesta oli kyse, mutta maassa en olosuhteista johtuen ollut voinut vierailla etukäteen."

Afrikan komennus oli monella tapaa opettavainen. Lintonen kertoo esimerkin Etelä-Afrikassa toteutetusta lukutaitoprojektista, jossa aikuisia maaseudun naisia opetettiin lukemaan ja kirjoittamaan. "Meikäläiselle, joka on tottunut siihen, että kaikki käyvät koulunsa, oli aivan fantastista kuulla, kuinka paljon lukutaito merkitsi koko perheen taloudelle ja hyvinvoinnille."

Joukkoon mahtui myös tapauksia, joissa lukutaito johti mukilointiin, kun miehet eivät voineet sietää naistensa parempaa osaamista. "Päällimmäisenä oli kuitenkin valtava onni ja ylpeys, kun naiset ymmärsivät mitä tekevät. He eivät vain hakeneet vettä ja polttopuita ruuanlaittoon, vaan todella miettivät kannattaako metsää kaataa polttamisen takia." Nämä kokemukset ovat varteenotettavia myös etsittäessä keinoja sopeutua ilmastonmuutokseen.

Heimoajatteluun liittyvä maan yhteisomistus on Lintosen mukaan edelleenkin iso ongelma monissa Afrikan maissa. Maanomistuksen puute aiheuttaa merkittävän esteen kehitykselle. Hän tietää, että yksityistämisprosessi on vaikea. "Jopa Namibiassa ja Etelä-Afrikassa, jotka ovat muuten melko edistyksellisiä maita, maareformin eteneminen on varsin vaivalloista."

Yhteiset ilmastotalkoot

Kööpenhaminan ilmastokokous on iso YK:n kokous. Maailmanjärjestöä on ajoittain moitittu suureksi ja jähmeäksi. Lintosen mukaan sille ei kuitenkaan ole vaihtoehtoa. "Jos kaikki maat saadaan jollain muulla tavoin kasaan, niin hyvä on." YK:n vahvuus on juuri normatiivisuudessa ja sen omissa toimeenpanevissa elimissä, jotka valvovat sopimusten toteutumista.

Brittiekonomisti Nicholas Sternin ja Maailmanpankin arvioiden mukaan ilmastonmuutoksen kustannuksista jopa 80 prosenttia lankeaa kehitysmaille, vaikka ne tuottavat vain kolmanneksen maailman kasvihuonekaasupäästöistä. Kuinka paljon ilmastotekoja voidaan vaatia kaikkein köyhimmiltä?

"Mielestäni Euroopassa tunnustetaan jo aika hyvin, että taloudellinen menestyksemme on seurausta lähes rajattomasta luonnonvarojen käytöstä. Kehitysmaat odottavat nyt tukea ja mielestäni niitä pitääkin tukea. Olemassa on silti muitakin keinoja, kuten innovaatioiden ja teknologian siirtäminen", Lintonen sanoo. Kaikkein tärkeintä on Intian ja Kiinan osallistuminen talkoisiin. Myös Etelä-Afrikan ja Brasilian on oltava mukana.

Hän suhtautuu Kööpenhaminan kokoukseen varovaisen toiveikkaasti. "Toisin kuin ennen Kioton sopimusta, meillä on tällä hetkellä paljon enemmän tieteellistä näyttöä siitä, missä mennään. Nähtävissä on selviä viitteitä, että Yhdysvallatkin näkee asian tärkeänä ja on tulossa mukaan." Myös Kiinan ja Intian suunnalta on tullut joitain merkkejä, joskaan ei niin kovin rohkaisevia. "On selvä, että Kiinakin on ruvennut näkemään omalla maaperällään asioita ekologisemmin. Se on kuitenkin saatava mukaan yhteiseen rintamaan."

Naisten asema selkiämässä YK:ssa

Keskustelu kääntyy taas YK:hon ja naisten rooliin maailmanjärjestössä. Naisten asemaan liittyvät kysymykset ovat aiemmin hajaantuneet YK:ssa. Nyt tähän on tulossa muutos. YK:n yleiskokouksen odotetaan mahdollisesti vielä tänä vuonna hyväksyvän puitteet, jotka loisivat uuden, yhtenäisen yksikön. Naiskysymyksiä koordinoivaa kokonaisuutta johdettaisiin korkeammalla alipääsihteerin tasolla, eikä enää apulaispääsihteerin, kuten asia on ollut Helvi Sipilän ajoista lähtien.

Vaikka naisjärjestön perustaminen on ollut hyvin takkuista ja kestänyt aivan liian kauan, Lintonen uskoo hankkeen nyt etenevän. "Siinä on ollut kysymys paljon muusta kuin naisista, joka ovat jääneet kokonaisvaltaisen järjestelmän muodostamisen jalkoihin." Lisäksi monet kehitysmaat ovat pelänneet, että ne saavat vähemmän rahaa, jos YK koordinoi paremmin järjestönsä. Silloin myös apuohjelmien määrä voi supistua.

YK on edelleenkin hyvin miehinen järjestö, vaikka näkyvässä asemassa olevien naisten määrä onkin viime vuosina kasvanut. Kun Lintonen aloitti Suomen YK-lähettiläänä vuonna 2005, naispuolisia suurlähettiläitä oli keskimäärin 12 silloisista 191 jäsenmaasta. Nyt määrä on kasvanut noin 20:een.

Lintosen puheessa vilisevät lyhenteet, komiteat ja päätöslauselmat, YK:n toiminta on tullut tutuksi monelta eri kantilta. Lintonen sanookin, että työ YK:ssa on ollut hänen urallaan mieluista. Kuulijalle välittyy myös vahva kuva YK:n ainoalaatuisuudesta.

Lintonen korostaa, että YK on ainoa toimija, jolla on maailmanlaajuinen legitimiteetti. "Se tarkoittaa, että YK ei pelkästään voi toimia kaikkien nimissä, vaan sillä on myös velvollisuus toimia." Päätöslauselmat heijastavat aina jäsenvaltioiden tahtoa, mikä pakottaa YK:n välillä vaikeisiin kompromisseihin.

Häntä kuitenkin vaivaa YK:n heikkenevä näkyvyys suomalaisessa keskustelussa. "Minua on hiukan häirinnyt se, että EU:hun liittymisen jälkeen Brysselistä on tullut kansainvälisen politiikkamme päätepiste. Meillä on jotenkin ylivoimainen käsitys siitä, miten EU voi määrätä maailman asioita", Lintonen ihmettelee. Vaikka EU onkin erittäin tärkeä toimija YK:ssa, sen jäsenmaat muodostavat vain pienen osan maailmanjärjestön lähes kahdensadan jäsenmaan joukossa.

EU:n jäsenmaat muodostavat vain pienen osan YK:n lähes kahdensadan jäsenmaan joukossa.G20 voi virvoittaa kansainvälisen yhteistyön

Vaikka YK:n arvostelu selvästi harmittaa Lintosta, hän ei kiellä järjestöön liittyviä ongelmia. Näistä yksi on jo pitkään jatkunut pohjoisen ja etelän vastakkainasettelu, joka vahvistui Irakin sodan seurauksena. Ilmiö ei tosin ole uusi, kylmän sodan aikana vastakkain olivat itä ja länsi.

Osittain tästä syystä Lintonen kertoo olevansa innostunut teollisuusmaiden ja kehittyvien maiden G20-ryhmästä. "G20 on niin paljon enemmän kuin rikkaiden teollisuusmaiden G7. Nyt mukana ovat kehittyvät maat ja kehitysmaat ja vastakkainasettelun sijaan ymmärretään, että ongelmamme ovat yhteisiä." YK:hon verrattuna lähes improvisoidusti syntynyt G20 on eräänlainen aivoriihi, joka saattaa edesauttaa kansainvälisen työnjaon selkeyttämistä. Siltä puuttuu kuitenkin sihteeristö, joka valvoisi lausumien toteutumista.

Lintonen katsoo, että kansainvälinen yhteistyö on menossa selkeästi parempaan suuntaan Irakin sodan ristiriitojen jälkeen. Aivan erityisen tärkeää on Yhdysvaltain paluu monenkeskiseen yhteistyöhön, mitä ilmensi myös Barack Obaman puhe YK:n avajaisviikolla. "On suuri asia, että Yhdysvaltain nykyinen presidentti on lähtenyt selkeästi tukemaan multilateralismia. "Ero edelliseen hallintoon on selvä. Irakin sota, johon Yhdysvallat lähti ilman YK:n valtuutusta, oli osoitus maan halusta näyttää, että sillä on hegemonia-asema", Lintonen tulkitsee.

Yhdysvallat on tullut Obaman johdolla mukaan YK:n uuteen ihmisoikeusneuvostoon ja sen odotetaan myös osallistuvan neuvotteluihin asekauppasopimuksesta sekä ydinaseiden rajoittamisesta.

Rauhanturvaamisen entinen suurvalta

Suomen kutistuva rooli YK:n rauhanturvatoiminnassa on huolettanut Lintosta. Suomen kansainvälisenä tehtävänä on perinteisesti ollut juuri rauhanturvaaminen. "Olimme jo välillä aika pihalla, kun osallistumisemme alhainen taso sulki pääsyn tärkeisiin kokouksiin." Suomen osuus YK:n operaatioissa putosi välillä todella alas, mutta Tšad on nostanut rauhanturvaajien lukumäärän lähes sataan.

Lintonen pelkää, että Suomi on jäämässä näkymättömiin konfliktienhallinnassa. "On selvää, että rauhanturvatoiminta on Suomen kannalta merkittävä etu taistelussa paikasta turvallisuusneuvoston vaihtuvana jäsenmaana."

Kaikesta huolimatta Lintonen suhtautuu luottavaisesti Suomen jäsenyysmahdollisuuksiin. Valituksi tuleminen vuonna 2013 on kuitenkin paljon vaikeampaa kuin kahdella edellisellä kerralla. Nykyisistä jäsenistä esimerkiksi Itävalta kävi noin seitsemän vuoden kampanjan ennen valintaa.

Suomi on yksi länsiryhmän kolmesta ehdokkaasta, joista kaksi tulee valituksi. Kilpailijat ovat Luxemburg ja Australia. Tosin myös yllätykset ovat mahdollisia. Sellainen voisi olla vielä uuden ehdokkaan mukaantulo länsiryhmästä.

"Olen koko ajan korostanut, että tämän pitää olla ennen kaikkea meidän poliittisen johtomme hanke. Heidän pitää käydä maailmalla puhumassa maamme puolesta, sillä näin tekevät sekä Australia että Luxemburg."

Paljon työtä tehdään YK:n pääkaupungissa New Yorkissa. Lintonen itse tapasi suurlähettiläskaudellaan jokaisen maan edustajat kasvotusten." Olen kovin luottavainen. Ainakin se vaikutelma, mikä minulle jäi, kertoo että meillä on hyvät mahdollisuudet, mutta nyt täytyy vain tehdä kovasti työtä."

Suomea pidetään kansainvälisesti puolueettomana maana, mikä on yksi keskeinen etu jäsenyyttä hakiessa. Suomi myös tunnetaan maana, joka on aina pystynyt keskustelemaan kaikkien kanssa ja rakentamaan siltoja. Toisaalta se, että Islanti ei viimeksi päässyt turvallisuusneuvostoon, lisää paineitamme ainakin Pohjoismaiden joukossa.

"Olen kuitenkin kantanut huolta siitä, että globaalit velvoitteemme vellovat koko ajan. Suomen kehitysyhteistyöpolitiikka on aina kiinni uudesta hallituksesta, eikä meillä ole pitkän aikavälin selkeää linjaa, miten globaaliin 0,7 prosentin kehitysaputavoitteeseen edetään vaan jokainen hallitus katsoo aina tilanteen mukaan."

Mikä merkitys turvallisuusneuvostoon pääsyllä sitten on Suomelle?

"Neuvoston jäsenenä olemme maailman tärkeimmässä turvallisuuskysymyksistä päättävässä elimessä. Esimerkiksi Ranskalle ja Britannialle turvallisuusneuvoston jäsenyys on selkeästi ykkösrooli", Lintonen listaa. Turvallisuusneuvosto on yksinkertaisesti paras paikka saada ääni kuuluviin meillekin tärkeissä turvallisuuskysymyksissä.

Toki vaihtuva jäsen on eri tilanteessa kuin turvallisuusneuvoston pysyvät jäsenmaat.

"Se on myös hyvin haastava paikka", Lintonen huomauttaa. "Pysyvien jäsenmaiden eli Ranskan, Britannian, Yhdysvaltojen, Venäjän ja Kiinan kesken on selviä vastakkainasetteluja tiettyjen kysymysten osalta. Siellähän ei voi myöskään peittää sitä, mitä mieltä on."

"Turvallisuusneuvostossa ei voi myöskään peittää sitä, mitä mieltä on."Kosovon asema on hyvä esimerkki, kuinka eri linjoilla Venäjä voi olla lännen kanssa. Miten Suomi voi tällaisessa tilanteessa toimia, uskallammeko asettua Venäjää vastaan?

"Suomi on itsenäinen valtio ja EU-maa. Useimmiten kyse on siitä, että pitää pystyä tekemään kompromisseja, mutta myös näkemään missä kompromissien raja menee."

Viime vuosina esitettyjä suomettumissyytöksiä Lintonen ei niele. "Emme oikein näe, että se oli todella vaikeaa aikaa, vaikka sitä kutsuttiinkin rauhanomaiseksi rinnakkaiseloksi. Varsinkin Etyk, joka vaikutti koko Euroopan tulevaisuuteen, oli suuri saavutus."

Hän muistuttaa, että Suomi on pystynyt itseään kunnioittaen siirtymään eurooppalaiseen aikaan ja EU:hun. "Sinne on menty Ruotsin rinnalla, jolla ei ole todellakaan ollut vastaavanlaista vaikeaa kokemusta", Lintonen vertaa.

 

Tehtävä suoritettu

Kesällä Suomen YK-lähettilään tehtävästä eläkkeelle jäänyt Kirsti Lintonen seuraa edelleen tarkasti maailmanpolitiikan tapahtumia. Jokapäiväiseen työhön hän ei kuitenkaan enää kaipaa.

Hän kuvaa ulkoministeriössä viettämiään vuosia erittäin hyviksi. "Olen enimmäkseen saanut tehdä sellaista, mistä olen ollut innostunut. Esimerkiksi viimeiset 15 vuotta ovat olleet hienoja: ensin olin alivaltiosihteerinä, sitten pääsin eteläiseen Afrikkaan, ja lopulta minut lähetettiin YK:hon. Nyt tuntuu todella siltä, että tehtävä on suoritettu. En osaa edes kuvitella, mitä olisin voinut haluta tämän jälkeen tehdä ulkoministeriössä", Lintonen sanoo.

Lintoselta on monesti kysytty, mikä on ollut mieluisinta. "Vastaan aina, että YK tietenkin, siellähän on koko maailma. Erikoisin on kuitenkin ollut jo maailman kartalta hävinnyt asemamaa DDR."

Itä-Saksa oli aikamoinen kokemus. Lintosen mennessä sinne länsimaat olivat vasta tunnustaneet Itä-Saksan ja avasivat edustustojaan. "Suomi oli erityisen mielenkiintoisessa roolissa, koska valmistelimme Etykiä."

DDR ryhtyi aktiivisesti valvomaan länsimaita. "Itä-Berliinissä tuli aika nopeasti tunne siitä, että seurataan ja kuunnellaan. Löysin lampun sokeripaloista mikrofonin. Usein talon edestä lähti joku seuraamaan. Minulla oli varmaan siihen aikaan Itä-Berliinin ainoa punainen rättisitikka, sitä oli helppo seurata."


 
Ulkopolitiikka 4/2009

Hienoja ihmisiä, surkeita hallituksia

Tapani Vaahtoranta

Kirsti Lintonen: Naisemme YK:ssa

Martina Ahola

Turkin päästötavoite +84 prosenttia

Andrew Jones

Afrikan maa käy kaupaksi

Olli-Matti Nykänen

Kiina kiertää vihreällä radalla

Olli-Matti Nykänen

Afrikan nousukausi jäi lyhyeksi

Matias Möttölä

Afrikalla on avaimet kasvuun

Martina Ahola

Afrikan demokratiakehitys on yhä haurasta

Martina Ahola

Burka vai tasavalta?

Laura Parkkinen

Ei sittenkään ihan tavallinen päähine

Toby Archer

Nixonilta mallia Iran-politiikkaan

Barbara Zanchetta

Kohti nollaa

Tarja Cronberg

Kirjatutka: Ydinaseita rauhanomaisen käytön varjolla

Pasi Nokelainen

Nato etsii itseään

Teija Tiilikainen

Klaanit hallitsevat Ukrainaa

Igor Torbakov

Kuka omistaa Arktisen jäämeren?

Timo Koivurova

Grönlanti sulaa irti Tanskasta

Lotta Numminen

Voimistuva Turkki herättää pelkoja EU:ssa

Olli-Matti Nykänen

Kirjavieras: Apuriippuvuus sitoo Afrikkaa

Joonas Pörsti

Kirjatutka: Uusi tiekartta Lähi-idän realiteetteihin

Pekka Vahvanen

Kirjatutka: Afrikan ikiyö

Kirsti ja Raimo Lintonen

Kirjatutka: Perspektiiviharhaa korjaamassa

Katri Pynnönniemi

Kirjatutka: Yksityisomistuksen suoja voisi demokratisoida Venäjää

Ville Ropponen

Kirjatutka: Köyhyys vaarantaa vaalit

Riikka Suhonen

Kirjatutka: Huumesodan laiha tulos

Janne Hopsu

Kirjatutka: Imperiumien hautausmaa

Olli Ruohomäki

Kirjatutka: Puolueet ovat hakoteillä arabimaailmassa

Janne Hopsu

Kirjatutka: Läntisiä uhkakuvia

Ulla Anttila

Kirjatutka: Mare narcoticum

Jaakko Blomberg

Kirjatutka: Presidentin kummat seikkailut

Vesa Sisättö

YK-järjestelmä käännekohdassa

Mari Luomi

Oikeutta kylänvanhimmalta

Joonas Pörsti